keskiviikko 19. kesäkuuta 2019

19.06.19 Ke Tuppuralan koulu palaa

Tuppuralan koulu palaa Mikkelissä: "Täyden palon vaihe menossa", vahvistaa pelastuslaitos

Koulun läheisellä alueella autoilua ja kulkemista tulee välttää toistaiseksi, pelastuslaitos ohjeistaa. Poliisi ohjaa liikennettä.
Onni Ojala
Tupputalan koululla syttyi tulipalo noin kello 19 aikaan keskiviikkoiltana.
Tupputalan koululla syttyi tulipalo noin kello 19 aikaan keskiviikkoiltana.
Mikkelin Nuottakadulla sijaitsevassa Tuppuralan koulussa on syttynyt tulipalo keskiviikkoiltana. Hälytys rakennuspalosta tuli kello 19.23.
Kohteeseen lähetettiin heti lähemmäs kymmenkunta Etelä-Savon pelastuslaitoksen yksikköä.
Onni Ojala
Palo levittää savua voimakkaasti.
Palo levittää savua voimakkaasti.
— Tuppuralan koulu palaa täyden palon vaiheessa, Etelä-Savon pelastuslaitokselta kerrottiin illalla kello 20.20 aikaan. 
Pelastuslaitos pyytää, että liikennöintiä ja kulkemista Tuppuralan koulun lähellä vältetään. Paikalla on poliisi ohjaamassa liikennettä.
— Alueella liikkuu runsaasti pelastuslaitoksen ajoneuvoja ja liikenne tulee ruuhkautumaan. Pyydämme, ettei alueella liikuttaisi, pelastuslaitos tiedotti illalla kello 20.30 jälkeen.
Anssi Rautio
Tuppuralan koulussa on syttynyt tulipalo. 
Tuppuralan koulussa on syttynyt tulipalo. 
Savunmuodostus on runsasta.
— Palosta aiheutuu runsasta savunmuodostusta. Lähellä olevien kiinteistöjen asukkaita pyydetään välttämään ulkona liikkumista sekä sulkemaan ovet, ikkunat ja ilmanvaihdon, Etelä-Savon pelastuslaitoksen Facebook-sivulla todetaan.
Anssi Rautio
Palopaikalla on ihmisiä seuraamassa sammutustöitä.
Palopaikalla on ihmisiä seuraamassa sammutustöitä.
 Koulu roihahti hetki sitten isoihin liekkeihin. Palosta muodostuu paljon mustaa savua, kertoo palopaikalla oleva Länsi-Savon uutistoimittaja Henri Häkkinen
—Palo on selkeästi voimakkaimmillaan koulun toisessa siivessä. Tulipalo on levinnyt kaksikerroksisen koulun molempiin kerroksiin, Häkkinen kuvailee. 
Anssi Rautio
Koulupalo havaittiin keskiviikkona illalla hieman kello 19:n jälkeen.
Koulupalo havaittiin keskiviikkona illalla hieman kello 19:n jälkeen.
Tulipaloa on seuraamassa arviolta sata ihmistä, Häkkinen kertoo illalla kahdeksan aikaan.
Tulipalon sammutustöihin lähetettiin pelastuslaitoksen yksiköitä Mikkelistä, Otavasta, Hiirolasta ja Anttolasta. 
Anssi Rautio
Koulun tulipalosta muodostuu runsaasti tummaa savua. 
Koulun tulipalosta muodostuu runsaasti tummaa savua. 
Muokattu uutista illalla kello 20.12 ja kello 20.22 ja kello 20.34 ja kello 20.46. Lisätty palopaikalta ja pelastuslaitokselta saatuja uusia tietoja sekä pelastuslaitoksen pyyntö lähiseudun asukkaille. Länsi-Savo seuraa Tuppuralan koulun tulipalon sammutustöitä. 

keskiviikko 5. kesäkuuta 2019

5.6.19 To Tässä he nyt ovat

Tässä he nyt ovat – Antti Rinteen viisikon kaikki ministerit

Kaikki puolueet ovat nyt päättäneet osallistumisestaan Antti Rinteen johtamaan hallitukseen ja valinneet ministerinsä.
Hallitusneuvottelut
Antti Rinne lähdössä  hallitusinfosta
Antti Rinne nousi autoon keskustakirjasto Oodin edessä Helsingissä maanantaina tulevan hallituksen tiedotustilaisuuden jälkeen.Pekka Tynell / Yle
Antti Rinteen (sd.) hallitukseen tulee 19 ministeriä. SDP saa seitsemän salkkua, keskusta viisi, vihreät kolme ja RKP ja vasemmistoliitto kumpikin kaksi.
Kokoamme tähän juttuun lyhyet kuvaukset kaikista ministereistä.

Antti Rinne, pääministeri, SDP

Antti Rinne, 56, on toiminut SDP:n puheenjohtajana toukokuusta 2014 lähtien. Hän on toisen kauden kansanedustaja, mutta nousi ensimmäistä kertaa ministeriksi heti puheenjohtajaksi tultuaan. Rinne toimi vajaan vuoden ajan valtiovarainministerinä Jyrki Kataisen (kok.) ja Alexander Stubbin (kok.) hallituksissa.
Ennen poliitikon uraansa lakimiehen koulutuksen saanut Rinne tuli tunnetuksi tiukkana ammattiyhdistysjohtajana. Politiikkaan hän siirtyi Ammattiliitto Pron puheenjohtajan paikalta.

Sanna Marin, liikenne- ja viestintäministeri, SDP

Sanna Marin
Sanna Marin on Tampereelta.Antti Eintola / Yle
Sanna Marin, 33, on puolueensa ensimmäinen varapuheenjohtaja ja nouseva tähti. Hän on kerännyt komeita henkilökohtaisia äänimääriä niin valtakunnallisissa vaaleissa kuin paikallispoliitikkonakin. Marin johti Tampereen kaupunginvaltuustoa vuosina 2013–2017.
Sanna Marin nousi esiin SDP:n kannalta kriittisellä hetkellä, kun hän sijaisti puheenjohtaja Antti Rinnettä tämän sairastuttua vakavasti eduskuntavaalien kynnyksellä. Marin tutki hallintotieteiden gradussaan poliittista johtamista.
Lue lisää: Sanna Marin on nyt uransa kovimmassa paikassa – demareiden varapuheenjohtaja valvoo paljon, nukkuu vähän ja rentoutuu siivoamalla.

Ville Skinnari, kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri, SDP

Ville Skinnari
Ville Skinnari on Lahdesta.Jukka-Pekka Flander
Ville Skinnari, 45, kuuluu SDP:n talousosaajiin ja poliittisesti hänet sijoitetaan usein puolueen oikealle laidalle. Skinnari on SDP:n kolmas varapuheenjohtaja. Sekä kauppatieteiden että oikeustieteen tutkinnot suorittanut lahtelainen on opiskellut ja työskennyt pitkään myös ulkomailla.
Toisen kauden kansaedustaja on entinen SM-tason jääkiekkoilija ja pitkäaikaisen demaripoliitikon ja entisen ministerin Jouko Skinnarin poika.

Sirpa Paatero, kunta- ja omistajaohjausministeri, SDP

Sirpa Paatero
Sirpa Paatero on Kotkasta.Kimmo Brandt / AOP
Sirpa Paatero, 54, on istunut eduskunnassa vuodesta 2006 lähtien ja johtaa SDP:n puoluevaltuustoa. Paatero toimi omistajaohjauksesta vastaavana kehitysministerinä syksystä 2014 seuraavan vuoden vaaleihin asti.
Kotkalainen Paatero on siviiliammatiltaan ehkäisevän päihdetyön ohjaaja. Hän on kotikaupunkinsa valtuutettu ja toiminut lukuisissa luottamustehtävissä. Paateroa kuvataan puheenjohtaja Rinteen luottonaiseksi.

Tytti Tuppurainen, eurooppaministeri, SDP

Tytti Tuppurainen
Tytti Tuppurainen on Oulusta.Martti Kainukainen / Lehtikuva
Tytti Tuppurainen, 43, on kolmannen kauden kansanedustaja Oulusta, jossa hän on toiminut myös kaupunginvaltuutettuna vuosituhannen alusta lähtien. Tuppurainen haastoi Antti Rinteen puheenjohtajakisassa vuoden 2017 puoluekokouksessa.
Tasa-arvokysymykset ovat Tuppuraisen sydäntä lähellä. Hän on demarinaisten puheenjohtaja ja koko eduskunnan naisverkoston vetäjä. Oulun yliopistosta valmistunut Tuppurainen opiskeli pääaineenaan germaanista filologiaa.

Krista Kiuru, perhe- ja peruspalveluministeri, SDP

Krista Kiuru
Krista Kiuru on Porista.Jarno Kuusinen / AOP
Krista Kiuru, 44, on SDP:n kokenut ja sitkeä luottopakki. Erityistä huomiota Kiuru sai viime hallituskauden loppuvaiheen värikkäiden sote-neuvotteluiden keskushahmona, kun hän johti sosiaali- ja terveysvaliokuntaa.
Porilainen Kiuru on neljännen kauden kansanedustaja ja hänellä on monipuolinen ministerikokemus Kataisen–Stubbin hallituskaudelta 2011–2015. Kiuru toimi neljän vuoden aikana asunto- ja viestintäministerinä, opetusministerinä sekä opetus- ja viestintäministerinä.

Timo Harakka, työministeri, SDP

Timo Harakka efter SDP:s presskonferens 4.6.2019.
Timo Harakka on helsinkiläinen.Lehtikuva
Timo Harakka, 56, on toisen kauden kansanedustaja ja yllätysnimi SDP:n valintojen joukossa. Työministerin pestiä tarjottiin ensin Antti Lindtmanille, joka kuitenkin halusi jäädä eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi.
Äänekoskella syntynyt, nykyään helsinkiläinen Harakka tuli ennen poliitikonuraansa tunnetuksi toimittajana. Hän juonsi 2000-luvun alussa ensin Ylen Musta laatikko -ohjelmaa ja sitten Pressiklubia. Poliitikkona Harakka on pyrkinyt profiloitumaan talousosaajana, ja on muun muassa kirjoittanut kaksi kirjaa edellisen vuosikymmenen talouskriiseistä. Koulutukseltaan Harakka on teatteritieteen maisteri.

Mika Lintilä, valtiovarainministeri, keskusta

Mika Lintilä, 53, nousi väistyvän hallituksen elinkeinoministeriksi Olli Rehninsiirryttyä Suomen Pankkiin joulukuussa 2016. Keski-Pohjanmaalta kotoisin oleva Lintilä on varsin kokenut poliitikko: hän on istunut eduskunnassa vuodesta 1999 lähtien.
Suomen Keskustan Mika Lintilä.
Mika Lintilä tulee Toholammilta. Raila Paavola / Yle
Lintilä on ylioppilasmerkonomi ja hallintotieteiden kandidaatti ja perehtynyt valiokuntatyössään muun muassa talouskysymyksiin.

Antti Kaikkonen, puolustusministeri, keskusta

Antti Kaikkonen
Antti Kaikkonen asuu Tuusulassa. Jouni Immonen / Yle
Antti Kaikkonen, 45, on varsin kokenut ja monessa sopassa keitetty keskustavaikuttaja. Hän on viidennen kauden kansaedustaja ja keräsi huhtikuun vaaleissa Uudeltamaalta tähän mennessä suurimman henkilökohtaisen äänisaaliinsa, yli 10 000 ääntä.
Ministerinä Kaikkonen ei ennen ole toiminut. Viime hallituskausi kului pääosin eduskuntaryhmän puheenjohtajan tehtävässä. Häntä on pidetty vahvana ehdokkaana Juha Sipilän seuraajaksi keskustan puheenjohtajana.
Kaikkosen uraa on varjostanut hänen Nuorisosäätiö-vaalirahoitusjutussa vuonna 2013 saamansa viiden kuukauden ehdollinen vankeustuomio.

Annika Saarikko, tiede- ja kulttuuriministeri, keskusta

Annika Saarikko
Annika Saaarikko on Turusta. Kimmo Brandt / AOP
Annika Saarikko, 35, oli sote-asioista vastaavana hallituksen jäsenenä Sipilän hallituksen näkyvimpiä ministereitä, vaikka piti perhe- ja peruspalveluministerin salkkua alle kahden vuoden ajan.
Sanavalmista ja suosittua Saarikkoa on yleisesti veikkailtu keskustan seuraavaksi puolueen puheenjohtajaksi, mutta hän on torjunut ajatuksen perhesyihin vedoten. Kolmannen kauden kansanedustaja toimi ennen kansanedustajauraansa useiden ministerien avustajana.

Hanna Kosonen, tiede- ja kulttuuriministeri, keskusta

Hanna Kosonen  kampanjoi maanantaina kotikaupungissaan Savonlinnassa.
Hanna Kosonen tulee Savonlinnasta. Petri Vironen / Yle
Hanna Kosonen, 43, on toisen kauden kansanedustaja. Hän sijaistaa Annika Saarikkoa tiede- ja kulttuuriministerinä tämän äititiysloman ajan.
Hän on toiminut viime vaalikaudella keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtajana ja keskittyi hallitusneuvotteluvaiheessa koulutuskysymyksiin. Kosonen on Savonlinnan kaupunginhallituksen puheenjohtaja.
Kosonen on entinen huippu-urheilija. Hän voitti hiihtosuunnistuksessa MM-kultaa ja pronssia vuosituhannen alussa.

Katri Kulmuni, elinkeinoministeri, keskusta

Kansanedustaja Katri Kulmuni.
Katri Kulmuni tulee Lapista, Torniosta.Laura Railamaa / Yle
Katri Kulmuni, 31, on keskustan varapuheenjohtaja Torniosta. Toisen kauden kansanedustajan poliittinen ura on ollut nousujohteinen ja ministerinsalkku on sille luonteva jatke. Tornion kunnanvaltuustoa johtava Kulmuni on vaaleissa ollut Lapin keskustalainen ääniharava.
Kulmuni on valmistunut Lapin yliopistosta pääaineenaan kansainväliset suhteet. Kulmuni toimi vuosikymmenen alussa Paavo Väyrysen lehdistöavustajana. Hän on opiskellut Pietarissa ja toimii Suomi-Venäjä-seuran puheenjohtajana.

Jari Leppä, maa- ja metsätalousministeri, keskusta

Jari Leppä
Jari Leppä on maanviljelijä ja kotoisin Etelä-Savon Pertunmaalta.Jarno Kuusinen / AOP
59-vuotias Jari Leppä edustaa Rinteen hallituksessa keskustalaista kokemusta ja maatalouden tuntemusta sekä Kaakkois-Suomen vaalipiiriä. Leppä toimi Sipilän hallituksen maatalousministerinä keväästä 2017 lähtien.
Leppä on ammatiltaan maanviljelijä. Hän on kuudennen kauden kansanedustaja ja Pertunmaan kunnanvaltuutettu.

Pekka Haavisto, ulkoministeri, vihreät

Pekka Haavisto
Pekka HaavistoPekka Tynell / Yle
Pekka Haavisto, 61, kuuluu vihreiden näkyvimpiin, pitkäaikaisimpiin ja suosituimpiin valtakunnanpoliitikkoihin. Hän on mittauttanut valtakunnallista kannatustaan kahdesti presidenttiehdokkaana ja tullut molemmilla kerroilla toiseksi. Haavisto on istunut eduskunnassa useita kausia vuodesta 1987 lähtien ja ollut kahdesti ministerinä.
Haavisto on ollut vihreiden puheenjohtaja kahdesti. Nykyinen pesti alkoi Touko Aallon väistyttyä puheenjohtajan tehtävästä terveysongelmien vuoksi ja päättyy uuden puheenjohtajan valintaan kesäkuun puoluekokouksessa. Haavisto johti puolueensa tänä keväänä kahteen vaalivoittoon.

Maria Ohisalo, sisäministeri, vihreät

Maria Ohisalo
Maria OhisaloMarkku Ulander / Lehtikuva
Maria Ohisalo, 34, on ensimmäisen kauden kansanedustaja ja kaikella todennäköisyydellä vihreiden seuraava puheenjohtaja. Hän on ilmoittanut hakevansa tehtävään, eikä yhtään haastajaa ole ilmoittautunut kesäkuun puoluekokoukseen.
Sosiologiasta tohtoriksi väitellyt helsinkiläinen Ohisalo on työskennellyt köyhyystutkijana ennen poliitikon uraansa. Hän nousi voimalla valtakunnan julkisuuteen sijaistaessaan sairaslomalle jäänyttä Touko Aaltoa vihreiden puheenjohtajana syksyllä 2018.
Lue lisää: Oletko vihreiden seuraava puheenjohtaja, Maria Ohisalo? "En lähde spekuloimaan"

Krista Mikkonen, ympäristö- ja ilmastoministeri, vihreät

Krista Mikkonen vihreiden puoluevaltuuskunnan ja eduskuntaryhmän yhteiskokouksessa
Krista Mikkonen voitti äänestyksen ympäristöministerin paikasta yhdellä äänellä vihreiden puoluevaltuuskunnan ja eduskuntaryhmän yhteiskokouksessa.Roni Rekomaa / Lehtikuva
Krista Mikkonen on 46-vuotias toisen kauden kansanedustaja. Hän nousi vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi syyskuussa 2016. Mikkonen on ollut vihreiden eduskuntavaaliehdokkaana kolme kertaa ennen valituksi tulemistaan. Hän on ollut aikanaan ehdolla myös europarlamenttivaaleissa toiminut pitkään Joensuun kunnallispolitiikassa.
Eduskuntavaaleissa äänipottiaan kasvattanut Krista Mikkonen Savo-Karjalan vaalipiirin ainoa vihreä kansanedustaja. Hän koulutukseltaan biologi.

Li Andersson, opetusministeri, vasemmistoliitto

Li Andersson
Li AnderssonPekka Tynell / Yle
32-vuotias Li Andersson on vasemmistoliiton puheenjohtaja ja puolueensa valovoimaisin poliitikko. Hän on profiloitunut suora- ja sujuvasanaisena oikeistopolitiikan arvostelijana ja nauttii omiensa joukossa vankkaa kannatusta. Ministerin salkkuun hän tarttuu ensimmäistä kertaa.
Turkulainen Andersson oli huhtikuun vaaleissa toiseksi eniten ääniä saanut ehdokas koko maassa. Kaksikielinen Andersson on Turun kaupunginhallituksen jäsen. Hän valmistui valtiotieteen kandidaatiksi Åbo Akademista vuonna 2010.

Hanna Sarkkinen,sosiaali- ja terveysministeri, vasemmistoliitto

Hanna Sarkkinen
Hanna SarkkinenMikko Stig / Lehtikuva
Oululainen Hanna Sarkkinen, 31, nousee ministeriksi toisella kansanedustajakaudellaan. Hän keräsi yli 11 000 ääntä eduskuntavaaleissa ja oli äänimäärällään koko vaalipiirinsä kakkonen keskustan Juha Sipilän jälkeen.
Sarkkinen on toiminut monissa luottamustehtävissä sekä puolueessaan että kunnallispolitiikassa ja hän on vasemmistoliiton varapuheenjohtaja. Sarkkinen on filosofian maisteri Oulun yliopistosta. Tehtävä jaetaan kahden vuoden jaksoon Aino-Kaisa Pekosen kanssa.

Aino-Kaisa Pekonen, sosiaali- ja terveysministeri, vasemmistoliitto

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen saapuu hallitustunnustelija Antti Rinteen yhteistapaamiseen eduskunnassa Helsingissä 8. toukokuuta
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen saapuu hallitustunnustelija Antti Rinteen yhteistapaamiseen eduskunnassa Helsingissä 8. toukokuuta.Martti Kainulainen / Lehtikuva
Aino-Kaisa Pekonen, 40 on kolmannen kauden kansanedustaja. Pekonen on vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja kotoisin Riihimäeltä.
Pekonen jakaa ministerinsalkkunsa Hanna Sarkkisen kanssa kahden vuoden jaksoon. Pekonen aloittaa ministerinä.
Sanvalmis Pekonen on toiminut ennen poliittista uraansa lähihoitajana. Hän on perehtynyt varsin hyvin esimerkiksi sote-uudistukseen.

Anna-Maja Henriksson, oikeusministeri, RKP

Anna-Maja Henriksson
Anna-Maja Henriksson on Pietarsaaresta.Jouni Immonen / Yle
Anna-Maja Henriksson, 55, on puolueensa puheenjohtaja ja itseoikeutettuna RKP:n toinen ministeri Rinteen hallituksessa. Hän toimi oikeusministerinä vuodet 2011–2015. Henriksson ryhtyi johtamaan RKP:tä läpi puolueelle harvinaisen oppositiotaipaleen, kun hänet valittiin RKP:n ensimmäiseksi naispuheenjohtajaksi kesällä 2016.
Pietarsaarelainen Henriksson on koulutukseltaan varatuomari. Hän istui edellisen eduskuntakauden perustuslakivaliokunnassa.

Thomas Blomqvist, pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri, RKP

RKPn eduskuntaryhmän puheenjohtaja Thomas Blomqvist
Thomas Blomqvist on Tammisaaresta.Heikki Saukkomaa / Lehtikuva
Thoman Blomqvist, 54, on kokenut RKP:n edustaja ja toiminut viimeksi eduskuntaryhmän puheenjohtajana. RKP:lle hieman yllättäen lohjennut toinen ministerisalkku meni puheenjohtaja Henrikssonin mukaan Blomqvistille, koska tämä on tehnyt eduskunnassa pitkään töitä ja nyt "oli hänen vuoronsa".
Tammisaaresta kotoisin oleva maanviljelijä nousi eduskuntaan vuonna 2007. Viime vaalikaudella hän oli eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtaja.