keskiviikko 21. kesäkuuta 2023

22.06.23 To Rankkasade sai Mikkelin tulvimaan

 

Rankkasade sai Mikkelin tulvimaan, muun muassa Stellan katto vuoti – Tunnissa satoi 14,5 millimetriä

Tyypillinen kesäkuuro: antoi paljon vettä lyhyessä ajassa.

Mikkelin yli keskiviikkona iltapäivällä pyyhkäissyt ukkosrintama aiheutti vesivahinkoja kauppakeskus Stellassa ja Mikkelin keskussairaalassa.

Sairaalalla sadevettä oli valunut kellarikerrokseen. Pelastuslaitos auttoi veden poistamisessa.

– Sitä oli lattialla laajahkolla alueella muutaman sentin paksuudelta, päivystävä palomestari Janne Vehviläinen kertoo.


Stellaan vettä oli päässyt toisen kerroksen katon läpi. Vehviläisen mukaan sitä oli vuotanut rakennukseen runsaasti.

– Vesi oli kulkeutunut läpivetoja pitkin aina kellarikerrokseen asti. Mahdollisista vahingoista meillä ei ole tarkempaa tietoa.

Pelastuslaitos lastasi ja imuroi vedet pois kauppakeskuksesta. Tilojen kuivaaminen jää kiinteistönomistajan vastuulle.



Rankkasade sai myös osan kaduista veden valtaan. Se ei ole ihme, sillä vettä tuli paljon ja nopeasti.

Forecan päivystävä meteorologi Anna Latvala kertoo, että Mikkelissä satoi iltapäivällä yhden tunnin aikana 14,5 millimetriä. Mikkelin lentoaseman mittauspisteen mukaan vettä tuli kaikkiaan 15,6 millimetriä.

– Sitä voi jo kutsua rankkasateeksi. Kyseessä on melko tyypillinen kesäinen ukkoskuuro: lyhyessä ajassa paljon vettä hyvin pienelle alueelle, Latvala kuvailee.

Voimakkaimmin Mikkelissä satoi iltapäivällä neljän ja viiden välillä. Ukkosrintama oli ohittanut kaupungin kuuteen mennessä.



lauantai 10. kesäkuuta 2023

11.06.23 Su Moision tavaroita huutokaupattiin

 

Moision sairaalan tavaroita huutokaupattiin – kaupaksi meni esimerkiksi seinävaatteita, huonekaluja sekä tauluja

Moision sairaalan tavarat myytiin hybridihuutokaupassa sairaalalla ja nettikaupassa.

Moision liikuntahalli on täynnä ihmisiä. Lauantaisen kesäpäivän lämpö väreilee ilmassa, kun myynti- ja ostoliike Vilin valinnan yrittäjä Jarkko Ahokas huutokauppaa Moision sairaalan tavaroita hallin takana olevalta lavalta.



perjantai 9. kesäkuuta 2023

10.06.23 La Mikkelissä Porrassalmenkatu

 


Mikkelissä Porrassalmenkatu 1:n omistajayhtiö hakee rakennusoikeutta 14- ja 8-kerroksisille asuintaloille – Ely kehottaa kaupunkia tekemään selvityksen korkean rakentamisen vaikutuksista

Suojeltu Hankkijan talo säilyy kaupunkikuvassa.

7

Mikkelin keskustan kaupunkinäkymät muuttuvat merkittävästi, jos vireillä oleva asemakaavamuutos toteutuu. Kaupunkikehityslautakunnan käsittelyyn tulevassa kaavaluonnoksessa Porrassalmenkadun ja Mannerheimintien kainaloon sovitetaan 14- ja 8-kerroksisten talojen rakentamista.



tiistai 6. kesäkuuta 2023

06.06.23 Ti Moision sairaala tyhjenee

 

Moision sairaala tyhjenee vauhdilla – Porrassalmen kehitys haluaa alueelle hyvinvointialan yrittäjiä ja yhteisöllistä asumista

Moision sairaalarakennukset tyhjenevät heinäkuun alkuun mennessä hyvinvointialue Eloisan toiminnoista. Rakennukset omistava Porrassalmen kehitys tarjoaa vapautuvia tiloja hyvinvointialan toimijoille ja yhteisölliseen asumiseen.

Moision sairaalassa on viime viikkoina tehty muuton loppurutistusta. Kesäkuun lopussa hyvinvointialue Eloisan ja Porrassalmen Kehitys Oy:n vuokrasopimus päättyy.