keskiviikko 30. maaliskuuta 2022

30.03.22 Ke Oikeus vapautti Päivi Räsäsen

 

Oikeus vapautti Päivi Räsäsen kaikista syytteistä – Kansanedustajan lausunnot loukkasivat homoja mutta eivät ylittäneet sananvapauden rajaa

Räsänen kiisti oikeudessa syyllistyneensä rikoksiin.

Kristillisdemokraattien kansanedustaja Päivi Räsänen Helsingin käräjäoikeudessa 24. tammikuuta 2022. 

11:47 | Päivitetty 13:19

HELSINGIN käräjäoikeus on vapauttanut kansanedustaja Päivi Räsäsen (kd) kaikista syytteistä. Syyttäjä vaati hänelle sakkorangaistusta kolmesta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Syytteet koskivat Päivi Räsäsen homoja koskevia puheita ja kirjoituksia.

Myös Luther-säätiön asiamiehen Juhana Pohjola vapautui syytteestä.

Räsänen ja Pohjola kiistivät syytteet sananvapauden ja uskonnonvapauden perusteella.

KÄRÄJÄOIKEUDEN mukaan sananvapaus ja uskonnonvapaus eivät ole rajoittamattomia.

Niiden rajoittaminen edellyttää kuitenkin painavaa yhteiskunnallista syytä. Seksuaaliseen vähemmistöön kuuluvien henkilöiden ihmisarvon ja yhdenvertaisuuden turvaaminen voi olla syy rajoittaa uskonnonvapautta ja sananvapautta, käräjäoikeus toteaa.

Osa Räsäsen lausunnoista oli käräjäoikeuden mukaan homoseksuaaleja loukkaavia, mutta kyse ei kuitenkaan ollut vakavuudeltaan sananvapauden suojan ulkopuolisesta vihapuheesta.

Uutinen päivittyy.

OIKEUDENKÄYNTI on herättänyt huomiota myös Suomen rajojen ulkopuolella. Eri arvioiden mukaan 2 500–3 000 ihmistä osoitti tukea Räsäselle Unkarin Budapestissä Suomen suurlähetystön edustalla helmikuussa.

Räsänen on saanut tukea myös esimerkiksi republikaaneilta Yhdysvalloista. Teksasilainen republikaaniedustaja Chip Roy lähetti Räsäselle kirjeen ja kertoi tuestaan, yhdysvaltalainen konservatiivinen uutiskanava Fox News uutisoi helmikuussa.

SYYTTÄJÄ vaati oikeudenkäynnin pääkäsittelyssä Räsäselle 120 päiväsakon rangaistusta kolmesta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Yksi syytteistä koskee Räsäsen vanhaa pamflettia Mieheksi ja naiseksi Hän heidät loi. Räsänen luonnehti pamfletissa homoseksuaalisuutta muun muassa psykoseksuaalisen kehityksen häiriöksi.

Toisen syytteen Räsänen sai sosiaalisen median julkaisuistaan kirkon ja Pride-tapahtuman yhteistyöstä vuonna 2019. Räsänen kirjoitti tuolloin, että ”Miten kirkon oppiperusta, #raamattu sopii yhteen sen kanssa, että häpeä ja synti nostetaan ylpeyden aiheeksi?”.

Kolmas syyte koskee Ylen radio-ohjelmaa.

”Kyllä se on mun mielestäni ihan selkeä asia, et Jumala ei alun perin luonut ihmisiä homoseksuaaliksi. Hän loi heteroseksuaaliksi. Hän loi miehen ja naisen ja tarkoitti avioliiton näiden kahden välille, Ja selkeästi se on Jumalan tahdon vastaista ja syntiä, jos ollaan jossain muussa seksuaalisuhteessa”, Räsänen sanoi lähetyksessä.

Räsäsen puolustus vetosi oikeudessa muun muassa siihen, että syyttäjä ei ole ymmärtänyt synnin ja häpeän käsitteitä oikein teologisella tavalla. Puolustuksen mukaan kyse ei ole siitä, että joku asetettaisiin ihmisarvoltaan alempiarvoiseksi kuin joku toinen.

TAKAISIN

maanantai 21. maaliskuuta 2022

21.03.22 Ma Lentokone syöksyi maahan

 

Lentokone syöksyi maahan Kiinassa – Koneen kyydissä oli yli sata ihmistä

Uhrien määrästä ei toistaiseksi ole tietoa.

China Eastern Airlinesin Boeing 737-800 -kone Kantonin lentokentällä Kiinassa vuonna 2019. 

10:29 | Päivitetty 11:46

LENTOKONE, jossa oli 132 ihmistä, on syöksynyt maanantaina maahan Kiinassa lähellä Wuzhoun kaupunkia, kertovat uutistoimistot AFP ja Reuters.

Kiinan valtiollisen televisiokanavan CCTV:n mukaan kyseessä on China Eastern Airlines -lentoyhtiön matkustajakone.

Kiinan siviili-ilmailuhallinnon (CAAC) mukaan yhteys lentokoneeseen katkesi Wuzhoun yllä. Koneen kyydissä oli 123 matkustajaa ja yhdeksän miehistön jäsentä. Aiemman CCTV:ltä peräisin olleen tiedon mukaan koneessa olisi ollut 133 ihmistä.

Flightradar-sivuston mukaan lento lähti Kunmingin kaupungista kohti Kantonia hieman kello 13:n jälkeen paikallista aikaa. Yhteys koneeseen katkesi hieman yli tuntia myöhemmin. Kadotessaan Flightradarista kone lensi noin 980 metrin korkeudessa ja sillä oli nopeutta noin 700 kilometriä tunnissa.

CCTV:N mukaan Boeing 737 -mallin kone syöksyi maahan maaseudulla Wuzhoun lähellä ja aiheutti tulipalon vuoristossa. Flightradarin mukaan kone oli kuusi vuotta vanha.

Wuzhou sijaitsee Kiinan eteläosassa Guangxin alueella. Säätietojen mukaan koneen pudotessa alueella oli puolipilvistä ja hyvä näkyvyys. Lento-onnettomuudet eivät ole Kiinassa yleisiä.

Uhrien määrästä ei toistaiseksi ole tietoa. Pelastushenkilöstö oli aamupäivällä Suomen aikaa matkalla putoamispaikalle.

”CAAC on aktivoinut hätämekanismin ja lähettänyt työryhmän paikalle”, siviili-ilmailuhallinnon julkaisemassa lausunnossa sanotaan.

Kiinan johtaja Xi Jinping vaati turman syyn selvittämistä viipymättä lentoturvallisuuden takaamiseksi.

TAKAISIN

perjantai 18. maaliskuuta 2022

18.03.22 Pe Heli Palsanmäellä on syöpä

 

Seiska: Heli Palsanmäellä on syöpä - myös etäpesäke löytynyt: "Olen päättänyt selvitä"

Heli Palsanmäki kertoo Seiskalle sairastavansa syöpää.
Heli Palsanmäen syöpä löydetiin tammikuussa.Heli Palsanmäen syöpä löydetiin tammikuussa.
Heli Palsanmäen syöpä löydetiin tammikuussa. FANNI PARMA

Seiska kertoo uudessa artikkelissaan, että Suomen huutokauppakeisari -ohjelmasta tutulla Heli Palsanmäellä, 44, on syöpä.

– Mieleni on ollut myllerryksessä. Välillä on itketty ja välillä naurettu. Tunteeni ovat vaihdelleet epäuskosta epätoivoon, surusta sisuun, Palsanmäki kertoo Seiskalle.

Palsanmäellä on neljän sentin kokoinen pahalaatuinen kasvain kohdussa. Syöpä on ehtinyt levitä kohdun ulkopuolelle ainakin yhteen imusolmukkeeseen. Syöpä löydettiin tammikuussa.

Palsanmäki luottaa hoitoihin.

– Mitä enemmän olen pystynyt käsittelemään syöpäshokkia järjellä, sitä vankemmin olen päättänyt selvitä tästä. Uskon, toivon ja tiedän, että hoito auttaa. Päihitän tämän pirulaisen!

TAKAISIN

tiistai 15. maaliskuuta 2022

16.03.22 Ke Urpola saa oman

Urpola saa oman Kotipizzansa – Ketju avaa kolmannen liikkeen Mikkeliin

Setrin Kotipizza nielaisi siivun viereisestä lemmikkieläintarvikeliikkeestä. KAISA PARTA

Kotipizza-ketju avaa Mikkeliin kolmannen toimipisteen maaliskuun viimeisenä päivänä.

TAKAISIN

perjantai 11. maaliskuuta 2022

12.03.22 La Susanna Laine jättää

 

MTV: Susanna Laine jättää Salatut elämät

Susanna Laineen esittämä Marika poistuu Pihlajakadulta, kenties ikuisiksi ajoiksi.

Susanna Laine esitti Salatuissa elämissä kovia kokenutta Marikaa. 

11.3. 11:07

TV-JUONTAJA ja näyttelijä Susanna Laine jättää Salatut elämät -sarjan, kertoo MTV Uutiset. MTV:n mukaan Laine lähtee sarjasta haikein mielin ja tekisi mielellään vielä paluun sarjaan, jos häntä joskus pyydettään takaisin mukaan.

Laine esitti suomalaisten suosikkisarjassa kovia kokenutta Marikaa, joka joutui vastikään nähdyssä jaksossa väkivaltaisen ex-puolisonsa Joken pahoinpitelemäksi.

Lue lisää: Susanna Laine julkaisi rajun somekuvan verisistä kasvoistaan – kuvateksti paljastaa tilanteen todellisen laidan

Marika asteli Pihlajakadulle vasta viime vuoden toukokuussa, eli Laineen pyörähdys Salatuissa elämissä jäi verrattain lyhyeksi.

Tuttu tv-kasvo aloitti sarjassa pian sen jälkeen, kun oli lopettanut pitkän pestinsä Ylen Puoli seitsemän -ohjelman juontajana. Viime aikoina hän on myös tähdittänyt suosittua Farmi Suomi -ohjelmaa sen juontajana.

LAINE kertoi IS:n haastattelussa, että viime syksy oli hänelle työn puolesta todella hektinen. Parhaimmillaan hän kuvasi samojen viikkojen aikana kahta eri ohjelmaa kahdessa eri kaupungissa. Farmi Suomea kuvattiin Pieksämäellä, kun taas Salkkarit tehdään Helsingissä.

– Vapaapäiviä ei ollut syksyllä juurikaan. Salkkarit hoidettiin niin, että kuvasin muutaman päivän aikana Helsingissä kaikki kohtaukseni. Onneksi molemmissa päissä joustettiin, kun piti saada valmiiksi kaikki mahdollinen, Laine kertoi IS:lle aiemmin tänä vuonna.

Lue lisää: Susanna Laine päätti muuttaa elämänsä ja nyt hän elää aivan uudenlaista arkea – huomasi pian yllättäviä seurauksia

TAKAISIN

torstai 10. maaliskuuta 2022

11.03.22 Pe Kaivinkoneet jylläävät

 

Kaivinkoneet jylläävät purkutöissä Mikkelissä – Nuijan päiväkoti meni jo matalaksi, pian on vankilan myymälän vuoro

Mikkelin vankilan myymälä sijaitsi 1930-luvulla rakennetussa puutalossa. Keltaiseksi maalattu talo saa väistyä uudisrakentamisen tieltä. VESA VUORELA

Pieni palanen Mikkelin kulttuurihistoriaa katoaa jokaisella kaivinkoneen kauhaisulla. Mikkelin vankilan myymälänä tunnettu, 1930-luvulta peräisin oleva rakennus saa pian väistyä kerrostalon tieltä.

TAKAISIN


maanantai 7. maaliskuuta 2022

07.03.22 Ma 95 vuotta täyttänyt Aira Samulin

 

Sunnuntaina 95 vuotta täyttänyt Aira Samulin ei saa sodan muistoja mielestään: ”Elän uudestaan sitä päivää, kun lähdimme evakkoon”

Ukrainan sota on kuin historiasta kopioitu, ajattelee talvisotaa paennut Karjalan evakko Aira Samulin.

Vaikeista ajoista huolimatta tulevaisuuteen on luotettava, sanoo 95-vuotias Aira Samulin. ”Vain silloin on mahdollisuus selviytyä”, hän ajattelee. 

27.2. 20:39

TANSSILEGENDA Aira Samulin täyttää sunnuntaina 27. helmikuuta 95 vuotta.

”Ovikello soi koko ajan”, hän sanoo puhelimeen.

Taustalta kuuluu naurua ja puheensorinaa, sillä Samulin viettää juuri syntymäpäiväjuhliaan. Juhlijoita on peräti neljässä sukupolvessa.

Jatkamme keskustelua paremmalla hetkellä.

MERKKIPÄIVÄSTÄ huolimatta Samulinin ajatukset ovat jossain muualla. Ukrainan sota on nostanut hänen mieleensä kipeitä muistoja, joista hän haluaa puhua avoimesti.

”Näitä asioita kukaan muu ei enää muista, joten minun on pakko niistä kertoa.”

”Minulla on 12-vuotiaat lapsenlapsenlapset, ja tiedän, miten paljon lapsi ymmärtää. Asioista ei kannata hyssytellä. Tärkeintä on, että aikuinen pysyy rauhallisena.”

VIIME päivien tapahtumat ovat kuin kopioituja historiasta, Samulin ajattelee.

”Jo ilmapiiri ennen hyökkäystä oli samanlainen kuin ennen talvisodan alkamista.”

Hän joutui itse evakoksi kolme päivää talvisodan syttymisestä. Sunnuntai on myös kolmas päivä siitä, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.

”En saa sitä hetkeksikään mielestäni näinä päivinä. Minulla on suru sydämessä ukrainalaisten vuoksi.”

VAIN 13-vuotiaana Samulin joutui pakenemaan sodan jaloista. Hänen isänsä Viktor oli vartiopäällikkö rajalla.

”Talomme tärisi, kun pommikoneet lensivät ylitse. Olimme kahden kilometrin päässä rintamalinjasta, ja perheessämme oli kahden kuukauden ikäinen vauva”, Samulin kertoo.

Suomenhevosella kulkenut sotilas huomasi perheen ja vei heidät viimeiselle evakuointijunalle.

”Olin jo valmistautunut siihen, että vihollinen tulee ja tappaa meidät.”

NYT mediassa kerrotaan, kuinka ukrainalaiset pakenevat sodan jaloista ruuhkaisilla teillä ja täpötäysissä junissa.

”Heillä on laukuissaan pieni omaisuus ja lapset mukana. Olen sen kaiken kokenut, ja muistan sen niin hyvin. Nyt elän uudestaan sitä päivää, kun lähdimme evakkoon.”

Jo sadattuhannet ukrainalaiset ovat joutuneet jättämään kotimaansa Venäjän hyökkäyksen alettua. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n mukaan Ukrainasta oli paennut naapurimaihin noin 368 000 ihmistä sunnuntaihin mennessä.

Samulin on huolissaan sekä pakenevien siviilien että molemman puolen sotilaiden vuoksi.

”He ovat kaikki samoja poikia, joiden henkiä hyökkääjä ei arvosta.”

LOTTA SVÄRD SÄÄTIÖ nimesi Samulinin vuoden lotaksi 2021. Tunnustus myönnetään lottatyössä ansioituneelle tai ahkerasti lottahengessä toisten hyväksi toimineelle suomalaiselle naiselle.

Samulin liittyi pikkulottiin 8-vuotiaana, ja varsinainen lotta hänestä tuli 17-vuotiaana.

Säätiö näki ansiokkaana Samulinin aktiivisen mielenterveystyön, ja hänet tunnetaankin erityisesti kannustavasta asenteestaan.

Tällaisina aikoina suru valtaa positiivisimmankin ihmisen.

”Olen sellainen ihminen, joka ei paljoa itke. En pelkää, enkä joudu paniikkiin. Nyt minulla on kyyneleet silmissä koko ajan.”

SAMULININ elämänasenteeseen kuuluu, että tulevaisuuteen täytyy luottaa.

”Vain silloin on mahdollisuus selviytyä.”

Hän näkee ympärillään paljon asioita, joista olla kiitollinen, kuten kevään valo ja läheiset ihmiset.

”Heidän kanssaan olen jo ehtinyt viettää syntymäpäiväni etkoja ja etkojen jatkoja. Haluan kiittää kaikkia muitakin, jotka ovat muistaneet minua. Juhlimisessa menee ehkä koko loppuvuosi.”

TAKAISIN