torstai 25. helmikuuta 2021

25.02.21 To Suomeen kolmen viikon sulkutila

 

Hallitus on valmis toteamaan poikkeusolot – Suomeen kolmen viikon sulkutila

Poikkeusolot toteaa hallitus yhdessä presidentin kanssa.

Mostphotos

Kuvituskuva.
Kuvituskuva.

Suomen hallitus on valmis toteamaan poikkeusolot ja tiedossa on koko Suomen kattava kolmen viikon sulkutila. Sulkutila toteutetaan 8.3. alkaen, ja se päättyy 28.3.

Sulkutilan aikana esimerkiksi toinen aste ja yläkoulut olisivat etäopetuksessa. Ylioppilaskirjoitusten terveysturvallinen järjestäminen varmistetaan etäopetuksesta huolimatta.

Etäopetus ei koskisi alakoululaisia tai varhaiskasvatusta.

Myös ravintoloita ehdotetaan suljettavaksi samalle ajalle, ruoan ulosmyynti asiakkaille olisi sallittu.  Yli 12-vuotiaiden ryhmäharrastustoiminta voidaan keskeyttää.

Valtioneuvoston tiedotteen mukaan esimerkiksi etäopetus ja ravintolatoiminnan rajoittaminen koskevat leviämis- ja kiihtymisvaiheessa olevia alueita. Essoten alue on virallisesti perusvaiheessa, vain Mikkeli on koronaviruksen leviämisvaiheessa.

Poikkeusolot toteaa hallitus yhdessä presidentin kanssa. Pääministeri Sanna Marin totesi tiedotustilaisuudessa, että presidentti on omalta osaltaan todennut olevansa valmis poikkeusolojen toteamiseen, mikäli sen mukaisia toimivaltuuksia tarvitaan.

Hallitus neuvotteli keskiviikkoiltana kevään kaltaisiin poikkeusoloihin eli koronastrategian tasolle kolme siirtymisestä. Esimerkiksi ravintoloita ei voida sulkea kokonaan ilman poikkeusoloja.

Parhaillaan käynnissä olevaan tiedotustilaisuuteen osallistuvat pääministeri Sanna Marin, tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson, sisäministeri Maria Ohisalo, opetusministeri Jussi Saramo ja perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru. Paikalla on myös sosiaali- ja terveysministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntijoita.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) on kutsunut eduskuntapuolueiden edustajat koolle Säätytaloon tänään kello 12.

TAKAISIN

tiistai 23. helmikuuta 2021

24.02.21 Ke Tehohoitopaikat täyttyvät

 

Tehohoitopaikat täyttyvät vauhdilla ja potilaita siirretty jo Helsingistä muualle Suomeen – ylilääkäri: "Pulaa hoitajista useilla osastoilla"

Tehohoitopotilaita siirretään Helsingistä, jotta myös muut kriittiset toiminnot voidaan turvata koronan kuormittaessa.

Koronavirus
HUSin ylilääkäri Asko Järvinen
HUSin alueella useiden osastojen toimintaa haittaa hoitajapula, kertoo infektiotautien ylilääkäri Asko Järvinen.Lotta Laakso / Yle

Suomen suurimmassa sairaanhoitopiirissä HUSissa tehohoitopaikat ovat alkaneeet täyttyä nopeassa tahdissa.

Infektiotautien ylilääkärin Asko Järvisen mukaan koronapotilaiden määrä sairaalassa on lähes tuplaantunut viikossa, koska koronan tartuntamäärät ovat suuria. Huolta aiheuttaa erityisesti virusmuunnosten leviäminen Suomeen ja nyt myös maan sisällä.

HUSin hallinnollinen ylilääkäri Veli-Matti Ulander kertoo, että muutamia potilaita on jo jouduttu tilanteen vaikeutumisen vuoksi siirtämään Helsingistä muualle hoitoon. Ulanderin mukaan tehohoitopotilaita on kuljetettu muun muassa Kotkaan, Lahteen ja Lapppeenrantaan.

– Näin pyritään tasaamaan koronan HUSille aiheuttamaa kuormitusta, Ulander sanoo.

Ylilääkäri Asko Järvisen mukaan tehohoitoa tarvitsevia potilaita joudutaan siirtämään muualle, jotta koronan lisäkuormituksesta huolimatta voidaan turvata myös muu HUSin vastuulla oleva kriittinen hoito, kuten esimerkiksi elinsiirrot.

– Näin voimme huolehtia HUSin vastuulla olevista kriittisistä tehtävistä, kuten vaativista leikkauksista, Järvinen sanoo.

Tehohoitopaikkoja voidaan lisätä

HUSin johtajayliläkäri Markku Mäkijärvi kertoi sunnuntaina Ylen haastattelussa, että HUS on päivittänyt kriisisuunnitelmansa viime loppuviikosta nopeasti lisääntyneiden koronatartuntojen vuoksi.

Hän kertoi, että sairaala- ja tehohoitopaikkoja on varauduttu lisäämään HUSin alueella nopeasti tilanteen pahentuessa. Mäkijärven mukaan potilaita voidaan myös siirtää muihin yliopistosairaaloihin.

Mäkijärvi sanoi, että jos tautitapauksissa vielä mennään ylöspäin, niin terveydenhuollon kantokyky vaarantuu.

Hänen mukaansa suunnitelma muun hoidon alasajamiseksi lisääntyneiden koronapotilaiden vuoksi on valmiina.

Ylilääkäri Asko Järvisen mukaan painetta potilaiden siirtoon Helsingistä muualle aiheuttaa erityisesti pula hoitohenkilökunnasta. Järvinen sanoo, että nopeasti lisääntynyt koronapotilaiden määrä vie paljon resursseja sairaaloissa.

Hän muistuttaa, että hoitajapula vaikeuttaa useiden osastojen toimintaa.

– Pulaa hoitajista on useilla osastoilla, Järvinen sanoo.

Kuuntele myös Takaisin Pasilaan -podcast, jossa koronahoitaja Ilona Fröjd vie kuulijan koronaosaston ytimeen:

TAKAISIN

sunnuntai 21. helmikuuta 2021

21.02.21 Su Mikkelissä todettu 11

 

Mikkelissä todettu 11 uutta koronatartuntaa lauantain jälkeen – Lääkäri muistuttaa, että jokaisen karanteeniin asetetun pitää noudattaa määräyksiä

Suurin osa uusista koronatapauksista ilmeni karanteenissa olevien joukosta. Urpolan koulussa ovat altistuneet yhden luokan oppilaat.

Ilona Noponen

Viikon lähes 80 koronatartunnan lisäksi altistumisia on tapahtunut Essoten aluella paljon ja karanteenin on asetettu satoja henkilöitä.
Viikon lähes 80 koronatartunnan lisäksi altistumisia on tapahtunut Essoten aluella paljon ja karanteenin on asetettu satoja henkilöitä.

Essoten alueelta löytynyt lauantain jälkeen 11 uutta positiivista koronatestien tulosta. Kaikki tartunnat on havaittu Mikkelissä.

Tiedotteessa Essoten koronalääkärit muistuttavat karanteenimääräysten noudattamisen tärkeydestä. Viikon lähes 80 koronatartunnan lisäksi altistumisia covid-19-taudille on tapahtunut paljon ja karanteenin asetettuja on satoja henkilöitä.

Mainos (Sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Osa karanteeniin asetetuista näyttää nyt liikkuneen paikoissa, joista heidän pitää pysyä poissa. — Santeri Seppälä

– Osa karanteeniin asetetuista näyttää nyt liikkuneen paikoissa, joista heidän pitää pysyä poissa. Aivan jokaisen karanteeniin asetetun täytyy noudattaa määräyksiä ja pysyä kotona, jotta saamme taudin taas aisoihin. Yksikin oireeton henkilö voi levittää tautia laajalle. Esimerkiksi suurin osa eilisen jälkeen löydetyistä uusista koronatapauksista ilmeni karanteenissa olevien joukosta, muistuttaa Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä tiedotteessa.

Urpolan koulussa ovat altistuneet yhden luokan oppilaat. Essote kertoo ottavansa illan aikana yhteyttä altistuneiden ja karanteeniin asettavien oppilaiden vanhempiin.

TAKAISIN

torstai 18. helmikuuta 2021

19.02.21 Pe Essotessa 24 uutta tartuntaa

 

Essotessa 24 uutta tartuntaa, niistä Mikkelissä 21 – Monet tartunnat liittyvät baareihin, keskussairaalassa altistui kokonainen vuodeosasto

Mikkeli siirtyi suoraan epidemian vakavimpaan tasoon eli leviämisvaiheeseen. Essoten muu alue säilyy perusvaiheessa.

Risto Aalto

Essotessa 24 uutta tartuntaa, niistä Mikkelissä 21 – Monet tartunnat liittyvät baareihin, keskussairaalassa altistui kokonainen vuodeosasto

Mikkelistä on löytynyt 21 uutta koronatartuntaa ja kaupunki siirtyi kertaheitolla koronaepidemian kolmanteen tasoon eli leviämisvaiheeseen.

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Essote kertoo tiedotteessa, että koko alueella uusia tartuntoja on keskiviikon jälkeen todettu 24, sillä Pieksämäellä tapauksia oli kolme.

Mikkelissä tartuntaketjuja on useita ja altistuneita satoja eikä kaikkia altistuneita vielä edes tiedetä.

Essoten terveyspalvelujen johtajan Santeri Seppälän mukaan monet Mikkelin tartunnat liittyvät baareihin ja nyt tartuntoja on löytynyt muualtakin kuin Keskusbaarista.

Tartuntoja on ilmennyt nuorten viimeviikkoisiin penkinpainajaisjuhliin ja Uudenmaan laajoihin ketjuihin liittyen.

Terveydenhuolto on kovalla kuormituksella

Keskussairaalasta on altistunut baariketjuun liittyen kokonainen vuodeosasto eli neurologinen ja ortopedinen vuodeosasto. Seppälän mukaan se vaikuttaa keskussairaalan palveluihin.

– Terveydenhuollon kantokyky on nyt kovalla kuormituksella niin jäljityksen kuin sairaalahoidonkin suhteen. Altistumispaikkoja on paljon ja altistumistiedon saamiseen voi muodostua yli vuorokauden viive, Seppälä sanoo tiedotteessa.

Mikkeliläisten pitää välttää sosiaalisia kontakteja

Essote on suositellut Mikkeliä tiukentamaan suosituksia ja rajoituksia.

– Mikkeli on nyt tartuntojen osalta leviämisvaiheessa. Mikkelin väestön tulee välittömästi alkaa välttää kaikkia oman talouden ulkopuolisia sosiaalisia kontakteja, kehottaa Essoten pandemiapäällikkö Hans Gärdström tiedotteessa.

Muu Essoten alue säilyy perusvaiheessa.

Mainos (Sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Katso koronaviruksella altistumisen paikat täältä.

Mikkelin kaupunki tiedottaa toimistaan nettisivuillaan.

Yksi Pieksämäen tapaus liittyy MKS:n tarttuntoihin

Pieksämäellä on todettu kolme uutta koronatartuntaa torstaina. Yksi niistä liittyy Mikkelin keskussairaalassa viime päivinä todettuihin tartuntoihin, Pieksämäen kaupunki kertoo tiedotteessa.

Tartunta on todettu Pieksämäen perusturvan vuodeosaston potilaalla.

Toisen tartunnan alkuperä ei ole selvinnyt, ja tämä voi tiedotteen mukaan viitata siihen, että alueella liikkuu tunnistamattomia tartuntoja.

Yksi tartunta on peräisin ulkomailta.

Kolmesta tartunnasta on tullut toistakymmentä karanteenia Pieksämäelle.

Kaupunki muistuttaa tiedotteessa, että Pieksämäellä pitää hakeutua koronatestiin lievissäkin koronaan sopivissa oireissa, kuten kurkkukivussa, nuhassa tai yskässä.

TAKAISIN

keskiviikko 17. helmikuuta 2021

18.02.21 To Suomesta löytyi uusi koronavariantti

 

Suomesta löytyi uusi koronavariantti – tartuttamiskyvystä ja rokotteen tehosta haetaan vasta tietoa

Variantti saattaa näkyä aiempia huonommin PCR-testeissä, kertoo sen löytänyt laboratorio. Professori pitää löydöstä merkittävänä.

Koronavirus
Koronavirusten tutkimista Vita Laboratoriossa
Vita Laboratoriot löysi uuden variantin viime viikolla, ja variantti on sekvensoitu yhteistyössä Biotekniikan Instituutin kanssa. Vita Laboratorioissa tutkitaan päivättäin muutamia tuhansia koronavirusnäytteitä. Lotta Laakso/Yle

Suomalaislaboratorio Vita Laboratoriot kertoo löytäneensä Etelä-Suomesta uniikin, suomalaisen koronavirusvariantin.

Käytännössä tässä Fin-796H-variantissa on mutaatioita, joita on löydetty myös esimerkiksi Britannian tai Etelä-Afrikan varianteista. Mutaatioiden yhdistelmä on kuitenkin Vita Laboratorioiden mukaan uniikki.

– Tämä on viime viikolla löydetty potilaasta, eli esimerkiksi viruskannan tartuttavuudesta tai leviämisalttiudesta, rokoteväistöstä ei tiedetä vielä mitään, sanoo mikrobiologi ja dosentti Taru Meri Vita Laboratorioista.

Vielä ei myöskään tiedetä, missä variantti on kehittynyt. Todennäköistä kuitenkin on, että se on kehittynyt jossakin muualla kuin Suomessa, sillä täällä koronavirustartuntoja on ollut verrattain vähän moniin muihin maihin verrattuna.

Virukset muuntuvat jatkuvasti, ja virusvariantin löytäminen Suomesta oli käytännössä vain ajan kysymys. Mitä enemmän tutkitaan, sitä enemmän uusia muutoksia havaitaan.

Helsingin yliopiston zoonoosivirologian professori Olli Vapalahden mukaan samantyyppisiä viruksia on löydetty, mutta niissä ei ole ollut täsmälleen samoja mutaatioita.

Vapalahden mukaan muunnoksesta on vaikea sanoa vielä enempää, ennen kuin viruksen sukupuu tunnetaan paremmin.

Turun yliopiston virusopin professori Ilkka Julkusen mukaan toistaiseksi saadun tiedon valossa muunnos ei välttämättä näytä huolestuttavalta.

– En olisi valtavan huolissani vielä, koska meillä ei ole selvää tietoa siitä, että tämä uusi kanta tarttuisi helpommin tai vaikuttaisi jo sairastetun taudin tai rokotuksen tuomaan immuunisuojaan.

THL viestitti Ylelle, että ajankohtaiset tiedot virusvarianteista kerrotaan koronatiedotustilaisuudessa torstaina, eikä THL kommentoi asiaa erikseen keskiviikkona.

Variantti ei näy osassa PCR-testeistä

Vita Laboratorioissa uuden variantin löytymistä pidetään merkittävänä, sillä laboratorion variantti ei välttämättä näy vain yhtä geenialuetta tunnistavissa PCR-koronavirustesteissä.

PCR-testi on geenimonistustesti, joka otetaan nenänielusta. PCR tunnistaa tarkan alueen kohteensa perimästä.

Jos testillä tunnistetaan vain yhtä geenialueetta, voi silloin muuntunut virus jäädä huomaamatta. Siksi menetelmässä tunnistetaan usein ainakin kahta eri geenialuetta.

– Tämä tunnistamattomuus – että ne mutaatiot on nyt sattuneet sille alueelle, mihin tämä PCR-tunnistus perustuu – se on se tärkein tieto tästä mutantista tällä hetkellä. Mitä se kliinisesti sitten on, sen näyttää tulevaisuus, Taru Meri sanoo.

Professori Ilkka Julkusen mukaan tämä tarkoittaa sitä, että laboratorioissa pitää olla jatkuvasti valppaana, jotta diagnostiikkaa saadaan päivitettyä ajan tasalle.

Olli Vapalahden mukaan löydös mutaatioiden vaikutuksesta diagnostiikkaan on merkittävä.

– Toki tämä on mielenkiintoinen löydös. Erityisesti se, että PCR-testi toimii huonommin tätä vastaan, on tärkeä tieto.

Taru Meri, Vita Laboratoriot Oy
Fin-796H-variantin tutkimusta jatketaan Vita Laboratorioissa. Taru Meri pitää kiinnostavana, vaikuttaako variantti jotenkin infektioon.Lotta Laakso/Yle

Diagnostiikassa voidaan käyttää eri geenialueita. Testejä siis saadaan mukautettua sen mukaan, miten virus muuntuu.

Vita Laboratorioiden mikrobiologi Taru Meri sanookin, että uuden virusmuunnoksen valossa täytyy olla tarkkana PCR-testien soveltuuvuudesta.

– Jos olisi menetelmä, joka tunnistaisi vain N-geeniä, saattaisi olla, että tämä näyte olisi jäänyt negatiiviseksi. Siltä osin tässä on kansainvälistä merkitystä ainakin analytiikan osalta.

Mitä variantin mutaatioista tiedetään nyt?

Sars-Cov-2-koronaviruksesta on varsin paljon variaatioita, selvästi yli toistakymmentä kehityslinjaa, joista toistaiseksi kolme tai neljä ovat herättäneet huolta.

Jokainen variantti on yhdistelmä lukuisia erilaisia mutaatioita. Erilaisia cocktaileja tunnetaan jo lukuisia, ja määrä kasvaa entisestään, kun virusten perimää tutkitaan aiempaa ahkerammin.

Vita Laboratorioiden mukaan uudesta Fin-796-muunnoksesta ei löydy Britannian, Etelä-Afrikan ja Brasilian variantteja yhdistävää N501Y-mutaatiota, joka on liitetty hanakampaan tarttuvuuteen.

Muunnoksesta löydettiin kuitenkin E484K-mutaatio, jonka on arveltu Etelä-Afrikassa tehneen viruksesta immuunipuolustukselle vaikeamman(siirryt toiseen palveluun) vastustajan.

Vaikutukset eivät välttämättä ole riippuvaisia vain yksittäisistä aminohapoista, vaan kyse on viruksen pinnan kokonaisrakenteesta ja siitä, miten immuunipuolustus tunnistaa viruksen.

Variantti sai nimensä harvemmin tavatusta mutaatiosta

Uusi suomalaisvariantti on saanut nimensä harvinaisemmasta D796H-mutaatiosta.

Aikaisemmin sitä on tavattu potilailla, joiden pitkittynyttä koronavirusinfektiota on hoidettu toipilasplasmalla eli koronasta parantuneiden potilaiden veren vasta-aineilla.

Tutkijat ovat arvioineet(siirryt toiseen palveluun), että tämä mutaatio voisi olla yksi viruksen työkaluista, joilla se taistelee vanhoja vasta-aineita vastaan.

Kultahamsteri
Kultahamsteri on yksi koe-eläimistä, joilla myös koronaviruksen mutaatioiden vaikutuksia on tutkittu.Alamy

Ilkka Julkunen korostaa, että vaikka yksittäisillä mutaatioilla voi olla jonkinlainen merkitys, liittyy immuunisuojan murtuminen usein moniin yhdenaikaisiin mutaatioihin viruksen rakenteessa.

– Yksittäisistä aminohappomuutoksista ei aina voi sanoa tarkkaan, onko juuri se muutos syy johonkin viruksen ominaisuuteen.

Myös kolmelle maailmalla huolestuttaneelle variantille tyypillinen D614G-mutaatio löytyy suomalaisen variantin perimästä.

Eläinmallien perusteella sen on arveltu lisäävän viruksen määrää(siirryt toiseen palveluun) ylähengitysteissä.

Eläinmallit toimivat mahdollisina tienviittoina ja työkaluina viruksen toiminnan hahmottamiseen, mutta koe-eläimet, kuten hamsterit, ovat ihmistä paljon pienempiä ja anatomialtaan erilaisia.

Vaaditaan yhä paljon immunologista tutkimusta ennen kuin muunnosten oikeista vaikutuksista taudin kuvaan tai leviämiseen voidaan tehdä johtopäätöksiä.

Tutkimus variantista jatkuu

Vita Laboratoriot jatkaa tutkimuksia yhdessä Helsingin yliopiston Biotekniikan Instituutin kanssa.

Seuraavaksi variantille tehdään koko genomin sekvensointi, joka mahdollistaa muutosten analysoinnin. Tämän jälkeen sitä voidaan verrata muihin tunnettuihin varianttisekvensseihin.

Se, miten variantti mahdollisesti vaikuttaa infektioon, jää nähtäväksi.

– Se kiinnostaa, löytyykö varianttia lisää esimerkiksi jäljityksen avulla lähipiiristä ja olisiko muita ominaisuuksia, jotka vaikuttaisivat infektioon. Ja toki, löytyykö genomisekvenssistä muilla tärkeillä analytiikkaan liittyvillä alueilla muutoksia, jotka pitää tulevaisuudessa kaikkien huomioida, mikrobiologi Taru Meri sanoo.

17.2. klo 19:53 korjattu Vita Laboratorioiden nimen kirjoitusasu oikeaksi.

TAKAISIN

17.02.21 Ke Tiistai-illan testaukset paljastivat 16

 

Tiistai-illan testaukset paljastivat 16 uutta koronatapausta Mikkelistä – Sairastuneita on niin Essoten työntekijöissä kuin Keskusbaarin asiakkaissa

Essote kehottaa kaikkia Keskusbaarissa 12.–15. helmikuuta asioineita hakeutumaan koronatestiin ja välttämään sosiaalisia kontakteja.

Taru Hokkanen

Esimerkiksi Mikkelin keskussairaalan päivystysosastolta on löytynyt tartuntoja.
Esimerkiksi Mikkelin keskussairaalan päivystysosastolta on löytynyt tartuntoja.

Tiistai-illan aikana tehdyissä laajoissa testauksissa löytyi Mikkelistä kaikkiaan 16 positiivista koronatestin tulosta, Essote tiedottaa. Monet tapauksista ovat vielä oireettomia.

Testaukset liittyvät tiistaina paljastuneisiin kahteen laajaan koronatartuntojen ketjuun Essoten alueella.

– Toisessa ketjussa on valitettavasti sairastunut työntekijöitä ja asiakkaita Essoten kolmesta eri yksiköstä. Altistuneet on asetettu karanteeniin ja sairastuneet eristetty osastohoitoon. Tästä ketjusta tulee todennäköisesti vielä lisää sairastumisia karanteenissa olijoiden joukosta, arvioi Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä tiedotteessa.

Tartuntoja löytyi Essoten yksiköistä Mikkelin lähikuntoutusosastolta, Mikkelin keskussairaalan päivystysosastolta ja Mikkelin jaksohoito-osastolta.

– Potilas- ja työntekijätartunnat osastoilla aiheuttavat aina poikkeusjärjestelyjä, mikä puolestaan syö resursseja ja voi tarkoittaa aikojen siirtelyä. Terveydenhuollon kuormitus on ollut kovilla jo pitkään. Tilanne on vaatinut paljon venymistä henkilökunnalta, Seppälä harmittelee.

Keskusbaarin asiakkaita kehotetaan koronatestiin

Toinen suurehko tartuntaketju liittyy mikkeliläiseen Keskusbaariin, joka tunnetaan myös lyhenteestä KB.

– Baarissa asioineilta on löydetty kaikkiaan kuusi tartuntaa. Valitettavasti valtaosaa siellä käyneistä ei kuitenkaan ole tavoitettu, kertoo pandemiapäällikkö Hans Gärdström tiedotteessa.

Essoten koronalääkärit kehottavat kaikkia, jotka ovat käyneet Keskusbaarissa perjantaina 12.2., lauantaina 13.2., sunnuntaina 14.2. tai maanantaina 15.2., hakeutumaan koronatestaukseen Päivystysavun numeron 116117 kautta.

– Lisäksi heidän kaikkien tulisi välttää kaikkia sosiaalisia kontakteja seuraavan 10 vuorokauden ajan ja neuvotella työnantajien kanssa etätyömahdollisuudesta, Gärdström sanoo.

Katso koronalle altistumisen paikat täältä.

Mainos (Sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tartuntoja löytyy todennäköisesti lisää

Kahdesta tartuntaketjusta nimenomaan baarialtistuminen on huolestuttavampi.

– Jos mietitään tilannetta, jossa epidemia karkaisi käsistä, niin baarialtistuminen on ongelmallisempi. Meillä ei ole vielä tietoa, millainen tilanne on ja miten laajasti tartunnat ovat levinneet. Onko vain nuo kuusi tapausta vai onko niitä enemmän? Seppälä pohtii.

Sen sijaan toinen tartuntaketju on hallinnassa ja uusia tapauksia tulee todennäköisesti jo karanteenissa olevien joukosta. Väestölle laajempaa riskiä tuskin on.

Baarin tartuntaketjun jäljitystä haittaa erityisesti se, ettei suurinta osaa baarissa asioineista ole tavoitettu.

– Jos on tartunta koulussa tai työpaikalla, niin saamme sieltä listan, ketä on ollut paikalla. Mutta ei ravintoloilla ole asiakkaista mitään rekisteriä, josta näkisi mihin aikaan joku on ollut siellä. Se vaikeuttaa jäljitystä, Seppälä toteaa.

Koska altistumisen mahdollisuus on erityisen suuri, kehotetaan kaikkia baarissa altistumisaikana asioineita testeihin ja eristäytymään, vaikka oireita ei olisi.

– Todetuissa tartunnoissa oli useampia oireettomia, jotka saatiin kiinni satunnaisseulonnoissa. Siksi kaikkien baarissa asioineiden pitäisi käydä testissä, käyttää maskia ja eristäytyä, Seppälä toteaa.

Seppälä uskoo, että tartuntoja löytyy todennäköisesti lisää lähipäivinä. Kun tartuntoja löytyy lisää, todennäköisesti myös altistumispaikkojen määrä kasvaa.

– Pahoin pelkään, että tartuntoja voi tulla paljonkin. Toivottavasti olen väärässä, koska silloin altistumisia voi olla muuallakin. Siksi myös altistumispaikkoja on hyvä käydä tarkistamassa säännöllisesti ja katsoa, onko voinut itse altistua.

Päivitetty Santeri Seppälän kommenteilla 17.2. kello 11.13.

TAKAISIN