sunnuntai 29. marraskuuta 2020

29.11.20 Su Trumpin lakimiehet

 

Trumpin lakimiehet valmistelevat oikeustoimia Wisconsinin osavaltiossa – "Olemme löytäneet lukuisia laittomia ääniä"

Wisconsinin osavaltiossa ääniä lasketaan uudelleen ainakin kahdessa demokraattivoittoisessa piirikunnassa.

USA:n Vaalit 2020
Donald Trump puhuu.
Jim Lo Scalzo / EPA

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin lakimiehet valmistelevat seuraavaksi oikeustoimia presidentinvaalien äänestystuloksen haastamiseksi Wisconsinin osavaltiossa. Trump kirjoitti lauantaina viestipalvelu Twitterissä, että hänen kampanjansa on löytänyt paljon “laittomia ääniä” Wisconsinin osavaltiossa.

– Wisconsinin äänien uudelleen laskemisessa ei ole kyse virheiden löytämisestä laskennassa, vaan laittomasti äänestäneiden ihmisten löytämisestä. Tämä asia otetaan esille, kun äänien uudelleenlaskenta valmistuu maanantaina tai tiistaina. Olemme löytäneet lukuisia laittomia ääniä, kirjoittaa Trump.

Wisconsinin vaalitulos on vahvistettava joulukuun 1. päivään mennessä. Ääniä lasketaan uudelleen vielä ainakin kahdessa demokraattivoittoisessa piirikunnassa, sillä Trumpin kampanjaorganisaatio on maksanut kolmen miljoonan dollarin kulut äänien uudelleen laskemisesta. Epävirallisten tulosten mukaan Joe Biden voitti osavaltiossa yli 20 000 äänellä.

Osavaltioiden valitsijat kokoontuvat vahvistamaan presidentin valinnan 14. joulukuuta.

TAKAISIN

perjantai 27. marraskuuta 2020

27.11.20 Pe Nämä tiukat rajoitukset

 

Nämä tiukat rajoitukset tulevat pääkaupunkiseudulle seuraavaksi kolmeksi viikoksi – HUS: "Tämä on se hetki, kun kaikkien on tehtävä uhrauksia"

Seurasimme pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän infoa tässä artikkelissa.

Helsingin Ja Uudenmaan Sairaanhoitopiiri
Kasvomaskiin pukeutunut nainen istuu bussipysäkillä.
Pääkaupunkiseudun koronainfo
Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä kertoo epidemiatilanteesta ja uusista rajoituksista ja suosituksista.
  • Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä kertoi seuraavista rajoituksista: pääkaupunkiseudulla suljetaan kaikki sisäliikuntatilat, ja myös kaikki yli 20-vuotiaiden ulkoharjoitusvuorot perutaan. Kilpailuja, otteluita tai sarjatoimintaa ei enää järjestetä, mutta kilpa- ja huippu-urheilun harjoittelu- ja kilpailumahdollisuudet turvataan.
  • Kaupunkien julkiset tilat, kuten kirjastot ja museot, sekä Korkeasaaren eläintarha suljetaan. Lisäksi toinen aste siirtyy etäopetukseen. HUSin ja Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirin alueilla kielletään yli 10 hengen yleisötilaisuudet.
  • Rajoitukset astuvat voimaan maanantaina 30.11., paitsi etäopetus, joka otetaan käyttöön 3.12.
  • Voit katsoa pääkuvasta suoran lähetyksen tallenteen pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän infosta. Seurasimme infoa myös tässä artikkelissa. Ryhmään kuuluvat Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungit, THL, HUS ja Etelä-Suomen aluehallintovirasto.
  • Tilaisuudessa olivat paikalla Helsingin pormestari Jan Vapaavuori, Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä, Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen, HUSin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi ja Etelä-Suomen aluehallintoviraston terveydenhuoltoyksikön päällikkö Mikko Floréen.

Klo 13.10 Median kysymyksiä: voiko Uudeltamaalta matkustaa ja riittääkö HUSin kapasiteetti?

Infon jälkeen olivat vuorossa median kysymykset, joissa tiedusteltiin muun muassa sitä, miksei ravintoloiden aukioloa rajoiteta.

– Otamme käyttöön sen keinovalikoiman, mikä meillä on. Mutta kaupungeilla ei ole keinoa rajoittaa ravintoloita, ne kuuluvat valtiovallan vastuulle, sanoo Helsingin pormestari Jan Vapaavuori.

Rajoitukset otetaan käyttöön kolmeksi viikoksi, ja koronakoordinaatioryhmä kokoontuu vähintään viikoittain arvioimaan tilannetta. Kolme viikkoa katsotaan olevan riittävän pitkä aika siihen, että toimenpiteiden riittävyys voidaan arvioida.

HUSin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärveltä kysyttiin, pystyykö HUS järjestämään toimintansa ilman valmiuslakia. Mäkijärvi toteaa, että asia riippuu täysin potilasmäärästä, mutta ennuste näyttää huonolta.

– Ennustamme, että potilaita on suurinpiirtein saman verran mitä ensimmäisessä aallossa keväällä. Ja tämä on niin suuri määrä, että HUS joutuu ajamaan normaalitoimintaansa alas, jotta saamme henkilöstöä hoitamaan näitä potilaita.

Lisäksi henkilöstölle jo myönnetyt lomat vaikeuttavat tilannetta.

– Emme ole aivan varmoja, kykenemmekö hoitamaan suuria potilasmääriä ilman muita toimenpiteitä mitä tämän hetkinen lainsäädäntö mahdollistaa, Mäkijärvi toteaa.

Mäkijärveltä kysyttiin myös sitä, voiko pääkaupunkiseudulta matkustaa muualle. Johtajaylilääkäri totesi, että tapaamiset tulisi rajoittaa minimiin ja vain perhepiiriin.

– Kannattaa jäädä siis kotiin ja välttää matkustamista. Lisäksi tulisi välttää muiden kuin lähi- ja perhepiiriin kuuluvien tapaamista. Tämä on se hetki, kun meidän kaikkien on tehtävä uhrauksia.

Lopuksi Jan Vapaavuori muistutti myös, että tarkoituksena ja tavoitteena on saada nyt sosiaaliset kontakti minimiin, jotta tauti ei leviäisi.

– Suosittelemme vahvasti, että yksityiset toimijat toimisivat samoin kuin kaupungit. Ja kansalaiset myös ottaisivat tämän ajattelutavan ja filosofian käyttöön: kaikki sosiaaliset kontaktit minimiin seuraavan kolmen viikon ajaksi.

Klo 12.57 Vapaavuori: Koronalta välttyminen ei ole realistista

Ylen toimittaja Petri Kosonen kysyy Helsingin pormestarilta Jan Vapaavuorelta, onko koronan torjuntatoimissa epäonnistuttu, kun tarttumisluvut ovat viime viikolla hypänneet.

Vapaavuori vastaa näin:

– Kaikialla Euroopassa on nähty sama kehitys jo aiemmin kuin meillä. On vaikea ajatella, että Suomi tai pääkaupunkiseutu voisivat poiketa koko meihin rinnastettavissa olevasta maailmasta. Me olemme onnistuneet tässä paremmin kuin useammat muut ja uskon, että onnistumme jatkossakin. Mutta semmoinen ajattelutapa, että me pystyisimme välttämään kokonaan sellaisen tilanteen, joka jyllää kaikkialla muualla Euroopassa, on täysin epäraelistinen.

Entä onko virus päässyt yllättämään?

– Kaikki merkit Euroopasta viittaavat siihen, että virus on sitkeä. Se ei ole yllättänyt. Osasimme myös pelätä sitä, että toinen aalto tulee myös tänne. Sen takia olemme valmistautuneet tähän jo viikkoja, ja olemme yhdessä THL:n ja asiantuntijoiden kanssa tätä viikottain arvioineet. Silti voi sanoa, että oli pieni yllätys, kuinka nopeasti tämä negatiivinen kehitys lähti käyntiin.

Jos tilanne yhä heikkenee, ovatko kaikki keinot jo käytössä?

– Kaupungit ovat käyttäneet käytännössä katsoen koko keinovalikoimansa. Ainoa merkittävä keino mikä meillä on jäljellä olisi siirtää myös peruskouluetäopetukseen. Ja siitä meillä on hyvin laaja yhteiskunnallinen yhteisymmärrys, että se on viimeisimpiä toimia. Mikäli tarvitsemme tätä järeämpiä uusia toimenpiteitä, niin nykyinen lainsäädäntö ei mahdollista sitä kaupungeille, vaan valtiovallan on pohdittava keinoja.

Mikä uusista rajoituksista on hankalin toteuttaa?

– Täytäntöönpano on siinä mielessä yksinkertaista, että kun suljemme julkiset tilat, niin suljemme julkiset tilat. Toimenpiteitä on harjoiteltu jo keväällä. Suurimmat haasteet liittyvät siihen, miten ihmiset käytännössä toimivat, kun yleisötilaisuudet on kielletty, yksityistilaisuuksia suositellaan vältettäväksi - miten ihmiset sitten käyttäytyvät, se on hankalin kysymys.

Eivätkö toimenpiteet vakuuta ihmisiä?

– Tässä on se haaste, että kun tautitapausten määrä on syksyllä ollut maltillinen, eikä sairaalahoitoa vaativia potilaita ole käytännössä ollut, niin ihmiset ovat luontaisesti halunneet elää mahdollisimman normaalia elämää. Vasta kun tauti iskee, kuten viime päivinä, niin ihmisten käyttäytymismallit muuttuvat. Ja toistaalta, siinä vaiheessa kun tautitilanne ei ole ollut vakava, on pyrittykin pitämään yhteiskunnan pyöriä pyörimässä.

Joudummeko eristämään Uudenmaan?

– En osaa ottaa siihen kantaa, enkä haluakaan. Tautia on muuallakin Suomessa. Nämä toimenpiteet kuuluvat valtiovallan pohdittaviksi.

Klo 12.30 Kaupunkien koko keinovalikoima on otettu käyttöön

Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen kertoo kaupunkien ottaneen koko keinovalikoimansa käyttöön, poislukien perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen siirtämisen etäopetukseen.

Kaikki yleisölle avoimet asiakastilat suljetaan lukuunottamatta välttämättömien palvelujen ja asioinnin tiloja.

Välttämättömien asiointikoneiden käyttö kirjastoissa ja vähävaraisten kasvomaskijakelu jatkuvat ja samoin ruokakassijakelu jatkuu.

Välttämättömät opetustilat pidetään auki. Yleisten tilojen asiakastietokoneet pysyvät auki ajanvarauksella ja asioinnissa tulee käyttää maskia. Kirjastoista saa rajattua palvelua.

Kaupungit sulkevat julkiset tilansa: sisäliikuntatilat, museot suljetaan, samoin kulttuuritilat ja nuorisotilat. Työväenopistojen toiminta keskeytetään ja myös Korkeasaaren eläintarha suljetaan.

Helsinki, Espoo ja Vantaa määrittelevät kukin omat välttämättömiä palveluita tarjoavat tilansa ja ne pidetään rajatusti, terveysturvallisesti auki.

Muutokset astuvat voimaan ensi maanantaina 30.11. ja ovat voimassa 20.12. asti.

Toiseen asteen koulutus siirtyy etäopetukseen, mutta ammatillisen opetuksen näytöt tullaan järjestämään. Yksilöllistä tukea opetukseeen saavat sitä tarvitsevat. Koejaksosta johtuen etäopetus alkaa 3.12. ja jatkuu kuluvan vuoden loppuun.

– Kaupungin koko keinovalikoima on otettu käyttöön, perusopetuksen etäopetusta lukuunottamatta. Lopulta ihmiset ratkaisevat, miten tartunnat saadaan vähenemään, Viljanen toteaa.

Klo 12.25 Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä: sisäliikuntatilat suljetaan

Espoon kaupunginjohtajaJukka Mäkelä kertoo pääkaupunkiseudun koronaryhmän päättäneen muun muassa seuraavista rajoituksista ja suosituksista, jotka ovat voimassa 30.11.–20.12.2020.

Kaikki organisoitu harrastustoiminta, myös taiteen perusopetus, keskeytetään sisätiloissa.

Kaikki sisäliikuntatilat suljetaan, eikä omaehtoinen harjoittelu ole mahdollista.

Kaikki yli 20-vuotiaiden harjoitusvuorot perutaan ulkona.

Alle 20-vuotiaiden harrastustoiminta voi jatkua ulkokentillä aimmin myönnetyillä vuoroilla, mutta uusia ei myönnetä.

Myös lasten harrastusvuorot sisätiloissa keskeytetään.

Liikunta-alueiden valvontaa ja nuoriso-ohjaajien läsnäoloa lisätään.

Pukukopit suljetaan.

Kilpailuja, otteluita tai sarjatoimintaa ei enää järjestetä.

Kilpa- ja huippu-urheilun harjoittelu- ja kilpailumahdollisuudet kuitenkin turvataan.

Koululiikunta toteutetaan vain koulujen omissa tiloissa ja ulkona.

Ulkokentät ovat kaupunkilaisten käytössä silloin, kun ne eivät ole lasten ja nuorten harrastustoiminnan käytössä.

Yksityisille toimijoille suositellaan samoja ohjeita kuin kaupungit noudattavat.

Yksityistilaisuuksia mukaanlukien valmistujaiset, hautajaiset ja joulupyhät suositellaan vietettäväksi hyvin suppean lähipiirin kanssa sellaisten ihmisten kesken, jotka muutenkin kuuluvat omaan lähipiiriin arjessa.

Klo 12.20 Etelä-Suomen avi: kaikki yleiset tilaisuudet kielletty

Etelä-Suomen aluehallintoviraston terveydenhuoltoyksikön päällikkö Mikko Floréen kertoo, että avi kieltää pääkaupunkiseudulla sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin ja Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirin alueella kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleiset kokoukset ja yleisötilaisuudet.

Kuitenkin voidaan järjestää tilaisuuksia, joihin osallistuu enintään 10 henkilöä. Se edellyttää, että noudatetaan opetus- ja kulttuuriministeriön ja THL:n syksyllä antamaa ohjetta.

Yleisötilaisuuksia ovat huvitilaisuuksien, kilpailujen ja näytösten, joissa on yleisöä, lisäksi näihin rinnastettavat muut tilaisuudet, kuten yhtiökokoukset ja rekisteröityjen yhdistysten kokoukset.

Linjaus tehtiin keväällä valmiuslain tullessa voimaan, jolloin voimaan tuli sama rajoitus. Samassa yhteydessä yhtiökokoukset ja rekisteröityjen yhdistysten kokoukset määriteltiin kuuluviksi tilaisuuksiin, jotka kokoontumislaissa on jo aiemmin määritelty yleisötilaisuuksiksi.

– Kaupungeille oli tärkeää se, ettei yhtiöiden ja yhdistysten lakisääteistä toimintaa turhaa vaikeuteta. Siksi on tehty 10 hengen poikkeama kokonaiskieltoon, Floréen lisää.

Floréen painottaa, ettei ole tarkoitus, että huvitilaisuuksia voisi järjestää poikkeaman pohjalta, vaan ideana on nimenomaan kyetä järjestämään lakisääteisiä kokouksia.

Päätös ei koske jatkuvaluoteista normaalia palvelutoimintaa, eikä yksityistilaisuuksia, joihin tulee erikseen kaupunkien antamat suositukset.

Klo 12.20 HUSin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi: testeistä 3,6 prosenttia positiivisia

Testeistä edelleen suuri osuus on positiivisia eli 3,6 prosenttia eiliseltä.

– Sitä täytyisi jatkossa saada alaspäin, Mäkijärvi sanoo.

Kevään huippuaikoina päästiin yli 600 tartuntaan viikossa, mutta silloin testikapasiteetti oli pienempi. Kesäksi epidemia rauhoittui.

Lomien jälkeen alkoivat työt ja koulut, ja tartunnat lähtivät nousuun, ja syykuun lopussa vielä jyrkempään nousuun. Viimeiset viikot tartunnat ovat lisääntyneet kiivasta tahtia.

Viime viikolla oli lähes 1 700 tartuntaa Uudellamaalla. Ilmaantuvuusluku oli 172, ja pääkaupunkiseudulla yli 200.

– Ne ovat korkeita lukuja.

Sairaalapotilaiden määrä mahtui lokakuun alussa vielä yhden käden sormiin.

Tänä ammuna HUSin sairaaloissa oli 49 potilasta, joista 8 teholla ja kuntien vuodeosastoilla 35. Yhteensä sairaalahoitoa vaativia potilaita oli tänä aamuna Uudellamaalla 84.

Heistä nuorin on 27-vuotias ja iäkkäin 89-vuotias.

– Tämä tauti voi iskeä kehen vaan.

Enemmistö sairaalapotilaista on miehiä, ja sellaisia, joilla on jokin perussairaus, mutta joukossa on myös perusterveitä. Potilaat ovat nyt iäkkäämpiä kuin alkusyksystä.

HUS ennustaa, että potilasmäärät kasvavat seuraavat 3-4 viikkoa.

Vähentyvätkö tartunnat?

Aiemmin tällä viikolla HUSin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen arvioi kaupunkien suunnittelemia toimenpiteitä.

– Yleisötilaisuuksien kiellolla varmuudella ja etäopetukseen siirtymisellä suurella todennäköisyydellä vähennetään tartuntoja.

Kaupunkien palvelutiloja Lehtonen ei pidä merkittävänä tartuntalähteenä, vaan toteaa niiden sulkemisen olevan enemmän julkishallinnon toimintakyvyn suojelemista.

– Toki rajoitustoimet harmittavat, mutta pahemmastakin on selvitty. Parhaiten jaksamiseen auttaa, että epidemian päättyminen rokotuksiin on tiedossa ja odotettavissa suhteellisen nopealla eli muutaman kuukauden aikataululla.

Sosiaalipsykologian sekä sosiaali- ja kulttuuriantropologian tohtorikoulutettava Jenni Savonen Helsingin yliopistolta puolestaan toteaa, että rajoitusten toimivuus liittyy osin selkeyteen: yksilön ei tarvitse itse pohtia ja arpoa, mikä olisi viisainta.

– Käyttäytymisenmuutospsykologit ovat sitä mieltä, että selkeä rajoitus tai sääntö johtaa todennäköisemmin haluttuun toimintaan kuin suositus, jossa jätetään toimijalle yksilöllistä harkintavaraa. Tämä johtuu siitä, että tieto ei yksin riitä vaikuttamaan käyttäytymiseen ja vastuu hajaantuu liian isolle porukalle.

Tiistaina kerrottiin, että Helsinki, Espoo ja Vantaa aikovat tiukentaa koronarajoituksia. Niistä päätettiin eilen torstaina pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän kokouksessa. Myös Kauniainen ottaa rajoitukset käyttöön, vaikkei ryhmään kuulukaan.

TAKAISIN

keskiviikko 25. marraskuuta 2020

25.11.20 Ke Uusimmat tiedot koronaviruksesta

 

Uusimmat tiedot koronaviruksesta: Suomessa 4 uutta koronaan liittyvää kuolemaa ja 363 tartuntaa, Helsingin Kaupunginteatteri aloittaa yt-neuvottelut, Venäjällä toista päivää ennätys kuolemantapauksia

Päivitämme tähän juttuun uusimmat tiedot koronaviruksen tilanteesta.

Koronavirus
Suoja-asuihin pukeutuneet henkilöt juttelivat potilaalle moskovalaisessa sairaalassa marraskuussa.
Piispa Panteleimon (toinen oikealta) jutteli potilaalle moskovalaisessa sairaalassa eilen. Kaikkiaan Venäjällä on todettu 2 162 503 koronavirustartuntaa.Vladimir Gerdo / AOP
  • Pääkaupunkiseudulle esitetään uusia rajoituksia. Muun muassa yleisötilaisuudet aiotaan kieltää ja toisen asteen opiskelijat siirtää etäopetukseen. Helsingin, Espoon ja Vantaan urheilu- ja uimahallit suljetaan. Lopulliset päätökset tehdään torstaina 26.11. Lue lisää rajoituksista täältä.
  • Uudestamaasta vain pääkaupunkiseutu on siirtynyt epidemian leviämisvaiheeseen. Koko HUSin alueella astui kuitenkin maanantaina 23.11. voimaan kolmeksi viikoksi tiukempia rajoituksia ja suosituksia. Lue ne täältä.
  • Kymmenen sairaanhoitopiiriä on epidemian kiihtymisvaiheessa: Helsingin ja Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Länsi-Pohjan, Pirkanmaan, Vaasan ja Varsinais-Suomen ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirit sekä Ahvenanmaan maakunta. Muut 11 sairaanhoitopiiriä ovat joitakin kaupunkeja lukuun ottamatta epidemian perustasolla. Katso lisää alueellisesta tilanteesta täältä(siirryt toiseen palveluun) (tilanne 24.11.).
  • Kiihtymis- ja leviämisvaiheen maakunnissa yökerhojen ja baarien on lopetettava anniskelu kello 22 ja suljettava ovensa kello 23. Rajoitukset ovat voimassa joulukuun puoliväliin asti. Alkoholiin keskittyviä ravintoloita voidaan rajoittaa ruokaravintoloita tiukemmin.
  • Hallitus on päättänyt jatkaa matkailua koskevia tiukkoja koronarajoituksia. Suomi tekee yhä tarkastuksia myös vapaan liikkuvuuden Schengen-alueen rajoilla. Sisärajatarkastukset jatkuva 13.12. asti.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Koronatilanne Suomessa

7 päivän muutos
  • Varmistetut tartunnat22 652+2 717
  • Osasto­hoidossa113+35
  • Teho­hoidossa21+9
  • Kuoleman­tapaukset388+14

Tartunnat päivitetty 25.11.2020 klo 11.43, sairaalahoidossa olevat ja kuolleet päivitetty 25.11.2020 klo 13.33. Lähde: THL, Yle.

THL päivittää 24.6. alkaen tiedot kuolleista ja sairaalahoidossa olevista vain ma, ke ja pe.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Koronatilanne maailmalla

  • EurooppaMaailma
  • Varmistetut tartunnat16 888 82459 880 240
  • Kuolleet383 2171 410 086

Taulukkoa päivitetty 13.11.2020. Taulukon datat vaihdettu Johns Hopkins -yliopiston luvuista ECDC:n lukuihin.

Päivitetty 25.11.2020 klo 13.48. Lähde: ECDC, Yle.

25.11. klo 14.32 Helsingin Kaupunginteatteri aloittaa koko henkilökuntaa koskevat yt-neuvottelut

Helsingin Kaupunginteatteri aloittaa tänään keskiviikkona koko henkilökuntaa koskevat yt-neuvottelut. Kaupunginteatterin tiedotteessa(siirryt toiseen palveluun) todetaan, että koronaepidemian aiheuttamat peruutukset ja yleisömäärän vähentyminen ovat heikentäneet teatterin taloutta merkittävästi.

– Neuvotteluissa on tarkoitus käydä läpi kaikki mahdolliset keinot teatterin talouden tasapainottamiseksi ja tulevan toiminnan turvaamiseksi, mukaan lukien koko henkilöstöä koskevat lomautukset. Tavoitteena on saada neuvottelut päätökseen nopealla aikataululla, toivottavasti vielä tämän viikon lauantaina 28. marraskuuta, sanoo teatterinjohtaja Kari Arffman tiedotteessa.

Helsingin Kaupunginteatteri työllistää noin 240 kuukausipalkkaista teatterialan ammattilaista, lisäksi tilapäistä henkilökuntaa noin 100.

Korona on vaikuttanut teatterin talouteen keväästä saakka ja nyt jälleen ovet joudutaan sulkemaan yleisöltä. Teatteri on perunut esityksensä 13. joulukuuta saakka.

Lue lisää tästä artikkelista.

25.11. klo 13.31 Suomessa on neljä uutta koronavirukseen liittyvää kuolemaa, tehohoidossa ja osastolla yhteensä 14 potilasta enemmän kuin maanantaina

Suomessa on todettu neljä uutta koronavirukseen liittyvää kuolemaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Kaikkiaan koronavirukseen liittyviä kuolemia on Suomessa todettu tähän mennessä 388.

Tehohoidossa olevien potilaiden määrä on kasvanut maanantaista kuudella. Tehohoitoa saa tällä hetkellä 21 koronapotilasta. Osastohoidossa on 119 koronapotilasta. Maanantaista määrä on kasvanut kahdeksalla.

THL päivittää kuolintapaukset ja sairaalahoidossa olevien potilaiden määrän maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.

25.11. klo 12.20 THL: Koronavilkussa ollut vika on korjattu, nyt ilmoitus pitkäaikaisista altistumisista pitäisi tulla varmemmin

Koronavilkku-sovelluksen vika, joka aiheutti viiveitä altistumisilmoituksissa on saatu korjattua, THL kertoo verkkosivuillaan(siirryt toiseen palveluun).

Otsikoihin on aika ajoin sovelluksen käyttööntulon jälkeen noussut ihmisten hämmästystä, miksi Koronavilkku ilmoitti altistumisesta päivien viiveellä, vaikka tapaus oli esimerkiksi perhepiirissä.

Kyse oli sovelluksen aiemman käyttöjärjestelmän rajapinnasta olleesta viasta. Nyt sovellusta on THL:n mukaan päivitetty, jotta se havaitsisi pitkäaikaiset, yhtäjaksoiset altistukset varmemmin. Tällaisia kohtaamisia voi tapahtua esimerkiksi kotona perheenjäsenten kesken.

Lue lisää: Poika sai koronan, mutta äidin Koronavilkku hälytti vasta vuorokauden päästä ja isän ei ollenkaan – THL selitti, miksi sovellus ei aina toimi

25.11. klo 11.37 Suomessa on todettu 363 uutta koronavirustartuntaa

Suomessa on todettu 363 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Yhteensä koronatartuntoja on todettu nyt 22 652.

Eniten uusia tartuntoja on todettu Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (HUS), toiseksi eniten Pohjois-Pohjanmaalla ja kolmanneksi eniten Varsinais-Suomessa.

HUSin alueella uusia tartuntoja on todettu tänään 231, Pohjois-Pohjanmaalla 39 ja Varsinais-Suomessa 15. Vielä eilen tiistaina ja maanantaina toisena ja kolmantena tulivat Pirkanmaa ja Päijät-Häme.

Pirkanmaalla oli tiistaina 31 ja maanantaina 33 uutta tartuntaa. Päijät-Hämeessä maanantaina 21 ja tiistaina 29.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Varmistetut tartunnat kunnittain ja sairaanhoitopiireittäin

Tiedot haettu THL:n tartuntatautirekisteristä. Sairaanhoitopiirien itsenäisesti raportoimat luvut voivat poiketa grafiikan luvuista, koska tietojen kirjaamisessa tartuntatautirekisteriin voi olla viivettä.

Sairaanhoitopiirin tartuntojen kokonaismäärä ei välttämättä täsmää taulukon kuntien tartuntojen kokonaissummaan, koska THL ei raportoi tarkkoja tartuntamääriä kunnista, joissa on on alle 5 tartuntaa.

Tapauksia yhteensäPer 100 000 asukasta
Muutos eiliseen

Helsinki ja Uusimaa

14 103+231

Helsinki

7 094+116

Espoo

2 651+39

Vantaa

2 410+50

Järvenpää

222+2

Kirkkonummi

208+1

Hyvinkää

191+3

Nurmijärvi

182+1

Kerava

167+1

Porvoo

164+2

Sipoo

137+4

Tuusula

133+3

Vihti

101+6

Lohja

970

Kauniainen

690

Loviisa

650

Raasepori

570

Mäntsälä

52+1

Askola

23+1

Siuntio

210

Pornainen

160

Karkkila

15+1

Lapinjärvi

100

Hanko

90

Inkoo

90

Varsinais-Suomi

1 460+15

Vaasa

1 0960

Pirkanmaa

1 076+11

Keski-Suomi

774+12

Pohjois-Pohjanmaa

721+39

Päijät-Häme

467+14

Pohjois-Savo

391+14

Kanta-Häme

367+4

Kymenlaakso

318+10

Länsi-Pohja

300+2

Lappi

277+2

Etelä-Savo

2530

Etelä-Pohjanmaa

222+1

Pohjois-Karjala

1940

Satakunta

189+4

Kainuu

128+1

Etelä-Karjala

127+2

Keski-Pohjanmaa

105+1

Ahvenanmaa

430

Itä-Savo

410

Taulukkoa muutettu 6.11.2020. Sairaanhoitopiirien muutos eiliseen lasketaan nyt THL:n raportoimasta tartuntamäärästä. Aikaisemmin muutos laskettiin sairaanhoitopiiriin kuuluvien kuntien muutosluvuista.

Päivitetty 25.11.2020 klo 11.48. Lähde THL, Yle.

25.11. klo 11.27 Pieksämäen puutarhayrityksen tartuntarypäs laantuu

Pahimmillaan jopa 160 henkeä puutarhan kahdesta sadasta työntekijästä oli eristyksessä koronavirustartunnan tai altistumisen takia. Kaikkiaan 74 puutarhan työntekijää on puutarhan toisen yrittäjän Erkki Savolaisen mukaan saanut tartunnan.

Tällä hetkellä eristyksessä on 14 henkilöä.

Taloudellisia tappioita on tullut, sillä puutarhan töitä on jouduttu tekemään minimihenkilöstöllä. Savolainen kuitenkin arvioi, että keväällä tappiota tuli enemmän, kun ihmiset eivät epidemian alkuvaiheessa kahteen viikkoon käyneet ostoksilla. Silloin pari miljoonaa tulppaaniakin jouduttiin Savolaisen mukaan heittämään biojätteen ruoaksi.

Lue laajempi juttu aiheesta täältä.

25.11. klo 11.17 Kymenlaakso liittyi kiihtymisvaiheessa olevien sairaanhoitopiirien listaan

Kymenlaakson alueellinen koronakoordinaatioryhmä on todennut Kymenlaakson siirtyneen epidemian kiihtymisvaiheeseen. Aiemmin vain Kouvolan on luokiteltu olevan maakunnassa kiihtymisvaiheessa.

Alueen koordinaatioryhmä suosittaa, että ihmiset välttäisivät Kymenlaaksossa yli kymmenen henkilön yksityistilaisuuksia.

Kaikkiaan tällä hetkellä 10 sairaanhoitopiiriä on nyt luokiteltu kiihtymisvaiheeseen.

25.11. klo 11.15 EU-komission puheenjohtaja varoittaa purkamasta koronarajoituksia ennenaikaisesti

EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen varoittaa EU-maita lieventämästä liian nopeasti koronarajoituksia. Von der Leyen sanoi EU-parlamentissa, että vaarana on koronaviruspandemian kolmas aalto.

– Tiedän, että kauppiaat, ravintoloiden baarimestarit ja tarjoilijat toivovat rajoitusten lopettamista. Mutta meidän on opittava kesästä ja vältettävä samojen virheiden toistamista, von der Leyen sanoi.

Von der Leyen varoitti, että rajoitusten liian aikainen ja liian suuri hellittäminen voisi luoda kolmannen korona-aallon joulun jälkeen.

Lähde: Reuters

25.11. klo 11.14 Venäjällä toista päivää ennätysmäärä koronakuolemia vuorokaudessa

Venäjän terveysviranomaiset kertovat, että 507 ihmistä kuoli koronavirukseen liittyen vuorokauden aikana. Tämä on suurin määrä vuorokaudessa Venäjällä koronapandemian aikana. Tiistaina kuolemia raportoitiin 491, mikä oli siihen mennessä suurin määrä.

Viranomaiset vahvistivat 23 675 uutta koronavirustartuntaa vuorokauden aikana. Kaikkiaan maassa on todettu 2 162 503 tartuntaa.

Lähde: Reuters

25.11. klo 10.17 Helsingin pormestari Jan Vapaavuori moittii hallitusta keskustelun puutteesta koronatoimissa

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) kritisoi Ylen aamun haastattelussa sitä, miten hallitus koordinoi koronatoimia isojen kaupunkien kanssa.

Vapaavuoren mukaan sosiaali- ja terveysministeriöstä on tehty selväksi, että se ei halua keskustella isojen kaupunkien kanssa tilanteesta vaan keskustelua on käyty sairaanhoitopiirien kautta.

– Meillä ei ole todellista keskusteluyhteyttä hallituksen kanssa. Sekin (keskustelu sairaanhoitopiirien kautta) on varmasti tärkeää keskustelua, mutta isommat kaupungit ja pääkaupunki voisivat olla sellaisessa asemassa, että sen kanssa voisi käydä suoraa keskustelua.

25.11. klo 9.07 Vangilla todettu koronavirustartunta Etelä-Suomen rikosseuraamusalueella – leviämisvaiheen alueella rajoituksia

Rikosseuraamuslaitos tiedottaa, että yhdellä vangilla on todettu tiistaina koronavirustartunta Etelä-Suomen rikosseuraamusalueella. Sen johdosta Rikosseuraamuslaitos kertoo ottavansa käyttöön "torjuntatoimenpiteitä leviämisvaiheissa olevilla alueilla" ja aikoo tiedottaa niistä mahdollisimman pian.

Sairastunut vanki on eritstetty muista ja altistuneita kartoitetaan.

Rikosseuraamuslaitos ei kerro tiedotteessaan, mistä vankilasta on kyse.

25.11. klo 8.42 Pohjois-Pohjanmaalle ja Ouluun tiukempia suosituksia huomisesta lähtien – tartuntojen kasvu keskittyy Ouluun

Koronavirusepidemian kiihtymisvaiheeseen siirtyneelle Pohjois-Pohjanmaalle annettiin uusia suosituksia, jotka tulevat voimaan huomenna torstaina.

Torstaista lähtien Pohjois-Pohjanmaalla on voimassa etätyösuositus. Maskin käyttöä suositellaan julkisissa sisätiloissa, yleisötilaisuuksissa, toisen asteen oppilaitoksissa ja korkeakouluissa sekä mahdollisuuksien mukaan työpaikoilla. Yli kymmenen hengen yksityistapaamisia ei suositella.

Lue tarkemmin Pohjois-Pohjanmaan suosituksista täältä.

Koronatartuntojen kasvu keskittyy tällä hetkellä Ouluun, mutta leviämistä halutaan nyt estää laajalti maakuntaan.

25.11. klo 6.57 Wienissä ja Brysselissä epidemiatilanne oli kuin Helsingissä, sitten sairaalat täyttyivät – tiukat rajoitukset näyttävät kuitenkin purreen

Koronaepidemia leviää nyt kovaa vauhtia pääkaupunkiseudulla. Monissa Euroopan kaupungeissa oli pääkaupunkiseudun nykyistä tautitilannetta vastaava tilanne aiemmin syksyllä. Tämän jälkeen epidemia on päässyt leviämään kovaa vauhtia.

Esimerkiksi Wienissä oli pääkaupunkiseudun nykyhetkeä vastaava tilanne syyskuun puolivälissä. Tuolloin vahvistettuja tapauksia oli 184 sataa tuhatta asukasta kohden kahden viikon aikana. Sen jälkeen epidemia on levinnyt kaupungissa kiihtyen.

Itävallan hallitus alkoi rajoittaa kokoontumisia lokakuussa. Nyt maassa on erittäin ankara ulkonaliikkumiskielto, joka jatkuu ainakin 6. joulukuuta asti. Rajoitukset näyttävät purreen, sillä esimerkiksi sariaalahoitoa saavien määrä on tasaantunut Wienissä.

Vertasimme pääkaupunkiseudun tautitilannetta Wienin lisäksi Brysselin ja Tukholman tilanteeseen. Voit katsoa jutun täältä.

25.11. klo 6.40 Saksassa sovitaan talvisuunnitelmasta koronaa vastaan – Uusia vahvistettuja tartuntoja 18 633

Saksan osavaltioiden johtajat ja liittokansleri Angela Merkel kokoustavat keskiviikkona sulkutoimista koronavirusta vastaan.

Osavaltioiden pääministerit sopivat maanantaina, että marraskuun alussa alkaneita sulkutoimia jatketaan 20. joulukuuta asti. Baarit, ravintolat pysyvät kiinni, kun taas koulut ja kaupat pidetään auki. Joulukuun 1. päivä alkaen sallitaan korkeintaan viiden ihmisen tapaamiset.

Osavaltiot haluavat hellittää sääntöjä joulun ja uuden vuoden ajaksi, eli 23. joulukuuta – 1. tammikuuta sallittaisiin 10 ihmisen kokoontumiset.

Saksassa vahvistettujen koronatartuntojen määrä on noussut 18 633 tapauksen verran edellispäivästä, Robert Koch -insituutti kertoo(siirryt toiseen palveluun). Kaikkiaan maassa on todettu 961 320 tartuntaa epidemian aikana.

Koronavirukseen liittyvien kuolemantapausten määrä nousi 410:llä. Kaikkiaan virukseen liittyen on Saksassa kuollut 14 771 ihmistä.

Lähde: Reuters

25.11. klo 3.41 Ylilääkäri arvioi: HUS-alueen tartunnoissa todennäköisesti useita yksittäisiä tartuntaketjuja

Sairaalahoitoa tarvitsevien koronapotilaiden sekä tartuntojen määrät tulevat todennäköisesti nousemaan Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) alueella riippumatta siitä, kuinka epidemiaa pyritään hillitsemään. Näin arvioi HUSin infektiosairauksien ylilääkäri Asko Järvinen.

Koronatilannetta STT:lle tiistai-iltana kommentoinut Järvinen myös sanoi, ettei pitäisi suurena yllätyksenä, jos valmiuslaki otettaisiin jollakin tasolla käyttöön ennen joulua tai lähiviikkoina.

Koronatartuntojen määrät nousivat HUSin alueella selvästi viime viikon loppupuolella, mikä on Järvisen mukaan huolestuttavaa.

Yhtä selkeää syytä ei Järvisen mukaan tähän ole havaittu, vaan taustalla on todennäköisesti useampia yksittäisiä tartuntaketjuja.

STT

25.11. klo 0.37 Hallitus käy läpi koronatilannetta neuvottelussaan iltapäivällä

Hallitus käy neuvottelussaan iltapäivällä läpi pahentunutta koronatilannetta. Hallituksen on määrä kokoontua Säätytalolla kello 16.

Hallitus käy tiettävästi läpi epidemiologista tilannetta ja oikeudellista arviointia valmiuslain käytön edellytyksistä. Se pohtii, mitkä tilanteet olisivat sellaisia, joissa valmiuslaki voitaisiin ottaa käyttöön. Hallituksen ei ole määrä tehdä päätöksiä.

TAKAISIN