keskiviikko 29. marraskuuta 2023

30.11.23 To Suomi yllätti Venäjän – kaikkeen on nyt varauduttava

 

Vaalimaan raja-asemalle on tuotu rauta-aitoja ja kulkuesteitä. Aitaan on kiinnitetty A4-arkki, jossa lukee että rajanylityspaikka on suljettu.
Suomen itäraja meni kiinni henkilöliikenteeltä tänään keskiviikkona. Kuva: Lauri Heino / Lehtikuva

Asiantuntija: Suomi yllätti Venäjän – kaikkeen on nyt varauduttava

Päivitämme tähän artikkeliin itärajan tilannetta.

TEKIJÄT

Tästä on kyse

  • Suomen itäraja meni kiinni henkilöliikenteeltä tänään keskiviikkona.
  • Viimeinen auki ollut rajanylityspaikka Raja-Jooseppi suljettiin iltapäivällä kello 14. Hallituksen päätös rajasulusta astuu voimaan puoliltaöin.
  • Raja-asemat pysyvät suljettuna 13. joulukuuta asti. Samalla estyy turvapaikanhaku itärajalla ja se keskitetään satamiin ja lentokentille.
  • Itärajalta on tullut elokuun alusta alkaen noin 1 000 turvapaikanhakijaa.
  • Toiminta on Suomen valtiojohdon mukaan ollut organisoitua ja kyseessä on Venäjän hybridioperaatio.
Kartta Suomen itärajan raja-asemista
Kuva: Maiju Hakalahti / Yle
Linda Tammela

Frontexin apu on Suomelle nyt todella arvokasta, sanoo Rajan eversti

Matti Pitkäniitty istuu A-studiossa.
Rajavartiolaitoksen kansainvälisen yhteistyön yksikön päällikkö, eversti Matti Pitkäniitty pitää Frontexin apua todella tärkeänä. Kuva: Yle

Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexin tuki on Suomen rajalle todella tärkeä, sanoo Rajavartiolaitoksen kansainvälisen yhteistyön yksikön päällikkö, eversti Matti Pitkäniitty A-Studiossa.

– Saamme useampia käsipareja, silmäpareja, ammattimaisia työntekijöitä yhdellä kertaa, hän kuvailee.

Tarvittaessa Frontexilta on mahdollisuus saada lisääkin apua ja se onkin Pitkäniityn mukaan ensisijainen vaihtoehto, mikäli lisäavulle tarvetta jatkossa ilmenee. Rajaviranomaisten työtaakka on nyt tavallista kovempi.

Sitä, onko raja turvallista ja järkevää avata parin viikon kuluttua, on vaikea sanoa. Pitkäniitty kertoo, että Rajavartiolaitoksen ammattilaiset tarkkailevat tilannetta jatkuvasti ja välittävät tietoa päättäjille.

– Täyttä varmuutta voi olla vaikea saada. Portaittain avaaminen on myös yksi vaihtoehto eli rajoitetaan ovea pikku hiljaa, Pitkäniitty sanoo.

Laura Tolonen

Illan A-studiossa keskustelu itärajasta

Illan A-studiossa keskustellaan myös itärajasta. Vieraina ovat Mauri Peltokangas (ps.), Petri Honkonen (kesk.) ja Eemeli Peltonen (sd.).

Voit katsoa ohjelmaa Areenasta tai TV1:stä kello 21.05.

Linda Tammela

Venäjä-asiantuntija: Suomi yllätti Venäjän – kaikkeen on nyt varauduttava

Hybridiosaamiskeskuksen tutkimusjohtaja Hanna Ilona Smith kuvattavana  kotipihallaan Espoon Laajalahdessa.
Turvallisuuspolitiikan tutkijan Hanna Smithin mukaan Venäjältä voi odottaa melkein mitä vain. Kuva: Toni Määttä / Yle

Venäjä-asiantuntija, turvallisuuspolitiikan tutkija Hanna Smith sanoo Yle Uutisissa, että Suomi pääsi yllättämään Venäjän.

– Suomi on ennakoinut, lainsäädäntö oli kohdallaan ja Venäjä yllätettiin sillä, että Suomi lähti tekemään suoraselkäisen päätöksen, eikä lähtenyt neuvottelemaan, Smith sanoo.

Smith muistuttaa, että Venäjä pyrkii siihen, että se tuo kaikkiin tarinoihinsa oman näkemyksensä ja liioittelee kertoen asioita, jotka eivät ole totta.

Tänään Venäjä on muun muassa uhitellut Puolan suuntaan väittäen, että Puola olisi antamassa asiantuntija-apua Suomelle. Sekä sisäministeri että presidentin kanslia ovat kiistäneet väitteet.

Smith sanookin, että Venäjältä voi odottaa mitä vain.

– Meidän täytyy varautua lähestulkoon mihin tahansa. On selvää, että Venäjä käyttää hybridiuhkatoimintaa kokonaisvaltaisesti, Smith toteaa.

Elli Piirainen

Laittomat rajanylitykset olisivat syy pitää rajaa pidempään kiinni, sisäministeri Mari Rantanen sanoo

Sisäministeri Mari Rantanen (ps.) ei suoraan ottanut kantaa siihen tänään eduskunnassa, että ennakoidaanko laittomien rajanylitysten lisääntyvän maaston kautta itärajan sulkeuduttua Vainikkalan junaliikennettä lukuun ottamatta.

– Lähdemme siitä ettemme odota yhtään ketään rajan yli.

– Laittomat rajanylitykset hankaloittaisivat tilannetta ja pitäisivät rajaa pidempään kiinni.

Rantanen ei kommentoinut sitä, miten Suomi varautuisi siihen, jos Venäjän rajalle masinoivat ihmiset yrittäisivät ylittää rajaa joko raja-asemalta tai muualta maastosta nyt, kun itäraja on suljettu.

Maastorajalla rajanylittäminen on laitonta rajanylittämistä, Rantanen kertaa.

– Ja mitä tulee rajanylityspaikkoihin, sinne on rakennettu estelaitteita, joilla osoitetaan, että siitä kohtaa ei ole sallittua ylittää rajaa.

Suomi saa tällä hetkellä apua rajavalvontaan Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexilta. Sisäministerin mukaan muulle avulle ei ole nyt tarvetta, mutta Suomi saa sitä tarvittaessa.

– On tietysti selvää, että mikäli Suomessa tilanne hankaloituu, kumppanimaat ovat valmiita auttamaan, Rantanen sanoo.

Linda Tammela

Suomi kiistää väitteet Puolan asiantuntija-avusta

Rajavartiolaitoksen maastohenkilöauto seisoo rajapuomien edessä lumisena päivänä Vartiuksen suljetulla rajanylityspaikalla.
Rajavartiosto ei ole sopinut kahdenvälisestä yhteistyöstä Puolan kanssa rajavartioinnista. Kuva: Juha Kemppainen / Yle

Presidentin kanslia, Rajavartiolaitoksen edustaja ja sisäministeri kiistävät väitteet, joiden mukaan Puola olisi lähettämässä asiantuntijoita Suomeen auttamaan itärajan tilanteen kanssa.

Rajavartiolaitoksen kansainvälisen yhteistyön yksikön päällikkö, eversti Matti Pitkäniitty sanoo, ettei Rajavartiosto ole sopinut kahdenvälisestä yhteistyöstä Puolan kanssa.

Puolan turvallisuusviraston päällikkö Jacek Siwiera kirjoitti viestipalvelu X:ssä, että presidentti Sauli Niinistön vierailulla olisi esitetty “virallinen pyyntö liittoutuneiden tuesta Suomen rajalla tapahtuvan hybridihyökkäyksen edessä.”

Aiheesta kirjoitti aiemmin Helsingin Sanomat.

Tasavallan presidentin kanslia kommentoi, että presidentin vierailulla Puolassa on keskusteltu rajaturvallisuudesta yleisesti sekä tietojen ja kokemusten vaihdosta rajaviranomaisten kesken muun muassa Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexin kontekstissa.

– Sotilaallisesta yhteistyöstä rajatilanteeseen liittyen ei presidenttien välillä keskusteltu, kansliasta todetaan.

Sisäministeri Mari Rantanen (ps.) sanoo väitettä uutisankaksi. Hänellä ei ole tietoa, että Suomi saisi väitettyä suoraa tukea Puolalta.

– Varmistin juuri tämän myöskin Rajavartiolaitoksen päälliköltä, että hänelläkään ei ollut tällaista tietoa, että kyseessä tässä tilanteessa ja tässä hetkessä on kyllä uutisankka, sanoo Rantanen Ylelle.

Rantanen kuitenkin lisää, että Suomi saa Frontexin apua.

– Jos siellä on sitten puolalaisia rajavartioita, niin hyvä niin.

Jenni Mehtonen

Turvapaikanhakijoiden kuljettaminen Raja-Joosepista työllisti paikallista kuljetusyrittäjää

Yle haastatteli Raja-Joosepin kansainväliseltä rajanylityspaikalta turvapaikkaa Suomesta hakeneita turvapaikanhakijoita muualle Suomeen kuljettanutta liikennöitsijää.

Hän piti tehtävää kansalaisvelvollisuutena. Korvauksen määrästä ei ole vielä tietoa.

Raja-Joosepin kautta on tullut Suomeen lauantaista alkaen 60 turvapaikanhakijaa.

Täältä voit lukea koko jutun.

Jenni Mehtonen

Rekkakuski jäi rajan taakse Raja-Joosepin sulkeuduttua

Myös viimeinen itärajalla avoinna ollut Raja-Joosepin kansainvälinen rajanylityspaikka sulkeutui tänään kello 14. Tieto viimeisenkin rajanylityspaikan sulkeutumisesta ei kuitenkaan ollut tavoittanut Venäjälle pyrkimässä ollutta valkovenäläistä rekkakuskia.

Vadimiksi esittäytynyt mies kertoi työskentelevänsä liettualaiselle yritykselle ja olleensa tietämätön rajanylityspaikan sulkeutumisesta. Hieman sulkemisajan jälkeen rajanylityspaikalle ilmestynyt kuljettaja kertoi kuljettavansa lääketarvikkeita Pietariin.

Raja-Joosepin sulkeuduttua itärajan yli liikkuu vain raiteilla kulkevia tavarakuljetuksia Kaakkois-Suomessa sijaitsevan Vainikkalan rajanylityspaikan kautta.

Raja-Joosepin ja muiden itärajan rajanylityspaikkojen on määrä olla suljettuna 13. joulukuuta asti.

Rajan yli rekan kanssa pyrkimässä ollut Vadim kertoi nyt odottavansa työnantajaltaan ohjeita, kuinka menetellä muuttuneessa tilanteessa.

Jenni Mehtonen

Itärajalla historiallinen tilanne: sotavuosien jälkeen rajaa ei ole tällä tavalla suljettu

Raja-Joosepin rajanylityspaikka on sulkeutunut. Rajalla oli tänään vain normaalia rajaliikennettä. Rajavartiolaitos vahvistaa, että rajan yli Venäjältä ei tullut tänään yhtään turvapaikanhakijaa.

Lapin rajavartiostoon on tänään saapunut ensimmäiset Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexin työntekijät. Rajavartiosto on pyytänyt apua itärajan valvontaan. Frontexilta saapuu ja on jo saapunut Suomeen sekä henkilöstöä että valvontakalustoa.

Rajan ollessa kiinni rajan ylitys on estetty, eikä rajan yli voi ajaa autolla. Maastoon on myös levitetty niin sanottua Nato-lankaa, jolla pyritään torjumaan mahdollista luvatonta rajanylitystä. Lapin rajavartioston apulaiskomentaja Ville Ahtiainen ei halua kommentoida, kuinka pitkälle osuudelle lankaa on levitetty.

Esikatselukuva

Vaikka Raja-Joosepin asema on suljettu, asemalla on yhä jatkossakin valvontaa. Rajavartiolaitos on varautunut siihen, että rajan yli voi tulla ihmisiä, vaikka viralliset rajanylityspaikat on suljettu.

Rajavartiolaitoksen vastuulla on huolehtia rajan ylittävistä ihmisistä, mikäli he tulevat Suomen puolelle. Raja-Joosepin asemalta on valtakunnanrajalle noin 600 metriä. Rajavartiolaitoksella ei ole havaintoja, että Venäjän puolella olisi ollut rajaa lähestyviä turvapaikanhakijoita raja-aseman sulkeutuessa.

Ahtiaisen mukaan päivä on ollut Rajavartiolaitoksen työntekijöille historiallinen.

– Nyt se viimeinenkin paikka laitettiin kiinni. Oman henkilöstön kanssa juuri puhuttiin, että missä olit, kun -tarinoita tästä varmasti tulee.

Raja-Joosepin sulkeuduttua itärajan yli liikkuu vain raiteilla kulkevia tavarakuljetuksia Kaakkois-Suomessa sijaitsevan Vainikkalan rajanylityspaikan kautta.

Raja-Joosepin ja muiden itärajan rajanylityspaikkojen on määrä olla suljettuna 13. joulukuuta asti.

Kreml: Suomen rajatoimet perusteettomia

Suomen toimet Venäjän vastaisen rajan vahvistamiseksi ovat perusteettomia, sillä Venäjä ei muodosta uhkaa naapurilleen, sanoo Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov.

Peskovin mukaan Suomen toiminta päinvastoin muodostaa uhkan Venäjälle ja voi johtaa jännitteisiin.

Mediatietojen mukaan Puola olisi lähettämässä asiantuntijoita Suomeen auttamaan itärajan tilanteen kanssa. Peskovin mukaan kyse on täysin ylimitoitetusta toimesta. Hänen mukaansa kukaan tai mikään ei uhkaa Suomea.



perjantai 10. marraskuuta 2023

10.11.23 Pe Martti Ahtisaari on laskettu haudan lepoon

 

Presidentti Martti Ahtisaari on laskettu haudan lepoon

Eeva ja Marko Ahtisaari laskevat kukkalaitteen.
Presidentti Martti Ahtisaaren poika Marko Ahtisaari ja puoliso Eeva Ahtisaari laskivat seppeleen arkulle Helsingin tuomiokirkossa. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Presidentti Martti Ahtisaari on laskettu haudan lepoon. 16. lokakuuta menehtynyt Ahtisaari haudattiin tänään Hietaniemen hautausmaalle Helsinkiin.

Lähes kaikki Suomen edesmenneet presidentit on haudattu Hietaniemen hautausmaalle.

Siunaustilaisuus järjestettiin Helsingin tuomiokirkossa. Sen toimitti piispa emeritus Eero Huovinen.

Hautajaisissa oli noin 800 kutsuvierasta, joiden lisäksi kirkkoon otettiin satoja paikalle saapuneita kansalaisia. Vieraiden joukossa oli muun muassa Ahtisaaren läheisiä, Suomen valtionjohtoa sekä kansainvälisiä vieraita.