torstai 28. marraskuuta 2019

28.11.19 To Maarit Feldt-Ranta on kuollut

Ex-kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta on kuollut

Feldt-Ranta kertoi pitkäaikaisesta sairaudestaan avoimesti, koska hän uskoi sen auttavan muita.
Maarit Feldt-Ranta
Maarit Feldt-Ranta
Maarit Feldt-Rannan sydäntä lähellä oli pohjoismainen yhteistyö.Jouni Immonen / Yle
SDP:n pitkäaikainen kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta on kuollut.
Hän kuoli eilen keskiviikkona pitkäaikaiseen sairauteen 51-vuotiaana.
Feldt-Ranta luopui keväällä 2019 kansanedustajaehdokkuudesta uusiutuneen vatsasyövän takia. Hän kertoi Helsingin Sanomien kuukausiliitteen haastattelussa (siirryt toiseen palveluun)toukokuussa, että syöpähoidot on lopetettu. Elinaikaa arveltiin tuolloin olevan joitakin kuukausia.
– Minun oli pakko hyväksyä, että tällä kertaa en enää voisi alkaa taistella syöpää vastaan, hän kertoi pari kuukautta myöhemmin Radio Suomen haastattelussa.
Feldt-Ranta sairastui vatsasyöpään vuonna 2009. Kahteen kertaan uusineesta syövästä huolimatta hän säilytti myönteisen elämänasenteen. Feldt-Ranta puhui sairaudestaan avoimesti useissa haastatteluissa, koska uskoi monien saavan siitä voimaa.
– Vaikka elämäni loppuu nyt, niin ei minulla ole sellainen olo, etten olisi ehtinyt elää. Minulla on ollut vaikeuksia, mutta myös iloinen ja valoisa elämä. Olen tyytyväinen, että olen ollut yhteiskunnallisesti hyödyksi, Feldt-Ranta sanoi Kuukausiliitteen haastattelussa.
Maarit Feldt-Ranta Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän juhlavastaanotto Presidentinlinnassa 2015.
Maarit Feldt-Ranta itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolla Presidentinlinnassa vuonna 2015.Jyrki Lyytikkä / Yle
Maarit Feldt-Ranta valittiin eduskuntaan ensimmäisen kerran keväällä 2007 Uudenmaan vaalipiiristä. Nykyinen Raaseporin kaupunki on Feldt-Rannan synnyin- ja asuinseutu. Karjaan lapsuuden kodin niukka talous, kannustava ilmapiiri ja isän sokeus kasvattivat tyttäriä vastuuseen.
Feldt-Ranta kiinnostui nuorena äitinä, 90-luvulla, politiikasta ja otti yhteyttä työväenyhdistykseen. Lautakuntatyöstä ja kunnallispolitiikasta tie johti myöhemmin vallan kammareihin Helsingissä.
Yhteiskunnallinen tasa-arvo, kaikille tarjolla oleva terveydenhoito ja koulutus pysyivät voimakastahtoisen Feldt-Rannan poliittisina tavoitteina. Hän kertoi ajatuksiaan hyvinvointiyhteiskunnasta sairaalakokemustensa jälkeen Länsi-Uusimaa-lehden 50-vuotishaastattelussa(siirryt toiseen palveluun).
– Minulla oli hyvä työ, mutta sairaalassa minä ja miehet siltojen alta saimme samaa hyvää erikoissairaanhoitoa.
Vuonna 2003 Maarit Feldt-Rannasta tuli silloisen opetusministerin Tuula Haataisen (sd.) neuvonantaja. Hän kertoi, että paikallispoliitikon innokas työskentely oli pantu merkille puoluetoimistossa.
Käsipalloa ja suunnistusta harrastaneella Feldt-Rannalla oli hyvä pelisilmä myös politiikassa.
SDP:n kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta puhuu ja vierellä istuu puoluekollega Maria Guzenina eduskunnan suullisella kyselytunnilla Helsingissä 5. lokakuuta 2017.
Maarit Feldt-Ranta eduskunnan suullisella kyselytunnilla 5. lokakuuta vuonna 2017. Vieressä istuu puoluekollega Maria Guzenina.Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva
Hän toimi usean ministerin erityisavustajana Anneli Jäätteenmäen (kesk.) ja Matti Vanhasen (kesk.) hallituksissa. Vuonna 2005 hänet valittiin SDP:n puoluesihteeriksi Jyväskylän puoluekokouksessa.
Suurelle yleisölle vielä tuntemattoman puoluesihteerin työpariksi ja puolueen puheenjohtajaksi nousi Eero Heinäluoma. Heistä tuli läheisiä ystäviä ja toistensa tukijoita myös politiikan ulkopuolella. Feldt-Ranta ehti toimia seremoniamestarina ja bestmanina ystävänsä häissä marraskuussa 2018.
 Maarit Feldt-Ranta
Maarit Feldt-Ranta ja eduskunnan puhemies Eero Heinäluoman Ruotsin pääministerin Stefan Löfvenin Suomen-vierailun vastaanotolla Ruotsin Helsingin-lähetystössä lokakuussa 2014.Jussi Nukari / Lehtikuva
Maarit Feldt-Rannan äidinkieli oli suomi, mutta hänestä tuli täysin kaksikielinen. Ruotsin kieli ja pohjoismainen yhteistyö pysyivät läpi vuosien politiikanteon punaisena lankana ja sydämen asiana. Hän hoiti sekä puolueessa että eduskunnassa useita ruotsin kieleen tai Pohjoismaihin liittyviä luottamustehtäviä.
Maarit Feldt-Rannan viimeiseen julkiseen esiintymiseen liittyy myös pohjoismainen yhteys. Hän kertoi elämästään ja arvoistaan Radio Suomen kesäohjelmassa Kutsuvieras, joka noudattaa Feldt-Rannalle mieluista, Ruotsin radiosta tuttua Sommarprat-perinnettä.
Maarit Feldt-Ranta
Maarit Feldt-Ranta puolisonsa Vesa Kallionpään kanssa itsenäisyyspäivän juhlissa Presidentinlinnassa vuonna 2018. Vesa Moilanen / Lehtikuva
Viimeisinä kuukausina politiikka jäi taustalle. Keskiössä olivat läheiset, kihlattu, toimittaja Vesa Kallionpää sekä omat aikuistuneet lapset ja entisen puolison tytär. Hän ehti myös iloita ensimmäisestä lapsenlapsesta.
Pitkät jäähyväiset kuten hän itse mennyttä vuosikymmentä kuvasi.
Kuultuaan vatsasyövän uusiutumisesta Maarit Feldt-Ranta kiitti Facebook-seuraajiaan saamastaan myötätunnosta sairautensa aikana. Viesti päättyi Feldt-Rannalle ominaisiin sanoihin: Muista rakentaa onnea ja oikeudenmukaisuutta myös yhteiskunnassa. Elämälle kiitos.
Juttua korjattu klo 15.15 Feldt-Ranta sairastui syöpään vuonna 2009, ei 2007.
Lisää aiheesta:
Tästä voit lukea Feldt-Rannan koko haastattelun Radio Suomen Kutsuvieraana-ohjelmassa ja tästä voit kuunnella ohjelman.

keskiviikko 27. marraskuuta 2019

27.11.19 Ke Postilakko päättyy

Sovintoesitys hyväksytty, postilakko päättyy: 700 pakettilajittelijalle uusi työehtosopimus, PS vaatii pääministerin ilmoitusta – Yle seuraa hetki hetkeltä

Osapuolet vastasivat valtakunnansovittelijan sovintoesitykseen keskiviikkona aamupäivällä.
Postilakko
Postilakko päättyi
Postilakko päättyi
Postilakko päättyi
  • Kaksi viikkoa jatkunut postilakko päättyy.
  • Postin työriidan osapuolet Palta ja PAU hyväksyivät valtakunnansovittelijan sovintoesityksen asiassa.
  • Kiistan keskiössä oli kysymys 700 pakettilajittelijan tilanteesta.
  • Posti Palvelut Oy siirtyy sovun myötä Paltan jäseneksi 700 hengen osalta ja pakettilajittelijoille tulee uusi työehtosopimus Paltan ja PAUn välillä.
  • Postin mukaan jouluposti ehtii sovun ansiosta nyt perille ennen joulua.
  • Viivästyneet lähetykset luvataan valtaosin perille jouluun mennessä, mutta pieni osa voi viivästyä tammikuun alkuun.
  • Sovun löytyminen tarkoittaa myös Postin työkiistaa vauhdittaneiden tukilakkojen peruuntumista.
  • Perussuomalaiset vaatii pääministerin ilmoitusta Postin tilanteen kriisiytymisen taustoista.
Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
klo 14:33: Paatero sanoo, että Postin hallituksella on hänen luottamuksensa.
klo 14:32: "Olemme sopineet Postin kanssa, että käymme keskinäisen viestinnämme läpi", Paatero sanoo. Hän vetoaa viestintäkatkoksiin ja väärinymmärryksiin liittyen liikkeenluovutuksen ajankohtaan.
klo 14:30: Paatero sanoo, että hänen tietääkseen tällä hetkellä ei ole sellaista suunnitelmaa, että joko postin hallituksen tai hänen itsensä on erottava.
Omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (sd.) ei ota kantaa siihen, horjuuko hänen asemansa postikiistan vuoksi. "Arvion tekee joku muu kuin minä yksin."
klo 13:56: Olemme koostaneet jutun, jossa vastataan viiteen Postin työkiistaan ja sen päättymiseen olennaisesti liittyvään kysymykseen. Jatkuuko kiky-tuntien tekeminen? "Voittiko" joku? Voit lukea jutun täältä.
klo 13:51: Kokoomuksen, kristillisdemokraattien ja Liike Nytin eduskuntaryhmät aikovat kokoontua tänään klo 14.30 käsittelemään omistajaohjausta ja työmarkkinapolitiikkaa. Ei ole tiedossa, onko kokoontumisten aiheena posti, tai suunnittelevatko ryhmät välikysymystä tai epäluottamuslausetta yksittäistä ministeriä kohtaan.
klo 13:35: Teollisuusliitto tiedottaa olevansa tyytyväinen PAUn ja Paltan sopuun. PAUn ja Paltan välistä työehtosopimusta 700 pakettilajittelijoiden osalta aletaan noudattamaan 1. joulukuuta alkaen, jolloin Medialiiton ja Teollisuusliiton välinen sopimus pakettilajittelijoista mitätöityy, Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto sanoo.
klo 13:19: Postin johtaja Jarmo Ainasoja kertoo tiedotteessa Postin olevan valmis Black Friday- ja joulusesonkiin. Yhtiö aikoo palata normaaliin arkeen niin pian kuin mahdollista. Voit lukea lakon loppumisen vaikutuksista lisää tästä tuoreilla tiedoilla päivitetystä jutusta.
klo 13:11: Halla-aho syyttää lainsäätäjää tilanteen pahentamisesta siten, että se hänen mukaansa mahdollistaa halvan työvoiman rekrytoimisen maista, joista tulevilla ihmisillä on voimakas motiivi ottaa vastaan työtä millä tahansa palkalla.
Perussuomalaiset ja kokoomus eivät tule tekemään yhteistä kysymystä asiasta. Halla-ahon mukaan PS ja kokoomus ovat hallituksen rehellisyyteen liittyvissä kysymyksissä hyvin samaa mieltä, mutta erimielisyyksiä on muissa asioissa, kuten työvoimaan ja työehtosopimuksiin liittyvissä kysymyksissä. "Sanoisin, että kokoomuslainen politiikka on ollut osaltaan mahdollistamassa näitä ongelmia, joita meillä on halpatyösektorilla", Halla-aho sanoo.
klo 13:08: Suurinta oppositiopuoluetta johtavan Halla-ahon mielestä ongelmat ovat rakennettu sisään Postin toimintafilosofiaan. "Johdon kannustimet ovat sellaisia, että johdolla on ymmärrettävä tavoite tehdä mahdollisimman paljon voittoa, ja se tehdään ruohonjuuritasolla ihmisten kustannuksella ja selkänahasta. Postin valtion kokonaan omistamana yhtiönä tulisi näyttää yksityiselle sektorille esimerkkiä ja olla esimerkillinen työnantaja, ja nyt se on ollut kaikkea muuta", Halla-aho sanoo.
klo 13:06: Perussuomalaiset Halla-ahon johdolla toivovat asiasta uskottavan selvityksen. Kun häneltä kysytään, että tulisiko postikiistan tiedottamisen johdosta äänestää hallituksen luottamuksesta, Halla-aho toteaa, että "jos selvitys ei tyydytä, niin tämä olisi paikallaan".
klo 13:04: Halla-aho: "Pääministeri Rinnettä näyttää vaivaavan joko huono muisti tai epärehellisyys. Nämä tarinat ovat muuttuneet sillä tavalla, jota ei voida pitää suotavana hallitukselle."
Halla-aho täsmentää perussuomalaisten tiedotteessa Rinteeltä vaadittuja johtopäätöksiä. Hänen mielestään hallituksen tulisi selostaa, mistä epämääräinen tiedottaminen on johtunut. "Hallituksen jäsenten tulisi olla rehellisiksi tunnettuja kansalaisia. Jos käy ilmi, että hallitus on johtanut ihmisiä ja eduskuntaa harhaan, tulisi hallituksen erota".
klo 13:02: Jussi Halla-aho Ylelle: "On mahdollista, ettei hallitus ole ainakaan tällä hyvin poukkoilevalla ja epäjohdonmukaisella toiminnallaan ole edistänyt näitä neuvotteluita, mutta mielestäni pitäisi kiinnittää yhden työtaistelun sijaan enemmän huomiota kokonaiskuvaan, joka vallitsee Postissa ja muutenkin matalapalkkasektorilla."
"Tämä lakko aiheutti tietysti monenlaista haittaa tavallisille ihmisille ja yrittäjille, mutta lakkolaisten vaatimukset ovat mielestäni olleet varsin kohtuullisia. Sillä palkalla, jota Posti työntekijöilleen aikoi maksaa, ei ihminen tule yksinkertaisesti toimeen."
klo 12:54: Pääministeri Antti Rinne tviittaa, että valtio-omistaja on pitänyt koko ajan tärkeänä, ettei työntekijöiden työehtoja poljeta. Rinne kiittää osapuolia, sovittelijoita ja selvitysryhmää työstään.
klo 12:35: Perussuomalaiset sanovat samassa tiedotteessa, että ministereiden on nautittava eduskunnan luottamusta. Pääministeri Rinnettä kehotetaan "tekemään johtopäätökset", mikäli tarinaa on peitelty tai muunneltu. Tiedotteessa ei tarkenneta tätä kehotusta johtopäätösten tekemiseen.
klo 12:31: Perussuomalaisten eduskuntaryhmä tiedottaa vaativansa pääministerin ilmoitusta Postin tilanteen kriisiytymisen taustoista. PS vaatii pääministeri Antti Rinnettä (sd.) selventämään, onko eduskunnalle kerrottu Postin tilanteen taustoista ja ministereiden yhteydestä asiaan "muunneltua totuutta".
PS:n puheenjohtaja Jussi Halla-aho: "Viimeisen parin kuukauden aikana tarinat ovat muuttuneet pahimmillaan muutaman tunnin välein. Ensin Postin suunnitelmista ei tiedetty etukäteen, sitten tiedettiin, sitten niille oli annettu jopa siunaus, sitten ei ollutkaan, ja sitten olikin väärä päivä kalenterissa siitä, milloin työehtosopimusten siirto tapahtuu."
klo 12:16: Käynnissä olevat lakot päättyvät nyt. Moni lakko olisi lähipäivinä laajentunut, mutta nyt tämä kehitys pysähtyy. Muun muassa AKT ei nyt laajennakaan tukitoimiaan ahtausalalle satamiin, joten satamat eivät pysähdy. Suomen lipun alla purjehtivat alukset alkavat liikennöidä niin pian kuin mahdollista. Viking Line, Tallink Siljan ja Eckerö Line Finlandian paluu liikenteeseen alkaa jo tänään. Voit lukea lakon päättymisen vaikutuksista lisää täältä.
klo 12:12: Postin Hämeenlinnan alueluottamusmies Marko Tanner kertoo postilaisten olevan tyytyväisiä. Tanner kertoo lakon tuoneen esiin työntekijöiden vahvuuden. "Tässä oli meidän tulevaisuus kyseessä", Tanner sanoo. Hämeenlinnan alueella palataan töihin huomenaamuna.
klo 12:08: Liedon posti- ja logistiikkakeskuksessa aiotaan palata pikaisesti normaaliin päiväjärjestykseen nyt, kun postilakko on päättynyt. Pääluottamusmies Tommi Tienpää arvioi, että huomenna torstaina vuorot ovat jo normaalisti töissä. Voit lukea asiasta lisää tästä jutusta.
klo 11:49: Kunta- ja omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (sd.) kommentoi PAUn ja Paltan sopua ja lakkojen päättymistä seuraavasti tiedotteessaan: ”Haluan kiittää molempia neuvotteluosapuolia ratkaisun löytymisestä sekä valtakunnansovittelijaa hänen keskeisestä panoksestaan sovun saavuttamisessa. Lisäksi haluan kiittää neljää selvityshenkilöä heidän työstään. Olen hyvin tyytyväinen, että sopu on syntynyt, lakot voivat loppua ja posti kulkee jouluna”.
klo 11:23: Posti Group: Viivästyneet lähetykset saadaan valtaosin perille viimeistään jouluun mennessä. Pieni osa lähetyksistä voi viivästyä tammikuun alkuun asti. Arvio täsmentyy, kun työ postinjakelussa alkaa.
klo 11:19: AKT: Ahtaajien huominen työseisaus peruttu. Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliiton piiriin kuuluvan, ahtausalaa koskevan työnseisauksen piti alkaa huomenna torstaina kello 6:00. AKT tiedottaa lopettavansa myös kaikki käynnissä olevat tukitoimensa heti tai niin pian kuin on mahdollista.
klo 10:57: "Voi olla, että pomo soittaa heti töihin. Tulee normaalia kiireisempi joulu, kun alamme tehdä pitkää päivää", nokialainen Teppo Nummela, joka on ollut lakossa yli kolme viikkoa, kertoo.

sunnuntai 24. marraskuuta 2019

25.11.19 Ma POSTILAKKO

Sopua ei löytynyt Postin kiistassa – maanantaina laajat tukilakot pysäyttävät liikenteen maalla, merellä ja ilmassa

Syyttävät sormet osoittavat Medialiittoa, joka hylkäsi selvitysryhmän esityksen. Muut osapuolet olisivat hyväksyneet sen.


Posti-kiistan uusi takaraja on klo 17.30 – saadaanko työriitaan vihdoin ratkaisu?


Posti-kiistan uusi takaraja on klo 17.30 – saadaanko työriitaan vihdoin ratkaisu?

Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU on hylännyt postikiistan sovintoehdotuksen. Palvelualojen työnantajat Palta olisi hyväksynyt ehdotuksen, kertoi valtakunnasovittelija Vuokko Piekkala kello 18 jälkeen.
Piekkalan mukaan sovittelusta ei ole toistaiseksi sovittu mitään. Hänen mukaansa vaikuttaa siltä, että tukilakot toteutuvat huomenna.
Selvitysryhmää edustava EK:n entinen työmarkkinajohtaja Lasse Laatunen kertoi, että Medialiitto ei hyväksynyt ratkaisuehdotusta.
– Tähän kaatui tämä meidän rakennelma, Laatunen sanoi.
PAU kertoo tiedotteessaan(siirryt toiseen palveluun), että se joutui hylkäämään sovintoehdotuksen kokonaisuuden vuoksi, koska 700 pakettilajittelijan asiasta jätetty ratkaisuehdotus ei kelvannut Medialiitolle.
Syntipukin viitan saanut, työnantajaa edustava Medialiitto kertoo tiedotteessaan, että se on vastannut kieltävästi Postin ja PAU:n kutsuman selvitysryhmän tekemään ratkaisuehdotukseen postilakon lopettamiseksi.
Liitto kertoo, että esityksen mukaan Posti Palvelut Oy:hyn siirrettyihin pakettilajittelijoihin olisi noudatettu Paltan ja PAUn välisen työehtosopimuksen ehtoja Medialiitossa.
– Medialiiton jäsenyritykset noudattavat Teollisuusliiton kanssa tehtyjä, voimassa olevia työehtosopimuksiamme. Teemme jatkossakin jakelualan työehtosopimukset Teollisuusliiton kanssa, sanoo Medialiiton työmarkkinajohtaja Elina Nissi tiedotteessa.
Nissin mukaan he eivät ole Paltan ja PAU:n välillä sovitun viestintä- ja logistiikka-alan työehtosopimuksen osapuoli, eikä heitä voi sellaiseksi pakottaa.
Medialiiton mukaan pakettilajittelijoiden siirtäminen Medialiittoon kuuluvaan Posti Palveluihin on ollut Postin oma päätös.
– Jos päätös koetaan huonoksi, sen voivat purkaa vain sen tekijät. Postin johdon, hallituksen ja valtio-omistajan on kannettava nyt itse vastuu päätöksistään. Postilakon ratkaisut on haettava sieltä, missä ongelmat ovat syntyneetkin, Medialiiton toimitusjohtaja Jukka Holmberg sanoo tiedotteessa.
Medialiitto ei halunnut puhelimitse kommentoida asiaa Yle Uutisille tiedotetta enempää.
Alun perin riidan osapuolten piti antaa vastaus TES-umpisolmun sovintoesitykseen kello 15 mennessä. Riitapukarit aloittivat sovittelun valtakunnansovittelijan toimistolla tänään kello 10.

Postiriita on kahden eri kiistan soppa

Koko postiriidassa on oikeastaan kyse kahdesta erillisestä riidasta. Sunnuntaiaamusta asti on ratkottu PAUn alaisten postilaisten seuraavaa työehtosopimusta.
Alkuiltaan mennessä osapuolten pitäisi antaa vastauksensa eilen laadittuun ratkaisuehdotukseen. Kyseinen ehdotus koskee kiistaa 700:n pakettilajittelijan tilanteen osalta, jotka on jo siirretty halvemman työehtosopimuksen piiriin.
Eilen annetun ratkaisuehdotuksen laati erillinen selvitysryhmä, johon kuuluvat työmarkkina-asiantuntija Jukka Ahtela, SAK:n ex-puheenjohtaja ja entinen työministeri Lauri Ihalainen, EK:n entinen työmarkkinajohtaja Lasse Laatunen sekä Palvelualojen ammattiliiton PAMin entinen puheenjohtaja Ann Selin.
PAUn puheenjohtaja Nieminen piti lauantaina edelleen tiukasti kiinni siitä, että 700 pakettilajittelijan työehtoja ei heikennetä.
Koska sopua ei tänään syntynyt, huomenna alkanee useita tukilakkoja, jotka vaikuttavat muun muassa meriliikenteeseen, lentoliikenteeseen ja pääkaupunkiseudun joukkoliikenteeseen. Voit katsoa kaikki tukilakot täältä.
PAU ilmoittaa keskiyöhön mennessä, jatkuuko sen oma lakko.
Juttu päivittyy.


Postikärhämän kulku
Lasse Isokangas / Yle

Lue lisää
Lue tästä, miten tukilakot vaikuttavat – 300 lentoa perutaan, laivat seisovat satamassa, bussit jäävät varikolle
PAUn Nieminen: Selvitysryhmä antoi ehdotuksensa – vastaukset sunnuntaina klo 15 mennessä
Analyysi: Demarit sähläsivät Postin työriidan – pelastavatko työmarkkinakonkarit Rinteen hallituksen selitysten suosta?
Loppuuko kaupoista kohta olut? SEL: "Tämä vaikuttaa osaan panimoalan tuotteista" – Listasimme postilakkojen uusimmat vaikutukset