sunnuntai 31. toukokuuta 2020

31.05.20 Su Uusimmat tiedot koronaviruksesta

Uusimmat tiedot koronaviruksesta: Suomessa 33 uutta tartuntaa ja 4 kuolemantapausta, ohjeita ulkomaanmatkustuksesta ehkä keskiviikkona, Kreikka sallii laajan matkustamisen Euroopan alueelta

Päivitämme tähän juttuun uusimmat tiedot koronaviruksen tilanteesta.
Koronavirus

Siivooja desinfioi liukuportaiden kaidetta.
Suomessa on 33 uutta laboratoriovarmistettua koronavirustartuntaa.Henrietta Hassinen / Yle
  • Maanantaista alkaen ravintolat saavat anniskella kello 22:een saakka. Sisään voi ottaa puolet lupaan kirjatusta asiakasmäärästä, ja ovet on suljettava kello 23.
  • Hallitus purki perjantaina kotimaanmatkailun välttämistä koskevan suosituksen. Kotimaassa voi taas matkailla, kunhan noudattaa koronavirukseen liittyviä turvallisuusohjeita.
  • EU-komissio esittää 750 miljardin elpymisrahastoa, jotta unioni toipuisi koronan aiheuttamasta talouskriisistä nopeasti. Jälleenrakennusrahastosta 500 miljardia jaettaisiin tukina ja 250 miljardia lainoina. Lue lisää täältä.
  • Koronaviruksesta parantuneita on Suomessa arviolta 5500.
Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Koronatilanne Suomessa

Muutos eiliseen
  • Varmistetut tartunnat6 859+33
  • Osastohoidossa58-2
  • Tehohoidossa10-1
  • Kuolemantapaukset320+4
Lähde: THL, tartunnat päivitetty 31.5.2020 klo 11.53, sairaalahoidossa olevat ja kuolleet päivitetty 31.5.2020 klo 12.33.
Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Koronatilanne maailmalla

  • EurooppaMaailma
  • Varmistetut tartunnat2 142 3336 079 614
  • Kuolleet178 128369 533
  • Parantuneet1 069 0512 572 763
Lähde: Johns Hopkins -yliopisto, päivitetty 31.5.2020 klo 12.53

31.5. klo 12.00 Suomessa 33 uutta tartuntaa, 4 kuolemantapausta lisää

THL:n mukaan Suomessa on raportoitu tautiin liittyviä kuolemantapauksia yhteensä 320 – lisäystä viime vuorokauteen on siten neljä.
Lisäksi Suomessa on 33 uutta laboratoriovarmistettua koronavirustartuntaa. Kaikkiaan tartuntoja on nyt raportoitu maassa 6 859. Eniten tartuntoja on todettu Helsingissä, 2 601.
Parantuneita arvioidaan olevan noin 5 500.
THL (kuolinlukujen päivitys klo 12.25)

31.5. klo 11.49 Moskeijat avautuivat Saudi-Arabiassa, Mekan pyhiinvaelluspaikka yhä suljettu

Kymmenettuhannet moskeijat ovat avanneet ovensa Saudi-Arabiassa kahden kuukauden tauon jälkeen. Kävijöitä on ohjeistettu noudattamaan tarkasti määräyksiä koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi.
Viranomaiset kertoivat lähettäneensä miljoonia tekstiviestejä eri kielillä tiedottaakseen uusista ohjeistuksista. Kävijöiden on pidettävä kahden metrin turvavälit rukouksen aikana, käytettävä kasvosuojia ja tuotava omat rukousmatot. Kättely ja ja halaaminen on kielletty.
Ikäihmisiä ja riskiryhmiin kuuluvia on kehotettu rukoilemaan kodeissaan.
Mekassa sijaitseva muslimien pyhiinvaelluspaikka on edelleen suljettu kävijöiltä ja kaupungissa ovat yhä voimassa tiukat liikkumisrajoitukset. Saudi-Arabian arvellaan peruvan tämän vuoden hajj-pyhiinvaellus, joka osuisi heinäkuulle. Saudi-Arabiassa on todettu yli 83 000 virustartuntaa. 480 ihmistä on kuollut tautiin.
Lähde: AP

31.5. klo 11.14 Venäjällä kaikkiaan jo yli 400 000 tartuntaa

Venäjällä on todettu kaikkiaan yli 405 000 koronavirustartuntaa kriisin alusta lähtien laskettuna. Viranomaiset kertoivat sunnuntaina, että uusia tartuntoja on todettu yli 9 000.
Kuluneen vuorokauden aikana Venäjällä on kuollut 138 ihmistä koronaviruksen aiheuttamaan tautiin. Kaikkiaan Venäjällä on menehtynyt tautiin yli 4 600 ihmistä.
Lähde: Reuters

31.5. klo 9.42 Hallitus linjannee ulkomaanmatkustuksesta viimeistään keskiviikkona

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) toivoo, että hallitus saisi tehtyä ulkomaanmatkustamisen rajoituksiin liittyvän ratkaisun viimeistään keskiviikkona. Hänen ohjeensa kansalaisille loman suunnitteluun on rakentaa suunnitelmat tässä vaiheessa kotimaan matkailun varaan.
Haaviston mukaan ratkaisu ulkomaanmatkailusta on kuitenkin tärkeää liikennöitsijöiden, kuten laivayhtiöiden ja Finnairin suunnitelmien kannalta. Hallituksella on esimerkiksi uuden lisätalousarvion vuoksi paljon käsiteltävää, eikä ministerin mukaan voi varmasti arvioida, miten alkuviikon aikataulut menevät.
Lähde: STT

31.5. klo 9.26 Rajoituksia höllätään huomenna – STM:llä luotto siihen, että tilanne pysyy hyvänä

Koronavirusepidemian aikaisten rajoitusten purkaminen Suomessa jatkuu huomenna maanantaina. Ravintolat avaavat ovensa tietyin reunaehdoin, urheilukilpailut käynnistyvät ja kymmenen henkilön kokoontumisrajoitus muutetaan 50 henkilön kokoontumisrajoitukseksi.
Samaan aikaan Suomen epidemiatilanne jatkaa selvää hidastumistaan.
Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila uskoo, että hyvä tilanne pystytään pitämään yllä rajoitusten purkamisen jälkeenkin.
– Majoitus- ja ravitsemusalan kattojärjestö on tehnyt erittäin hyvät itsesäätelyohjeet. Jos niitä vain noudatetaan, niin pitäisi mennä hyvin ja sitä toki toivomme. Silloin pystyisimme vähän vielä löyhentämään rajoitteita.

31.5. klo 7.32 Uudessa-Seelannissa ei uusia tapauksia 9 päivään

Uudessa-Seelannissa ei ole rekisteröity uusia koronatartuntoja yhdeksään perättäiseen päivään, kertoo uusiseelantilainen uutissivusto Stuff(siirryt toiseen palveluun). Asiasta on uutisoinut myös The Guardian(siirryt toiseen palveluun).
Stuffin mukaan tällä hetkellä uskotaan, että maassa on vain yksi aktiivinen koronatartunta, eikä tämä henkilö tarvitse sairaalahoitoa.
Näiden tietojen valossa näyttää siltä, että Uusi-Seelanti saattaa olla yksi ensimmäisistä valtioista maailmassa, jossa koronaviruksen leviäminen on saatu tukahdutettua kokonaan.
Uudessa-Seelannissa on todettu 1504 koronatartuntaa, joista 1154 on varmistettu koronatestein.

31.5. klo 5.23 HS-gallup: Valtaosa tyytyväisiä hallituksen koronatoimiin

Valtaosa suomalaisista, 67 prosenttia, kertoo pitävänsä hallituksen koronakriisiin liittyviä päätöksiä pääosin oikea-aikaisina, käy ilmi Helsingin Sanomien kyselystä.(siirryt toiseen palveluun)
Ravintoloiden avaamista kesäkuun alussa pitää oikeana ratkaisuna 76 prosenttia vastaajista.
HS:n kyselyyn vastanneista yli kolmasosa kertoi muuttaneensa rahankäyttöään varovaisemmaksi.
Lue koko juttu täältä.

31.5. klo 3.20 Kreikka sallimassa matkustamisen Euroopan alueelta – lähtökenttä ratkaisee, tarvitaanko karanteenia

Kreikka kertoi lauantaina sallivansa maahan matkustamisen myös eräistä pahiten koronaviruksesta kärsineistä Euroopan maista eli esimerkiksi Ranskasta, Italiasta, Espanjasta ja Britanniasta. Matkustus on määrä sallia 15. kesäkuuta lähtien.
Tietyiltä alueilta matkustavat joutuvat kuitenkin Kreikassa koronavirustestiin ja sen jälkeen karanteeninomaisiin oloihin viikoksi tai kahdeksi. Testeihin määräävä tekijä on, onko matkustajan lähtölentokenttä Euroopan lentoturvallisuusviraston koronariskilistalla.
Aiemmin tällä viikolla Kreikka sanoi sallivansa Suomen ja 28 muun maan kansalaisten vapaan matkustuksen maahan kesäkuun puolivälistä alkaen.
Lähde: STT-AFP

31.5. klo 1.12 Maailmassa todettu jo yli kuusi miljoonaa koronavirustartuntaa

Maailmassa on todettu jo yli kuusi miljoonaa koronavirustartuntaa. Luvusta kertovat esimerkiksi baltimorelaisen Johns Hopkins -yliopiston seuranta sekä uutistoimisto AFP omaan laskelmaansa nojaten.
Maanosista eniten tartuntoja on todettu Euroopassa, lähes 2,14 miljoonaa. Yksittäisistä maista suurin tartuntaluku on Yhdysvaltojen 1,76 miljoonaa.
Virukseen liitettyjä kuolemia on raportoitu noin 367 000. Koronavirukseen liittyviä kuolemia on Euroopassa noin 177 600 ja Yhdysvalloissa noin 103 600.
Virus leviää parhaillaan erityisen kiivaasti Latinalaisessa Amerikassa, jossa on todettu yhteensä noin 945 000 tartuntaa.
Luvut ovat suuntaa antavia, sillä eri maiden testauskäytännöt ja -mahdollisuudet poikkeavat toisistaan.
TAKAISIN

tiistai 19. toukokuuta 2020

19.05.20 Ti Tuntuu tosi hirvittävälle


"Tuntuu tosi hirvittävälle", sanoo Mikkelin Jälkipelin ravintolapäällikkö Jenna Immonen – Anniskelun, aukiolon ja asiakasmäärien rajoitus lupaa kylmää kyytiä seudun baareille ja ravintoloille

Osuuskauppa Suur-Savon yökerhot pysyvät näillä näkymin kiinni kesäkuussa.
Valtioneuvoston linjaukset näkyvät myös Jälkipeli-sporttibaarissa kesäkuusta alkaen.
Valtioneuvoston linjaukset näkyvät myös Jälkipeli-sporttibaarissa kesäkuusta alkaen.

Mikkelin Mikonkadulla sijaitsevan Jälkipeli-sporttibaarin ravintolapäällikkö Jenna Immonen seurasi valtioneuvoston tiedotustilaisuutta tiistaina vakavin mielin.
Valtioneuvosto linjasi tiistaina siitä, miten ravintolat voisivat avautua kesäkuun alusta lähtien ja millaisia rajoituksia niiden tulisi silloin noudattaa.
Jos hallituksen esitys anniskelun lopettamisesta jo kello 22 menee läpi, se olisi Immosen mukaan "todella paha" asia baarin liiketoiminnalle.
– Tuntuu tosi hirvittävälle, Immonen sanoo.
Myöskään aukioloaikojen rajoittamista Immonen ei pidä perusteltuna. Baarien ja ravintoloiden tulee kesäkuussa sulkea ovensa jo kello 23.
– On jokaisen henkilön oma valinta tulla ravintoloihin, ja ravintola-alalla on muutenkin paljon määräyksiä noudatettavana. Rajoitusten sijaan pitäisi luottaa siihen, että ravintoloitsijat ja työntekijät osaavat toimia vastuullisesti, Immonen sanoo.
– Anniskeluajan lyhentäminen tarkoittaa sitten sitä, että ihmiset vetävät päiväkännejä.

Osuuskaupan yökerhot pysyvät kiinni

Anniskelun ja aukiolon rajoitukset tekevät hallaa myös Osuuskauppa Suur-Savon liiketoiminnalle.
Osuuskaupan matkailu- ja ravitsemiskaupan johtaja Kai Nurmi kertoo, että Osuuskaupan yökerhot pidetään kiinni niin kauan, kun tiistaina ilmoitetut rajoitukset ovat voimassa.
– Eihän yökerhoissa ole normaalistikaan asiakkaita ennen kello 22:a. Siksi niitä ei kannata tässä tapauksessa avata, Nurmi sanoo.
Sen sijaan Osuuskaupan ruokaravintolat, kahvilat ja terassit avataan kesäkuun alussa.
Valtakunnallisesti S-ryhmän ravintoloista noin puolet avautuu kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Loput avautuvat S-ryhmän tiedotteen mukaan vaiheittain "tilanteen sallimissa rajoissa".

Asiakasmäärien rajoitus huolettaa

Pääsemme pikku hiljaa palvelemaan asiakkaita. Se on tärkeintä. — Kai Nurmi
Ravintoloissa ja kahviloissa päänvaivaa aiheuttaa asiakaspaikkojen määrän rajoittaminen. Alussa ravintoloissa saa olla korkeintaan puolet tavallisesta asiakasmäärästä. Rajoitus ei koske terasseja.
– Onhan se liiketaloudellisesti katsottuna paha, jos saamme vain puolet asiakaspaikoista käyttöön. Mutta jostainhan se on lähdettävä liikenteeseen. Ehkä paikoista olisi voitu silti avata 75 prosenttia ja se olisi siltikin ollut asiakkaille turvallista, Nurmi pohtii.
Iloisena asiana hän pitää sitä, että ravintoloiden avautuminen on ylipäätään sallittua.
– Pääsemme pikku hiljaa palvelemaan asiakkaita. Se on tärkeintä, Nurmi sanoo.

Taru Hokkanen
Kai Nurmi kertoo, että Mikkelin Wilhelmin olutravintolapuoli avautuu kesäkuussa, mutta yökerhopuoli pysyy toistaiseksi kiinni.
Kai Nurmi kertoo, että Mikkelin Wilhelmin olutravintolapuoli avautuu kesäkuussa, mutta yökerhopuoli pysyy toistaiseksi kiinni.

Myös Jälkipelin Immonen kertoo asiakasrajoituksen vähentävän kesän tuloja entisestään.
– Hyvinä viikonloppuina meillä on ravintola täynnä, ja silloin tehdään tulosta. Jos se puolitetaan, ei ole mitenkään mahdollista, että pärjäisimme hyvin, Immonen sanoo.
Immosta harmittaa Jälkipelin noin kymmenen työntekijän puolesta. Keväällä baarin koko henkilökunta on ollut lomautettuna.
– Kaikillehan meillä ei riitä (kesällä) töitä, Immonen toteaa.

"Ravintoloihin on turvallista tulla"

Nurmi sanoo, että Osuuskauppa Suur-Savo pyrkii välttämään henkilökunnan lomautuksia viimeiseen asti. Kesätyöntekijöiden rekrytointeja on sen sijaan jäädytetty eikä kesätyövoimaa palkata niin paljon kuin normaaleina kesinä.
– Yleisenä viestinä haluaisin sanoa, että ravintoloihin on ihan turvallista tulla asioimaan. Ravintolat, ainakin meidän ravintolamme, huolehtivat asiakkaiden turvallisuudesta, Nurmi sanoo.
Asiakkaita miettii myös Immonen. Hän kertoo, että päiväsaikaan Jälkipelissä käy perinteisesti paljon eläkeikäisiä tapaamassa ystäviään.
Ennen baarin sulkemista eräs yli 70-vuotias vakioasiakas tokaisi jotain, mikä jäi Immoselle mieleen.
– Mies sanoi tiskillä hyvin, että hän mieluummin vaikka kuolee siihen, että käy ravintolassa kavereita moikkaamassa kuin kuolee yksinäisyyteen kotona, Immonen muistelee.

perjantai 15. toukokuuta 2020

15.05.20 Pe Urheilutoimittaja Raimo Häyrinen

Urheilutoimittaja Raimo Häyrinen on kuollut

"Höyry" Häyrinen tunnettiin nopeapuheisena urheiluselostajana.
Raimo Häyrinen

Raimo Häyrinen
Häyrinen teki pitkän uran Ylellä.Mari Lahti / AOP
Legendaarinen urheilutoimittaja Raimo "Höyry" Häyrinen on kuollut. 79-vuotias Häyrinen kuoli kotonaan keskiviikkona Alzheimerin taudin heikentämänä.
Tiedon vahvistaa Ylelle Häyrisen toisena edunvalvojana toiminut henkilö.
"Höyry" Häyrinen tunnettiin etenkin nopeapuheisena urheilukilpailujen radioselostajana. Häyrinen oli Ylen palveluksessa vuosina 1965–1997, ja hän selosti lukuisissa arvo- ja olympiakilpailuissa.
Selostajana Häyrisen omimpia lajeja olivat jääkiekko ja nyrkkeily. Hän saavutti kaksi akateemista nyrkkeilymestaruutta ja kymmeniä ikämiesten palloilulajimestaruuksia, ja hän toimi myös nyrkkeilytuomarina. Häyrinen sai 13 Telvis-palkintoa.
Millaisia muistoja sinulla on selostajalegendasta? Keskustele aiheesta kello 23:een asti.
TAKAISIN

sunnuntai 10. toukokuuta 2020

10.05.20 Su Pekka Hyvärinen on kuollut

MTV Uutisten ja Suomen Kuvalehden entinen päätoimittaja Pekka Hyvärinen on kuollut

Hyvärinen toimi uransa aikana myös Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajana.
Päätoimittajat

 Kuvassa on toimittaja Pekka Hyvärinen.
Pekka Hyvärinen kuvattiin huhtikuussa vuonna 2008.Mauri Ratilainen / AOP
Suomen Kuvalehden ja MTV Uutisten entinen päätoimittaja Pekka Hyvärinen on kuollut. 68-vuotias Hyvärinen menehtyi pitkäaikaiseen sairauteen Helsingissä.
Hyvärisen puoliso vahvisti suru-uutisen jo aiemmin MTV Uutisille(siirryt toiseen palveluun).
Pekka Hyvärinen aloitti MTV Uutisten päätoimittajana vuonna 1993. Hän toimi uransa aikana myös muun muassa Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajana.
Hän esiintyi myös kolumnistina Yle Radio 1:n Ykkösaamussa.
TAKAISIN

perjantai 8. toukokuuta 2020

09.05.20 La Näyttelijä Ritva Valkama

Näyttelijä Ritva Valkama on kuollut

Valkama toimi myös näyttelijätyön professorina ja teki mittavan uran lisäksi televisiossa, radiossa ja elokuvissa.
Ritva Valkama

Kuvassa on Ritva Valkama.
Näyttelijä Ritva Valkama hyvästeli estradit 13. huhtikuuta 2013 Helsingin kaupunginteatterissa.Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva
Näyttelijä Ritva Valkama on kuollut. Valkama menehtyi perjantaina Helsingissä pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana. Valkama oli 87-vuotias.
Valkaman mittavaan näyttelijänuraan sisältyi näyttelijäntyöt ainakin viidessä teatterissa seitsemällä vuosikymmenellä. Lisäksi hän oli mukana lukuisissa televisio- ja radiotuotannoissa. Valkama nähtii myös valkokankaalla 17 elokuvassa.
Valkama syntyi Jyväskylässä 1932. Hän valmistui näyttelijäksi Suomen Teatterikoulusta vuonna 1956. Valkama nimitettiin Teatterikoulun näyttelijäntyön professoriksi vuonna 1985. Hän katkaisi professuurinsa parin vuoden kuluttua, mutta jatkoi näyttelijäntyön lehtorina 90-luvulle asti. Teatteritaiteen valtionpalkinnon hän sai vuonna 2000.
Valkama jäi muodollisesti eläkkeelle 1994, mutta jatkoi edelleen näyttelemistä. Hänen rakastettuja töitään olivat roolit muun muassa Helsingin kaupunginteatterissa näytelmissä Kvartetti ja Elokuu. Valkaman viimeiseksi työksi jäi rooli Ihmisen osa -näytelmässä niin ikään Helsingin kaupunginteatterissa keväällä 2013.
Valkama oli naimisissa näyttelijä Pertti Palon (k. 2010) kanssa.
Katso Ylen verkkosivuilta ja Elävästä arkistosta Valkamaan liittyviä artikkeleja ja ohjelmia sekä Valkaman töitä eri tuotannoissa.
Lue lisää:
Ritva Valkama (1932–2020) oli koko kansan rakastama konkarinäyttelijä
TAKAISIN

torstai 7. toukokuuta 2020

07.05.20 To Ministerit mahdollisesti

Ministerit mahdollisesti altistuneet koronavirukselle, hallitus varotoimenpiteenä siirretty etätöihin – puhemies Vanhanen: koko eduskunta ei joudu eristykseen

Ministereiden epäilty altistuminen koronavirukselle on tapahtunut keskiviikkona.
Koronavirus

Li Andersson, Katri Kulmuni, Sanna Marin, Maria Ohisalo och Anna-Maja Henriksson på rad under en presskonferens.
Emmi Korhonen / Lehtikuva
Hallitus on mahdollisesti altistunut koronavirukselle. Kaikki ministerit on nyt siirretty etätöihin ja tälle päivälle suunniteltu kyselytunti on peruttu. Altistuminen on tapahtunut keskiviikkona hallituksen neuvotteluissa Säätytalossa.
Tapahtumaketju on lähtenyt liikkeelle tiistaina, kun sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas.) ja työministeri Tuula Haatainen (sd.) ovat olleet samassa tilassa henkilön kanssa, jolla epäillään koronavirustartuntaa.
Henkilö on nyt testattu ja testitulos pitäisi valmistua kahdessa päivässä.
Altistumisen jälkeen ministerit Pekonen ja Haatainen ovat osallistuneet hallituksen neuvotteluihin.
Valtioneuvoston tiedotteen mukaan neuvottelut on järjestetty Säätytalon eri huoneissa ja ministerit ovat keskustelleet etäyhteydellä toistensa kanssa.
Neuvotteluiden ulkopuolella on ollut yksittäisiä kohtaamisia ministereiden välillä.
Hallituksen etätyöskentelyssä on kyse varotoimenpiteestä.
– Pääministeri on tehnyt päätöksen, että varotoimena kaikki ministerit siirtyvät etätöihin toistaiseksi ainakin kuluvan viikon loppuun asti. Valtioneuvosto jatkaa työskentelyään normaalisti etäyhteyksien avulla, valtioneuvoston tiedotteessa sanotaan.
Pääministeri Sanna Marin (sd.) joutui jo kerran johtamaan hallitusta etäyhteyksien avulla huhtikuun lopussa. Tuolloin pääministerin virka-asunnon Kesärannan työntekijän lähipiirissä oli todettu koronavirustartunta.
Marin palasi töihin, kun hänen testistään ei löytynyt merkkejä koronaviruksesta.

Puhemies Vanhanen: Jäljitys alkaa, jos tulos positiivinen

Eduskunnan puhemiehen Matti Vanhasen (kesk.) mukaan eduskunnassa on jo aiemmin varauduttu tilanteeseen, jossa koronavirustartunta leviäisi kansanedustajien joukkoon.
– Koko eduskunta ei joudu eristykseen. Jos ministereihin yhteydessä olleen henkilön koronavirustestin tulos on positiivinen, niin THL ja eduskunta aloittavat heti yhdessä tartuntaketjun jäljittämisen, Vanhanen kertoo toimintasuunnitelmasta.
Vanhanen korostaa, että ministerien osallistuminen esimerkiksi keskiviikon täysistuntoon ei merkitse, että kaikki täysistuntoon osallistuneet kansanedustajat eristettäisiin.
– Mahdollinen tartuntaketjun jäljitys käydään läpi yksittäisten kansanedustajien kautta. Tiedän esimerkiksi omalta osaltani, että en ole ollut läheisessä kontaktissa yhdenkään ministerin kanssa, Vanhanen toteaa.
Asiasta kertoi ensin MTV uutiset.(siirryt toiseen palveluun)
Lisää aiheesta:
Uusimmat tiedot koronaviruksesta
Pääministeri Marin on etätöissä varotoimenpiteenä – Kesärannassa työskennelleen lähipiirissä todettu koronatartunta
TAKAISIN