maanantai 28. joulukuuta 2020

28.12.20 Ma Kolmella Suomeen palanneella

 

Kolmella Suomeen palanneella matkailijalla todettu koronaviruksen muunnos

Tartunnat ovat kahta eri viruslinjaa.

Koronavirus
Kuvassa tehdään koronavirustestiä Helsingin Messukeskuksen drive-in-testauspisteellä lokakuussa 2020.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on kehottanut Britanniasta 7.12. tai sen jälkeen palanneita ihmisiä hakeutumaan koronatestiin. Arkistokuva helsinkiläiseltä testausasemalta.Silja Viitala / Yle

Kolmella Suomeen palanneella matkustajalla on todettu muuntuneen koronaviruksen aiheuttama koronatartunta. Asiasta tiedottavat STM, THL ja HUS.

Kaksi tartunnoista on Britanniassa viime aikoina levinnyttä koronaviruksen muunnosta ja yksi Etelä-Afrikasta löytynyttä uutta viruslinjaa. Tartunnat todettiin HUSLABin ja Helsingin yliopiston virologian laboratorioiden yhteistyönä.

Tartunnan saaneet ovat tiedotteen mukaan hyväkuntoisia ja heitä on hoidettu eristyksessä. Tartunnan saaneiden kerrotaan olevan Etelä-Suomessa useamman erityisvastuualueen alueella. Tartunnoille mahdollisesti altistuneet ovat karanteenissa, ja heidät on ohjattu näytteenottoon.

Yksi tapauksista Kymenlaaksossa

Aiemmin maanantaina kerrottiin, että Kymenlaaksossa on varmistunut Britanniasta löydetyn koronaviruksen muunnoksen kantaja. Asiasta kertoi ensimmäisenä Kouvolan Sanomat(siirryt toiseen palveluun).

Johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Kymsotesta vahvisti tiedon tartunnasta Ylelle.

Kymsote kertoi tiedotteessaan, että tartunta on todettu joulun alla henkilöllä, joka saapui Isosta-Britanniasta. Kuntayhtymän mukaan tartuntaketju on selvitetty, eikä tartunnan uskota leviävän lähipiiriä laajemmalle.

Muunnosta epäillään herkemmin leviäväksi

Koronaviruksen uuden muunnoksen on epäilty olevan herkemmin leviävä ja tarttuvan erityisesti nuoriin ihmisiin. Muuntuneesta viruksesta tiedetään toistaiseksi vähän.

Siitä, että muunnos aiheuttaisi aiempaa vakavampia infektioita, ei ole terveysviranomaisten mukaan näyttöä. Nykytiedon mukaan koronavirusrokotteet toimivat myös uusiin virusmuotoihin.

Uutta muunnosta on havaittu useissa Euroopan maissa, muun muassa Ruotsissa, jossa ensimmäinen tapaus varmistettiin viime lauantaina.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on kehottanut Britanniasta 7.12. tai sen jälkeen palanneita ihmisiä hakeutumaan koronatestiin. Suositus on voimassa myös heille, jotka ovat jo käyneet testeissä kerran tai kaksi. Ohjetta on laajennettu koskemaan myös Etelä-Afrikasta 7.12. jälkeen saapuneita.

Kymsote on kertonut ottavansa kaikilta Iso-Britanniasta saapuvilta, lentokentällä jo kertaalleen testissä käyneiltä kontrollinäytteen kolmen vuorokauden kuluttua, vaikka henkilö olisi oireeton ja antanut aiemmin negatiivisen näytteen.

Uutista päivitetty kauttaaltaan 28.12. klo 15.02 STM:n tiedotteen pohjalta.

TAKAISIN

perjantai 25. joulukuuta 2020

26.12.20 La Ensimmäiset koronarokotteet

 

Ensimmäiset koronarokotteet Suomeen tänään – YLE: Kuljetukset ovat salaisia suuren ryöstöriskin vuoksi


Ensimmäisiä koronarokotteita odotetaan Suomeen tänään tapaninpäivänä. Ensimmäisten suomalaisten on määrä saada rokotus jo huomenna.

Tänään tulevassa lastissa saadaan Suomeen noin 10 000 annoksen erä. Koska rokotetta tulee antaa kaksi annosta kolmen viikon välein, ensimmäisestä erästä riittää 5 000 suomalaiselle.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Hanna Nohynek uskoo, että sote-henkilöstö ja koronan riskiryhmäläiset saadaan rokotetuksi ennen kesää, jos aikataulu pitää.

Lye myös: HUS muistuttaa: Koronatestiin pääsee joulunakin – katso ohjeet: Milloin testiin?

Kuljetuksista ei hiiskuta

Rokotelähetyksen saapumisesta Suomeen ei kerrota tarkemmin, koska rokotteiden ryöstöriski on suuri.

THL:stä kerrotaan Ylelle, että riskiä minimoidaan pitämällä tiedot kuljetuksista ja säilytyksestä mahdollisimman pienen piirin tiedossa.

Sen verran THL paljastaa, että rokotteet tulevat Suomeen muun rahdin mukana.

Koronarokotteet ovat saapuneet Suomeen, ja seuraavaksi ne liikkuvat keskussairaaloihin – ensimmäiset pistokset annetaan huomenna Helsingissä

Rokotteiden saapumisesta Suomeen on kerrottu niukasti turvallisuussyihin vedoten.

Koronarokote
Kuvassa Pfizerin Covid-19 rokote.
Kuvassa Pfizerin ja BioNTechin rokote, jota on kuljetettu Suomeen. Kuvan kyseinen rokoteannos on kuvattu San Diegossa Yhdysvalloissa joulukuun puolivälissä.Ariana Drehsler / AFP

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) vahvistaa, että koronarokotteet ovat saapuneet Suomeen.

Asian vahvistaa Yle Uutisille THL:n erityisasiantuntija Mia Kontio.

– Se erä, joka meille luvattiin, on tullut Suomeen, Kontio kertoo.

Erässä on hieman alle 10 000 rokotetta, tarkemmin ottaen 9750 annosta. Se on Kontion mukaan määrä, joka mahtuu saapuneeseen kuljetuslaatikkoon.

Maan ensimmäiset koronarokotteet annetaan Helsingin yliopistollisessa sairaalassa HYKSissä huomenna sunnuntaina.

Kontion mukaan rokotelasti on jaettu viiteen osaan sairaanhoidon erityisvastuualueiden mukaisesti. Osa rokotteista kuljetetaan Kontion mukaan erva-alueiden yliopistollisiin sairaaloihin vielä tämän viikonlopun aikana.

Yliopistollisia sairaaloita on Helsingissä, Tampereella, Turussa, Kuopiossa ja Oulussa.

– Rokotteet siirretään suoraan keskussairaaloihin tai niiden läheisyyteen, missä sijaitsevat heidän -70 asteen syväjääpakkaset, Kontio kertoo.

– Odotamme, että ensi viikolla rokotteita jo tulee lisää, Kontio kertoo.

Rikolliset kiinnostuneita rokotelastista

Suomen viranomaiset eivät ole kertoneet, miten tai milloin rokotteet tarkalleen saapuvat Suomeen.

Kontion mukaan tämä johtuu siitä, että rikolliset saattavat olla kiinnostuneita rokotelastista.

– Tästä on annettu ihan Interpolin tasolla varoitus, Kontio kertoo.

– Näitä on kuitenkin niin vähän tarjolla, että sitten rikolliset tahot ovat näistä kiinnostuneita. Eli pelätään, että rokote-eriä kaapattaisiin ja sitten myytäisiin mustassa pörssissä.

Muualla rokottaminen aloitetaan viimeistään maanantaina

Kuten aiemmin todetiin, rokotusten antaminen aloitetaan HUSin alueella huomenna sunnuntaina 27. joulukuuta.

Kontion mukaan muissa sairaanhoitopiireissä rokottaminen aloitetaan viimeistään maanantaina.

Rokotelastit saapuvat sairaanhoitopiireihin eri aikoihin tämän viikonlopun aikana.

– Turkuun on mennyt jo, mutta muut paikat saavat viimeistään huomenna.

Juttua päivitetty klo 11:54: Lisätty tieto, että rokotteet kuljetetaan yliopistollisiin sairaaloihin.

Koronarokotukset alkavat Suomessa tänään – tässä kaikki, mitä sinun täytyy tietää tällä hetkellä rokotusten aikataulusta

Ensimmäisellä rokote-erällä voidaan rokottaa vain alle 5000 ihmistä.

Koronarokote
Rokoteampulleja pöydällä
Pfizerin ja Biontechin valmistamia rokoteampulleja. Kuvituskuva.Patrick T. Fallon / AFP

Suomen ensimmäinen erä koronavirusrokotteita saapui eilen pääkaupunkiseudulle.

9750 rokotteen erä jaettiin viiteen erään sairaanhoidon erityisvastuualueiden mukaisesti, ja lastit kuljetettiin viiteen Suomen yliopistolliseen sairaalaan.

Yliopistollisia sairaaloita on Helsingissä, Turussa, Tampereella, Kuopiossa ja Oulussa.

Pfizerin ja Biontechin valmistamia rokotteita säilytetään –70-asteisissa syväjääpakastimissa salaisissa paikoissa mahdollisten varkauksien varalta.

Kokosimme tähän juttuun saatavilla olevat tiedot siitä, miten rokottaminen nyt etenee.

Ensimmäiset rokotteet annetaan HUSin henkilökunnalle

Rokotukset aloitetaan Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (HUS).

HUSin mukaan ensimmäisenä rokotteen saavat sairaanhoitopiirin henkilökunnasta ne, jotka osallistuvat koronapotilaiden hoitamiseen ja koronanäytteiden ottamiseen.

Tämä on linjassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ilmoittaman rokotusjärjestyksen(siirryt toiseen palveluun) kanssa.

Sen mukaan ensin tulee rokottaa henkilöt, jotka hoitavat koronapotilaita ja epäiltyjä tartunnan saaneita, sekä ympärivuorokautisen hoivan henkilökunta ja asukkaat.

THL:n mukaan jo näihin ryhmiin kuuluu reilut 100 000 ihmistä.

Tapaninpäivänä saapuneilla rokotteilla voidaan rokottaa kuitenkin vain 4875 ihmistä, sillä toinen annos, eli niin sanottu vahvistusrokote, täytyy ottaa 21 päivän sisällä ensimmäisen rokoteannoksen saamisesta.

Lue myös: Voiko rokotusjonossa etuilla aseman avulla? Tasavallan presidentti saa rokotteen ennen pääministeriä, mutta vain, koska hän on yli 70-vuotias

Muissa sairaanhoitopiireissä rokotetaan maanantaista alkaen

Terveyden ja hyvinoinnin laitoksen (THL) erityisasiantuntija Mia Kontion mukaan rokotukset aloitetaan myös muissa Suomen sairaanhoitopiireissä viimeistään maanantaina.

Osassa pienemmistä sairaanhoitopiireistä rokotukset aloitetaan kuitenkin vielä myöhemmin. Voit katsoa oman alueesi rokotusaikataulun tästä jutusta.

Erä koronarokotteita saapui Ylen tietojen mukaan Turkuun jo lauantaina. Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmän puheenjohtaja, johtajaylilääkäri Mikko Pietilä ei voi turvallisuussyistä vahvistaa asiaa.

Rokottaminen alkaa Turun yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueella maanantaina.

– Tässä tilanteessa yksi päivä ei tee niin merkittävää eroa, että olisi järkevää viikonlopun aikana alkaa muutella suunnitelmia. Emme aio tehdä rokottamisesta sen suurempaa mediatapahtumaa, kertoo Pietilä puhelimessa.

Ensimmäisenä rokotusvuorossa on koronapotilaita hoitava sairaalahenkilökunta.

Myös Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueella rokotukset aloitetaan Helsingin Sanomien mukaan (siirryt toiseen palveluun)maanantaina.

Ylen jutussa kerrottiin jo ennen joulua, että rokotukset aloitetaan viimeistään tuolloin koronapotilaiden hoitajista ja tehohoitotyötä tekevistä. Ensimmäisten joukossa rokotteen saavat Rauhaniemen sairaalan henkilöstöön kuuluvat.

Rokotteita odotetaan lisää ensi viikolla

THL:n erityisasiantuntija Mia Kontion mukaan Pfizerin ja Biontechin valmistamia rokotteita odotetaan saapuvaksi lisää ensi viikolla.

Rokotteita on tarkoitus vastaanottaa viikoittain.

– Alkuvaiheessa pitäisi tulla kymmeniä tuhansia viikossa ja toivottavasti se määrä nousee. Jos saadaan vielä muitakin valmisteita käyttöön, niin totta kai pystytään sitten rokottamaan vielä enemmän, Kontio kertoo.

Muiden valmistajien rokotteita saapunee Suomeen kevään mittaan. Suomella on osto-oikeus seitsemään eri rokotteeseen.

Löydät tietoa muista rokotteista ja niiden mahdollisen myyntiluvan aikataulusta tästä jutusta.

Milloin päästään rokottamaan muita ryhmiä?

Sairaanhoito- ja hoivahenkilökunnan jälkeen rokotusvuorossa ovat ikääntyneet ja henkilöt, joilla on vakavalle koronavirustaudille altistavia sairauksia.

Tähän ryhmään kuuluu noin 800 000 suomalaista.

Kontio ei osaa vielä ottaa kantaa, milloin tämän ryhmän rokotukset alkavat.

– Tosi vaikea sanoa kun ei tiedetä toimitusten määrästä eikä siitä, millä tahdilla saadaan rokotettua. Hyvin tehokkaasti tuolla varmasti toimitaan, koska on totuttu antamaan rokotteita, mutta se tarkentuu matkan varrella, Kontio sanoo.

– Toivotaan, että tässä päästään viimeistään helmikuun jälkeen rokottamaan iäkkäitä.

Milloin kaikki suomalaiset on rokotettu, onko pistos turvallinen ja joko päästään maskeista eroon? Lue vastaukset tärkeisiin kysymyksiin

Ensimmäiset suomalaiset on nyt rokotettu. Milloin on muiden vuoro?

Koronavirus
Pfizer-BioNTech -rokoteampulli hoitajan kämmnellä.
Optimistisimman arvion mukaan Suomen aikuisväestö voitaisiin rokottaa kattavasti kesään mennessä.Stephane de Sakutin / AFP

Ensimmäiset koronarokotukset annettiin tänään sunnuntaina Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä. HUSin mukaan ensimmäisenä rokotteen saavat sairaanhoitopiirin henkilökunnasta ne, jotka osallistuvat koronapotilaiden hoitamiseen ja koronanäytteiden ottamiseen.

Suomen ensimmäinen koronarokote-erä saapui pääkaupunkiseudulle lauantaina. Mitä tässä vaiheessa tiedetään koronarokotusten aikataulusta tai rokotteiden tehosta ja turvallisuudesta? Etsimme vastaukset keskeisiin kysymyksiin. Jutussa on käytetty lähteenä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n verkkosivuja sekä asiantuntijoiden aiemmin antamia arvioita.

1. Millä aikataululla kaikki halukkaat suomalaiset on rokotettu?

Koronarokotukset aloitettiin tänään HUSissa. Muissa sairaanhoitopiireissä rokotukset aloitetaan maanantaina, arvioi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erityisasiantuntija Mia Kontio.

Osassa pienemmissä sairaanhoitopiireissä rokotukset aloitettaneen myöhemmin. Oman alueen rokotusaikataulusta voit katsoa lisää tästä jutusta.

Kontio arvioi, että helmikuun jälkeen päästäisiin rokottamaan iäkkäitä. Optimistisimman skenaarion mukaan Suomen aikuisväestö voitaisiin rokottaa kattavasti kesään mennessä.

2. Missä järjestyksessä suomalaiset rokotetaan?

Ensimmäisenä rokotteen saavat koronapotilaita hoitava hoitohenkilökunta sekä sosiaalihuollon iäkkäille henkilöille tarkoitetun asumispalvelun ja laitoshoidon toimintayksikön henkilöstö ja asukkaat.

Toisena tulevat yli 70-vuotiaat suomalaiset ja kolmanneksi ihmiset, joilla on vakavalle taudille altistavia sairauksia. Näiden erikoisryhmien jälkeen rokotetta aletaan jakaa myös muille suomalaisille.

Hallitus teki asiasta päätöksen tiistaina. Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila kertoi tiistaina, että Suomella on osto-oikeus seitsemään eri rokotteeseen. Niistä ensimmäisenä myyntiluvan sai Pfizerin ja BionTechin rokote, jota annettiin ensimmäisille suomalaisille sunnuntaina.

3. Onko koronarokote turvallinen?

THL kertoo sivuillaan(siirryt toiseen palveluun), että koronavirusrokotteita arvioidaan samojen kriteereiden mukaisesti kuin muitakin lääkkeitä. Myyntiluvan saa rokote, jolla on tutkimuksissa osoitettua näyttöä turvallisuudesta ja tehosta.

THL:n mukaan kaikilla rokotteilla voi olla haittavaikutuksia. Useimmat niistä ovat lieviä ja ohimeneviä. Rokotteen haittavaikutuksista suurin osa on Fimean mukaan lieviä ja ohimeneviä, esimerkiksi rokotuskohdan reaktioita, kuten punotusta ja turvotusta, sekä kuumeen nousua, päänsärkyä, lihas- ja nivelsärkyä.

Pfizer-Biontechin rokoteampulleja laatikossa Magdeburgin rokotuskeskuksessa Saksassa.
Vielä ei tiedetä, estääkö rokote viruksen tarttumisen ihmisestä toiseen.Ronny Hartmann / AFP

Myös harvinaiset vakavat allergiset reaktiot ovat mahdollisia. Ensimmäisenä käyttöön otettavan rokotteen on kerrottu aiheuttaneen muutamia tällaisia reaktioita, mutta vielä ei tiedetä, mikä rokotteen ainesosa sen aiheutti.

THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek kertoi aiemmin (19.12.) Ylelle, että jos ihminen on allerginen jollekin mRNA-rokotteen ainesosalle, häntä ei rokoteta. Jos on saanut anafylaktisen reaktion lääkkeistä tai rokotteista, asia pitää harkita erikseen, Nohynek sanoi.

4. Suojaako koronavirusrokote itse tartunnalta?

THL:n mukaan koronavirusrokote antaa suojaa tautia ja erityisesti sen vakavia muotoja vastaan. Vielä ei tiedetä, estääkö rokote viruksen tarttumisen ihmisestä toiseen.

5. Miten ja missä suomalaiset rokotetaan?

Kunnat vastaavat suomalaisten rokottamisesta, kertoo THL verkkosivuillaan.

6. Kannattaako koronarokote ottaa, jos on jo sairastanut taudin?

Tutkimusten mukaan(siirryt toiseen palveluun) sairastettu koronavirustauti antaa ainakin kuuden kuukauden ajaksi suojan suurelle osalle sairastuneista.

THL:n mukaan aiemmin sairastettu tauti ei ole esteenä rokotteen antamiselle. Rokotteen teho taudin aiemmin sairastaneilla on todettu hyväksi. Rokotteesta ei myöskään tiedetä olevan haittaa, vaikka ihmisellä olisi rokotteen antamishetkellä itämisvaiheessa oleva koronavirustauti tai oireeton infektio.

7. Täytyykö käyttää kasvomaskia myös sen jälkeen, kun on saanut rokotteen?

THL:n mukaan rokotusten jälkeenkin on tärkeää pitää maskia, huolehtia hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta sekä turvaväleistä. Rokotusten jälkeen kestää kuukausia ennen kuin väestötason immunniteettisuoja on saavutettu.

TAKAISIN

keskiviikko 23. joulukuuta 2020

24.12.20 To Uusimmat tiedot koronaviruksesta

 

Uusimmat tiedot koronaviruksesta: Yhdysvalloissa rokotettu jo yli miljoona ihmistä, Britannia pysäyttää lennot Etelä-Afrikasta Englantiin, Etätyösuositus pysyy voimassa

Päivitämme tähän juttuun uusimmat tiedot koronaviruksen tilanteesta.

Koronavirus
Yhdysvaltain johtava tartuntatautiasiantuntija Anthony Fauci sai koronarokotteen ensimmäisen annoksen 22. joulukuuta 2020.
Yhdysvaltain johtava korona-asiantuntija Anthony Fauci sai ensimmäisen annoksen koronarokotetta 22. joulukuuta.EPA/Patrick Semansky / POOL

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Koronatilanne maailmalla

  • EurooppaMaailma
  • Varmistetut tartunnat24 443 23778 011 799
  • Kuolleet529 1861 717 068

Taulukkoa päivitetty 13.11.2020. Taulukon datat vaihdettu Johns Hopkins -yliopiston luvuista ECDC:n lukuihin.

Taulukkoa päivitetty 17.12.2020. Taulukon datat vaihdettu Johns Hopkins -yliopiston luvuista ECDC:n lukuihin.

Päivitetty 23.12.2020 klo 13.33. Lähde Johns Hopkins -yliopisto, Yle.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Koronatilanne Suomessa

7 päivän muutos
  • Varmistetut tartunnat34 084+2 214
  • Osasto­hoidossa232−2
  • Teho­hoidossa26−8
  • Kuoleman­tapaukset524+52

Tartunnat päivitetty 23.12.2020 klo 11.48, sairaalahoidossa olevat ja kuolleet päivitetty 23.12.2020 klo 12.58. Lähde: THL, Yle.

THL päivittää 7.12. alkaen kuolleita ja sairaalahoidossa olevia arkisin.

24.12. klo 5:48 Etelä-Korea raportoi lähes 1 000 uudesta tartunnasta

Etelä-Koreassa on raportoitu 985 uutta koronatartuntaa, raportoi maan terveysviranomainen KDCA. Kaikkiaan maassa on todettu noin 53 500 tartuntaa ja noin 750 covid-19-tautiin liittyvää kuolemaa.

Etelä-Korea onnistui aiemmin pitämään tautitapaukset suhteellisen alhaisella tasolla, mutta koronaepidemian kolmas aalto on ollut maalle haasteellinen. Tapauksia on esiintynyt runsaasti tiheästi asutun Soulin alueella.

Lähde: Reuters

24.12. klo 5:28 Meksikossa yli 11 000 uutta koronavirustartuntaa

Meksikon terveysministeriö ilmoittaa, että maassa on raportoitu runsaat 11 600 uutta koronatartuntaa. Kuolemantapauksia on yli 800. Tartuntoja on kaikkiaan vahvistettu 1,35 miljoonaa ja koronaan liittyviä kuolemia yli 120 000.

Johns Hopkins -yliopiston seurannan mukaan tapausmäärät ovat olleet viime viikkoina maassa kasvussa.

Lähde: Reuters

24.12. klo 05:11 Singapore vahvisti ensimmäisen tapauksen virusmuunnoksesta

Singaporessa on varmistettu ensimmäisen kerran Britanniassa löydetty koronavirusmuunnos. Potilas on tullut Singaporeen Britanniasta 6.12. ja testattu positiiviseksi kaksi päivää myöhemmin. Hänen läheiset kontaktinsa ovat olleet karanteenissa ja saaneet sen jälkeen negatiivisen testituloksen.

Alustavia tietoja on useista muistakin tapauksista ja niiden arvellaan olevan peräisin Euroopasta. Henkilöt ovat olleet karanteenissa Singaporeen saapumisensa jälkeen. Myös heidän läheiset kontaktinsa ovat olleet karanteenissa.

Singaporen terveysministeriö arvelee, etteivät tartunnat ole päässeet leviämään ympäristössä.

Lähde: Reuters

24.12. klo 04:15 Yhdysvalloissa rokotettu yli miljoona ihmistä covid-19-tautia vastaan

Yhdysvalloissa jo yli miljoona ihmistä on saanut ensimmäisen annoksen koronavirusrokotetta, maan tautikeskus CDC ilmoitti keskiviikkona. CDC:n johtajan mukaan rokotteen jakelu alkoi kymmenen päivää sitten.

Yhdysvalloissa on noin 328 miljoonaa asukasta. Maassa on todettu määrällisesti eniten koronavirustartuntoja ja virukseen liittyviä kuolemia maailmassa.

Yhdysvalloissa on jakelussa kaksi hyväksyttyä koronavirusrokotetta. Ensin hyväksynnän sai Pfizerin ja Biontechin kehittämä rokote joulukuun puolivälin tienoilla. Modernan rokote hyväksyttiin viime perjantaina paikallista aikaa.

Maan tavoitteena on rokottaa sata miljoonaa ihmistä maaliskuun loppuun mennessä.

Lähde: STT-AFP

24.12. klo 01:27 Britannia pysäyttää lennot Etelä-Afrikasta Englantiin

Britannia pysäyttää lennot ja saapumiset Etelä-Afrikasta Englantiin torstaiaamuna klo 9 uuden koronavirusmuunnoksen vuoksi. Asiasta ilmoitti Britannian liikenneministeri Grant Shapps.

Aiemmin maan terveysministeri Matt Hancock kertoi, että Britanniassa on havaittu jälleen uusi virusmuunnos. Virus löydettiin kahdelta henkilöltä, jotka ovat olleet tekemisissä Etelä-Afrikasta tulleiden henkilöiden kanssa. Useat maat ovat asettaneet matkustusrajoituksia Etelä-Afrikasta. Hancockin mukaan kyseessä oleva virusmuunnos on vielä edellistä tarttuvampi. Etelä-Afrikka on kertonut muunnoksesta jo aiemmin.

TAKAISIN