Antti Raivio Q-teatterin edessä vuonna 2005. Kuva: AOP.
Antti Raivio Q-teatterin edessä vuonna 2005. Kuva: AOP.© Episodi.fi

Raivio tunnettiin Q-teatterin perustajana.

Näyttelijä, ohjaaja ja näytelmäkirjailija Antti Raivio on kuollut. Hän oli kuollessaan 60-vuotias.

Raivio kuoli viime perjantaina äkilliseen sairauskohtaukseen kantabaarissaan Itä-Helsingin Kontulassa, kertoo Helsingin Sanomat.

Espoossa 11. marraskuuta vuonna 1962 syntynyt Raivio tunnettiin yhtenä Q-teatterin perustajista. Hänen kirjoittamansa näytelmä Skavabölen pojat oli suurmenestys 1990-luvulla.

Vuonna 2009 Skavabölen pojista tehtiin samanniminen elokuva, jonka ohjasi Zaida Bergroth. Raivio palkittiin elokuvasta käsikirjoitus-Jussilla Bergrothin ja Jan Forsströmin ohella.

Raivio opiskeli 1980-luvulla Teatterirkorkeakoulussa Jouko Turkan oppilaana. Raiviosta tuli tunnettu kasvo Ylen sketsisarjasta Hymyhuulet, jota esitettiin vuosina 1987–1988. Siinä toilailivat Raivion esittämä Aki ja Ville Virtasen esittämä Turo.

”Jos joku on nero ollut matkani varrella, niin kyllä se on ollut Antti”, Virtanen kertoo Ylen haastattelussa.

Raivio ja Virtanen näyttelivät yhdessä myös elokuvassa Talvisota (1989).

Raivion veli oli näyttelijä Leo Raivio (1966–2018), joka oli mukana perustamassa Q-teatteria.

Yle Teema kunnioittaa Antti Raivion muistoa esittämällä elokuvan Skavabölen pojat tiistaina klo 21.45.