tiistai 1. elokuuta 2023

02.08.23 Ke Ruokavirasto määrää kaikki minkit lopetettavaksi

 

Ruokavirasto määrää kaikki minkit lopetettavaksi tiloilta, joissa todettu lintuinfluenssaa

Turkistarhoja koskevia lopetuspäätöksiä valmistellaan tällä viikolla lisää. Ruokavirasto linjasi myös tiistaina, että kaikki minkit lopetetaan tarhoilta, joilla on todettu lintuinfluenssatartunta.

Uusikaarlepyyläisen turkistarhaaja Markus Sjöholmin minkkiturkistarhassa minkki on noussut verkkoa vasten katselemaan ulos.
Suomessa on toistaiseksi määrätty turkistarhoilla noin 50 000 eläintä lopetettavaksi. Kuva: Janne Järvinen / Yle
TUOMO MÄENPÄÄ

Ruokavirasto on tiistaina tarkentanut lintuinfluenssatartunnan saaneiden turkiseläinten lopetuskriteereitä niin, että minkit lopetetaan kaikilla turkistarhoilla, joilla on todettu lintuinfluenssaa.

Ruokaviraston tekemässä minkkejä koskevassa linjauspäätöksessä on huomioitu myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) näkemys.

Kettuja ja supikoiria koskevat lopetuspäätökset tehdään edelleen tapauskohtaisesti.

Ruokaviraston mukaan minkillä on hengitysteissään sekä ihmisten että lintujen influenssaviruksia tehokkaasti sitovia reseptoreita, joten minkki on herkkä sairastumaan molempien influenssatyyppien aiheuttamiin tartuntoihin.

Minkki voi siten toimia muita nisäkkäitä tehokkaammin sellaisena lintuinfluenssan väli-isäntänä, jossa influenssavirus voi muuttua paremmin ihmisiin tarttuvaan muotoon.

Tällaisten virusmuunnosten estämiseksi on Ruokaviraston mukaan tärkeää lopettaa kaikki minkit tartunnan saaneilta turkistarhoilta.

Jo 70 000 eläintä määrätty lopetettavaksi

Suomessa on toistaiseksi tehty päätös turkiseläinten lakkauttamisesta kolmella eri tilalla. Lopetettavia eläimiä on yhteensä noin 70 000, kertoi Ruokaviraston osastonjohtaja Terhi Laaksonen tiistaina alkuillasta.

Lopetettavista eläimistä noin 30 000 on minkkejä ja loput kettuja.

Aiemmin päivällä Laaksonen arvioi, että lopetettavia eläimiä olisi kolmella tilalla noin 50 000.

– Kahdella näistä tarhoista oli minkkejä ja kettuja, ja näiltä tarhoilta on jo määrätty kaikki minkit lopetettavaksi. Yhdellä tarhalla oli pelkästään kettuja, Laaksonen avaa.

Eläimiä lopetetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan siksi, että virus saadaan pysäytetyksi tarhoille, jotta vältetään viruksen kehittyminen pandemiaksi ihmisten keskuudessa.

Valtaosa tartunnan saaneista turkistarhoista sijaitsee Kaustisella Keski-Pohjanmaalla ja Kauhavalla Etelä-Pohjanmaalla. Ruokavirasto ei kerro, missä lopetuspäätöksen saaneet tilat sijaitsevat.

Grafiikan luvut ovat peräisin alan liitolta ja vuosilta 2021 ja 2022. Ruokaviraston arvion mukaan Suomessa on noin 550 turkistarhaa vuonna 2023.

Sen sijaan Pohjanmaan maakunnassa tartuntoja turkistarhoilla ei ole todettu. Tilanne voi kuitenkin muuttua, sillä Ruokavirastossa on parhaillaan tutkittavana näytteitä Pohjanmaalla sijaitsevalta tarhalta.

LisääRuokavirasto määrää eläimiä lopetettavaksi kolmella turkistarhalla – päätöksiä tulossa lisää

Ruokaviraston osastonjohtaja Laaksosen mukaan tällä viikolla lopetuspäätöksiä tarhoille on valmistumassa lisää.

– Lopetukset ovat vasta käynnistyneet, joten ei ole vielä tietoa, kuinka paljon eläimiä on jo lopetettu. Isolla tarhalla lopetustapahtuma kestää useita päiviä, Laaksonen kertoo.

Myöskään sairastuneiden turkiseläinten määrästä ei ole tarkkaa arviota.

– Sairastumisten laajuus vaihtelee paljon turkistarhojen välillä. Sairastuneiden eläinten määrä on useita tuhansia.

Sekvensointidata on lähetetty arvioitavaksi ulkomaisiin laboratorioihin. Sekvensointi on tärkeää, sillä ajoissa havaitut mutaatiot ovat ajoissa saatu varoitus muun muassa virusten pandemiapotentiaaleista.

– Saamme tuloksia tämän viikon aikana, mutta en osaa sanoa tarkkaa päivää, Laaksonen toteaa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti