maanantai 21. elokuuta 2023

22.08.23 Ti Mikkelistä löytyi lintuinfluenssaan

 

Mikkelistä löytyi lintuinfluenssaan kuollut naurulokki – "Tämän perusteella ei kenenkään tarvitse olla terveydestään huolissaan", sanoo kaupungin terveysvalvonnan johtaja Maria Tirkkonen

Kuollut lintu löytyi Mikkelin pääkirjaston katolta.

5

Mikkelistä on löytynyt lintuinfluenssaan kuollut naurulokki. Lintu löytyi kuolleena Mikkelin pääkirjaston katolta elokuun 9. päivänä illalla ja se lähetettiin tutkittavaksi seuraavana päivänä. Tänään maanantaina varmistui, että linnulla oli H5N1-virus. Löytynyt virustyyppi ei tartu helposti ihmiseen.

Mikkelin kaupunki kertoo tiedotteessaan, että kuolleita naurulokkeja oli Mikkelin pääkirjaston katolla neljä, mutta vain yksi niistä oli enää tutkimuskelpoinen eli muista linnuista ei saatu näytteitä mahdollisesta lintuinfluenssaviruksesta.

Mikkelin lintuinfluenssatapaus on ensimmäinen Itä-Suomessa. Lintuinfluenssaa on toistaiseksi todettu Länsi-Suomessa Pohjanmaan alueella, Lahdessa ja Hämeenlinnassa sekä pohjoisessa Rovaniemen korkeudella.

Kaupungin terveysvalvonnan johtaja Maria Tirkkonen katsoo, että tapaus ei anna aihetta suureen huoleen.

– Tämän perusteella ei kenenkään tarvitse olla terveydestään huolissaan. Mutta jos näkee kuolleita lintuja, etenkin vesilintuja ja isoja petolintuja, niistä olisi syytä ilmoittaa viranomaisille, Tirkkonen toteaa Länsi-Savolle.

Tirkkosen mielestä lintuinfluenssalöydös ei myöskään synnytä tällä hetkellä enää mitään poikkeavaa riskiä kirjaston naapurissa olevan torin ja sen torikahviloiden suhteen.

– Aina kun puhutaan luonnonlinnuista ja torikahviloista, on tärkeää, etteivät linnut pääse kakkaamaan kenenkään ruokaan. Siitä on aina huolehdittava, eikä tämä löydös tilannetta muuta. Ja nämä lokit ovat kuolleet jo elokuun alussa, Tirkkonen muistuttaa.

Mikkelin kaupungin tiedotteen mukaan pääkirjaston katolta löytynyt lintu ei sinänsä aiheuta rajoituksia Mikkelin seudulle. Ruokavirasto kuitenkin suosittelee koko Suomessa lintujen sisällä pitoa tai muutoin sen varmistamista, että luonnonvaraiset linnut eivät pääse tekemisiin siipikarjan ja vankeudessa pidettävien lintujen tai niille tarjottavan rehun ja veden kanssa.

Ruokavirasto muistuttaa samalla siipikarjatilojen ja muiden lintujen pitopaikkojen tautisuojauksen tärkeydestä lintuinfluenssatartuntojen estämiseksi.

Ruokavirasto suosittelee, että vesilintuja ei metsästettäisi lähialueella, jossa on esiintynyt lintuinfluenssaa. Koska kuollut naurulokki löytyi Mikkelin pääkirjaston katolta, löytö ei aiheuta rajoitussuosituksia vesilintujen metsästykselle.

– Totesimme, että löytymispaikka on niin keskellä kaupunkia, että se ei aiheuta rajoituksia metsästykseen, Maria Tirkkonen kertoo.

Mikkelin seudun ympäristöpalvelut toivoo, että kuolleina löydetyistä linnuista ilmoitetaan valvontaeläinlääkäreille tai kaupungineläinlääkäreille. Kuolleisiin lintuihin ei tule koskea ilman suojautumista.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti