perjantai 8. lokakuuta 2021

08.10.21 Pe Mikkelin vanhan putsarin

 

Mikkelin vanhan putsarin hajut ovat nyt pysyvästi historiaa – Jätevesien käsittely on siirtynyt kokonaisuudessaan Metsäsairilan uuteen puhdistamoon

Muutoksen myötä myös puhdistettujen vesien purkupaikka vaihtuu Savilahdesta Pappilanselälle.

Kenkäveronniemen avoaltaiden käyttö päättyi torstaina. JAAKKO AVIKAINEN

Anssi Mehtälä

Kenkäveronniemen vanha jätevesien puhdistuslaitos on lopettanut toimintansa Mikkelissä.

Vuonna 1960 toimintansa aloittanut vanha putsari ajettiin alas torstaina, ja alueen kaikkien jätevesien puhdistaminen siirtyi kokonaisuudessaan Metsäsairilan uuteen puhdistamoon.

Metsäsairilan puhdistamo otettiin käyttöön toukokuussa, mutta osa jätevesistä käsiteltiin torstaihin saakka Kenkäveronniemessä.

Muutoksen myötä myös puhdistettujen vesien purkupaikka vaihtuu Savilahdesta Pappilanselälle.

Mikkelin kaupunkikehitysjohtajan Jouni Riihelän mukaan uuden laitoksen puhdistusprosessin tulokset kesän ajalta ovat olleet lupaavia.

– Uusi puhdistusprosessi poistaa oleellisesti paremmin vedestä kiintoainetta ja fosforia. Alapuolisen vesistön kunnon osalta tämä on erittäin tärkeää, Riihelä sanoo vesilaitoksen tiedotteessa.

Vesiliikelaitoksen johtaja Reijo Turkki kertoo, että uusi puhdistuslaitos toimii lupamääräysten mukaisesti.

– Piirustuslaudalla suunniteltu prosessi toimii käytännössä jopa hieman suunniteltua kemikaalimäärää vähäisemmällä tasolla.

– Jatkossa prosessia optimoidaan yhdessä Operon Groupin kanssa, joka toimii uuden puhdistamon operaattorina luolassa, Turkki sanoo.

Metsäsairilan jäteveden puhdistamohanke käynnistyi vuonna 2007. Se tuli maksamaan noin 76 miljoonaa euroa.

Jätevettä käsitellään keskimäärin 110 000 kuutiota vuorokaudessa kaikkina vuoden päivinä.

Laitoksessa syntyvä liete hyödynnetään Metsäsairilassa sijaitsevassa biokaasulaitoksessa liikennepolttoaineeksi.

Kenkäveronniemen puhdistamoalue jää nyt tyhjilleen ja odottamaan jatkokäyttöä. Alustavia suunnitelmia on jo tehty niemen muuttamisesta vetovoimaiseksi matkailukohteeksi, jonne tulisi muun muassa lähiruoan ympärille muodostuvaa toimintaa.

TAKAISIN

keskiviikko 6. lokakuuta 2021

07.10.21 To Kuolemiin Mikkelin

 

Kuolemiin Mikkelin Moision sairaalan yksikössä ei liity rikosepäilyjä – Otkes alkoi seurata tilannetta jo ensimmäisestä vainajasta lähtien, tutkinta kestää vähintään ensi kevääseen asti

Kuolemat tapahtuivat Mikkelissä Moision psykiatrisessa sairaalassa. Arkistokuva. MARI KOUKKULA

Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) kertoo, että Essoten mielenterveys- ja päihdepalvelujen toimintayksikössä tapahtuneet kuolemat ovat todennäköisesti itsemurhia. Essoten yksikössä tapahtui kolme kuolemaa 9. syyskuuta ja 4. lokakuuta välisenä aikana.
TAKAISIN

tiistai 5. lokakuuta 2021

06.10.21 Ke Mikkelin tuomiokirkon

 

124-vuotiaan Mikkelin tuomiokirkon ovien yläpuolilta on jouduttu poistamaan tiilien osia putoamisvaaran vuoksi – Tuomiokirkon julkisivu kunnostetaan kokonaisuudessaan vuonna 2024

Mikkelin tuomiokirkko on palvellut seurakuntalaisia vuodesta 1897 lähtien. Se on rakennettu puhtaaksimuuratusta punatiilestä. Kirkon julkisivu kaipaa kunnostamista ja Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan kirkkovaltuusto päätti sisällyttää remontin lähivuosien investointisuunnitelmaan. JAAKKO AVIKAINEN

Vuosina 1896–1897 rakennetun ja 1950-luvulla peruskorjatun Mikkelin tuomiokirkon julkisivu on tarkoitus kunnostaa vuonna 2024. Syynä kunnostustarpeeseen on se, että kirkon tiiliverhous ja betoniulokkeet ovat osin rapautuneet ja halkeilleet.

TAKAISIN

maanantai 4. lokakuuta 2021

05.10.21 Ti Paraatipaikalla

 

Paraatipaikalla Mikkelin keskustassa seisoo tyhjänä ja kylmillään liikerakennus, jonka tontille voisi rakentaa vaikka kaksi isoa kerrostaloa – Mannerheimintie 10:n kiinteistö oli jo lähellä mennä kaupaksi ja purettavaksi, mutta homma päättyi sopimussakkojen maksuun

Isännöitsijä Juhani Kortelainen pohtii, että lähivuosina lähistölle Veturitallinlahdelle rakentuva uusi hypermarket voisi lisätä sijoittajien kiinnostusta myös Mannerheimintie 10:n tonttiin. TARU HOKKANEN

Mannerheimintien ilme Mikkelissä on kohentunut viime vuosina, kun kadun varrelle on rakentunut niin asuinkerrostaloja, palveluasumista kuin mittavaa sairaalakompleksiakin.

TAKAISIN

05.10.21 Ti Uusin Bond-elokuva

 

Uusin Bond-elokuva räjäytti katsojamäärät Mikkelissäkin – "Tuollaisiin lukuihin ei ole päästy kertaakaan kevään 2020 jälkeen"

James Bond (Daniel Craig) kohtaa agentti Paloman (Ana de Armas) 007 No Time to Die -elokuvassa. NICOLA DOVE © 2020 DANJAQ, LLC AND MGM

Vaadittiin vuosikymmenet valkokankailla seikkaillut brittiagentti, jotta Mikkelin elokuvateattereissa päästiin jälleen pandemiaa edeltäneisiin katsojamääriin.

TAKAISIN

sunnuntai 3. lokakuuta 2021

03.10.21 Su Kenkäveronniemen

 

Kenkäveronniemen vanhan putsarin alueen jatkokäyttöä visioidaan jo – Miltä kuulostaisi kylpylä, jossa uidaan vanhoissa jäteveden puhdistusaltaissa?

Kenkäveronniemen jätevedenpuhdistamon alue on noin kuuden ja puolen hehtaarin kokoinen. Se ulottuu myös varsinaisen puhdistamotontin ulkopuolelle. TARU HOKKANEN

Vuosikymmeniä jatkunut jätevesien puhdistaminen Mikkelin Kenkäveronniemessä on päättymässä.

TAKAISIN

perjantai 1. lokakuuta 2021

02.10.21 La Lidl sulkee kauppansa Mikkelin Karikossa

 

Lidl sulkee ensi viikolla kauppansa Mikkelin Karikossa: "Kaksi myymälää riittää" – Asiakkaat eivät ilahtuneet uutisesta

Henna Forsell käy jatkossa ostoksilla jossain muussa kuin Lidl-myymälässä. Perjantaina reissulla oli mukana poika Eemeli ALEKSI MÄKELÄ

Kauppaketju Lidl sulkee Karikon myymälän. Kauppa ilmoittaa sulkevansa Karikossa ovet 6. lokakuuta. Viestinä myymälässä kävijöille oven edessä lukee, että vastikään avattu Lähemäen liike palvelee lähellä.

TAKAISIN