maanantai 2. syyskuuta 2019

3.9.19 Ti Kari Lehtola on kuolut

Onnettomuustutkija Kari Lehtola on kuollut

Lehtola tuli monelle suomalaiselle tutuksi vuonna 1994 Estonian uppoamisen jälkeen.
Kuolema

Kari Lehtola
Kari LehtolaMauri Ratilainen / AOP
Onnettomuustutkija Kari Lehtola on kuollut. Lehtola kuoli eilen sunnuntaina, kertovat hänen omaisensa.
Vuonna 1938 syntynyt Lehtola muistetaan etenkin työstään Onnettomuustutkintakeskuksen johtajana. Lehtola muun muassa johti vuonna 1994 uponneen autolautta Estonian onnettomuuden tutkimuslautakuntaa.
Lehtola jäi eläkkeelle vuonna 2001. Viime vuodet hän asui hoivakodissa Siuntiossa.

TAKAISIN

sunnuntai 1. syyskuuta 2019

02.09.19 Su Jukka Virtanen on kuollut

Viihteen monitaituri Jukka Virtanen on kuollut

86-vuotias Virtanen kuoli pitkän sairauden uuvuttamana.
Jukka Virtanen

Jukka Virtanen
Jukka Virtanen kuvattuna vuonna 2012.Jussi Nahkuri / Yle
Viihteen monitaituri Jukka Virtanen on kuollut varhain sunnuntaiaamuna. Asian vahvistavat Ylelle Virtasen lähiomaiset.
Jukka Virtanen oli 86-vuotias. Hän kuoli pitkän sairauden uuvuttamana.
Virtanen oli monipuolinen ja lahjakas viihteen ammattilainen. Hän oli muun muassa television Levyraadista tuttu sanoittaja, käsikirjoittaja ja ohjaaja.
Hän vaikutti voimakkaasti muun muassa siihen, mille kansa nauroi television alkuaikoina 1960-luvulla. Virtanen työskenteli tv:ssä sekä ohjaajana, käsikirjoittajana että juontajana.
Alalle hänet kouli elokuvaohjaaja Erik Blomberg, jonka johtamassa elokuvatuotantoyhtiössä Virtanen työskenteli nuorena äidinkielen opiskelijana 1950-luvulla.
Virtanen oli taitava lyyrikko, jonka soljuvat ja usein tarinalliset tekstit nostivat monet käännöskappaleet uudelle tasolle. Hän oli taitava paketoimaan ajankohtaisia aiheita ja ilmiöitä sanoituksiinsa.
Esimerkiksi Kaj Chydeniuksen sävellykseen 1970-luvun lopulla tehty Minä kaipaan Espalle takaisin on yhä täysin ajankohtainen kappale siitä, miten nuoren aikuisen haaveet ja todellisuus harvoin kohtaavat.
Virtasella oli horjumaton tyylitaju myös humoristisissa kappaleissa. Simo Salmisen esittämä Pornolaulu on siitä hyvä esimerkki.
Virtanen oli 1970-luvun lopulla mukana perustamassa Uutta Iloista Teatteria yhdessä Lasse MårtensoninJaakko Salon ja Marjatta Leppäsen kanssa. Hän käänsi ja riimitteli laulutekstejä myös musikaaleihin.
Koko kansan julkkis Virtasesta tuli jo 1960-luvulla ja asema vain vahvistui, kun hänet kiinnitettiin Levyraadin (MTV) isännäksi vuonna 1980. Virtanen johti musiikkiohjelmaa lähes 20 vuotta ja palasi ruutuun myöhemmin hieman toisenlaisissa merkeissä, Ylen Runoraadin vakituisena jäsenenä.
Virtanen ymmärsi tiimityön merkityksen. Yhdessä Aarre ElonMatti Kuuslan ja Jaakko Salon kanssa Virtanen pokkasi arvostetun Montreux’n Kultaisen Ruusun musiikkiviihdeohjelmallaan Lumilinna vuonna 1965.
Hän käväisi välillä levytysstudiossa myös itse laulamassa humoristisia kappaleita, kuten Hanna ja Niilo sekä Perspirantti-Antti. Niiden suosio perustui Virtasen julkisuuskuvaan, ei lauluääneen.
Julkisuudessa suurimman osan elämästään elänyt Virtanen kertoi haastatteluissa avoimesti alkoholismistaan, masennuksestaan ja syövästään.

Jalkapallojoukkue viettää hiljaista hetkeä.
Jalkapallojoukkue Zoom muisti Jukka Virtasta hiljaisella hetkellä Rockfutis-kisoissa Oulussa.Jukka Hyppölä / Zoom

Hän oli futisfani ja innokas jalkapalloilija itsekin. Virtasen kunniaksi on nimetty jalkapallokenttä Jämsänkoskella, Virtasen synnyinpaikkakunnalla.
Näyttelijä Ville Virtanen on Jukka Virtasen poika.
Yle muistaa Jukka Virtasta monin tavoin. Muun muassa Radio Suomessa ja Yle Teemalla näin:
14.02 - 15.00 "Tuhansien kertomusten mies - Jukka Virtanen". Ohjelmassa kuullaan kertomuksia edesmenneestä viihteen moniosaajasta ja soitetaan Virtasen sanoittamia lauluja. Ohjelman juontaa Maria Jyrkäs.
17.15 - 18.50 "Jukka Virtanen muistoissamme". Kadonneen levy metsästäjät -ohjelman tilalla kuullaan tänään Jukka Virtasen muisto-ohjelma. Kuuntelijat voivat soittaa numeroon 0203-17600 ja kertoa omia muistojaan edesmenneestä viihteen monitoimimiehestä. Ohjelman juontaa Tero Liete ja Veli Kauppinen.
Yle Teema muistaa Jukka Virtasta torstaina 5.9. klo 22.25 lähtien kolmella ohjelmalla: kaikkien aikojen ensimmäinen Runoraati (2002), dokumentti Jukka Virtanen - kuriton mies (2008) ja Itse asiassa kuultuna - sarjan jakso Jukka Virtasesta (2012).
Katso myös:
Jukka Virtasella on paperimiehen sielu
Jukka Virtanen ja viihteen monet kasvot
Jukka Virtanen Arto Nybergin vieraana vuonna 2008
Kuuntele Virtasen haastattelu Elävästä arkistosta vuodelta 1992:
Miten minusta tuli minä, Jukka Virtanen

TAKAISIN

sunnuntai 25. elokuuta 2019

25.8.19 Su Porvoon poliisiampumisista

KRP Porvoon poliisiampumisista: Kaksi miesepäiltyä, ampumisen kohteena ollut nimenomaan viranomainen – katso poliisin tiedotustilaisuus

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaisen mukaan suojavälineet saattoivat pelastaa loukkaantuneiden poliisimiesten hengen.
Poliisin loukkaantuminen virkatehtävissä




Poliisioperaatio Ölstensin teollisuusalueella aikaisin sunnuntaina 25. elokuuta.



Kahta poliisia ammuttiin hälytystehtävän yhteydessä pienteollisuusalueella Porvoossa Koneistajantiellä puolenyön jälkeen sunnuntaina.
Poliisipartio oli saanut tavanomaisen hälytystehtävän hätäkeskuksen kautta kello 0.22. Kun poliisit pääsivät paikalle kello 00.30 aikaan, heitä vaadittiin luopumaan aseistaan ja tämän jälkeen heitä ammuttiin välittömästi.
Poliisi ei tutkinnallisista syistä kerro ovatko poliisit käyttäneet aseitaan tilanteessa. Poliisin mukaan alkuperäisen hälytyksen oli tehnyt "mielenkiintoinen henkilö".
Ampumisen kohteena on poliisin mukaan ollut nimenomaan viranomainen.
Molemmat loukkaantuneet poliisit ovat olleet sairaalahoidossa.Poliisimiehistä toinen on haavoittunut vakavasti, mutta hänellä ei ole kuitenkaan hengenvaaraa. Toinen on päässyt jo pois sairaalahoidosta.
Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaisen mukaan suojavälineet saattoivat pelastaa loukkaantuneiden poliisimiesten hengen.

Epäillyt yhä karkuteillä

Tapausta tutkitaan murhan yrityksinä. Poliisi ei kerro onko epäiltyjen henkilöllisyys tiedossa.
Epäiltyjä ei ole vielä saatu kiinni. Tutkinnnanjohtajan Kimmo Huhta-ahon mukaan kyse on kahdesta miehestä.
KRP varoitti Twitterissä aikaisemmin päivällä, että Porvoon poliisiampujat ovat vaarallisia ja aseistautuneita. Samalla KRP muistutti, että tällä hetkellä poliisin tiedossa ei ole mitään konkreettista uhkaa.
Poliisi pyytää silminnäkijöiltä havaintoja alueella yöllä liikkuneista henkilöistä.
– Alue on yleensä yöaikaan hiljainen, eli siellä on liikennettä hyvin vähän. Jokainen havainto jalan tai autolla liikkuvista henkilöistä tuohon aikaan on kiinnostava, Huhta-aho sanoo.

Yöllä mittava poliisioperaatio

Poliisin tekninen tutkinta on jatkunut päivän mittaan Koneistajantiellä Porvoossa. Poliisin mukaan esitutkinnan osalta viime yön ja tämän päivän aikana on käyty läpi vihjetietoa ja kuultu asianosaisia. Tekninen tutkinta jatkuu poliisin mukaan edelleen tiivinä.




Poliisioperaatio Koneistajantiellä Porvoossa 25. elokuuta.
Poliisioperaatio Koneistajantiellä Porvoossa 25. elokuuta. Roni Rekomaa / Lehtikuva

Yöllä Eestinmäen ja Ölstensin kaupunginosissa oli mittava poliisioperaatio, jossa oli mukana toistakymmentä poliisiyksikköä, mukaan lukien panssaroituja ajoneuvoja. Poliisit olivat raskaasti aseistettuja ja etsinnöissä oli mukana poliisin erikoisjoukot Karhuryhmä ja viranomaisten helikopteri.




Porvoossa oli meneillään suuri poliisioperaatio varhain sunnuntaina 25. elokuuta. Tutkintaa tehtiin Ölstensin teollisuusalueella.
Porvoossa oli meneillään suuri poliisioperaatio varhain sunnuntaina 25. elokuuta. Tutkintaa tehtiin Ölstensin teollisuusalueella.Roni Rekomaa / Lehtikuva

Poliisin kohtaama väkivalta on tuplaantunut 2000-luvulla

Porvoon ampumatapaus on jo toinen tapaus tänä viikonloppuna, kun poliisia ammutaan. Lauantaiaamuna Jyväskylässä poliisia ammuttiin ilma-aseella kasvoihin. Poliisi loukkaantui tilanteessa, mutta hänellä ei ole hengenvaaraa.
Pääministeri Antti Rinne (sd.) sanoi Ylen haastattelutunnilla, että poliisiin kohdistunut väkivalta kertoo vakavasta yhteiskunnallisesta muutoksesta.
Lue myös: Poliisiylijohtaja Kolehmainen Porvoon ampumisesta: Väkivalta poliisia kohtaan on väkivaltaa meitä kaikkia kohtaan
Tilastojen mukaan poliisin työssään kohtaama väkivalta on kaksinkertaistunut Suomessa tällä vuosituhannella. Poliisin ampuminen on kuitenkin vielä harvinaista.
Lue myös:
Tutkija Porvoon ampumisesta: Poliisin työ muuttunut vaarallisemmaksi 2000-luvulla – "Näkyy selkeä virkamiehen vahingoittamistarkoitus, jopa ansoittamista"
Pääministerin mukaan hyökkäys poliiseja kohtaan kertoo muutoksesta yhteiskunnassa – Rinne haastattelutunnilla: "Pahaa on tapahtunut jo nyt"

Porvoon ampumisen selvittely jatkuu – monia kysymyksiä vielä auki

Keskusrikospoliisi ei ole kertonut yksityiskohtia kiinniotetuista tai esimerkiksi sitä, liittyykö tapaukseen järjestäytynyttä rikollisuutta.
Poliisin loukkaantuminen virkatehtävissä

Poliiseja tiellä E12 Hämeenkyrössä 25. elokuuta 2019. Poliisi otti kiinni kaksi henkilöä Tampereenseudulla tapahtuneen takaa-ajon päätteeksi. KRP epäilee, että kiinniotetut liittyvät Porvoon sunnuntain vastaisen yön ampumatapaukseen.
Poliiseja tiellä E12 Hämeenkyrössä 25. elokuuta 2019. Poliisi otti kiinni kaksi henkilöä Tampereen seudulla tapahtuneen takaa-ajon päätteeksi. KRP epäilee, että kiinniotetut liittyvät Porvoon sunnuntain vastaisen yön ampumatapaukseen.Mika Kanerva / Yle
Porvoossa sattuneen ampumatapauksen ja Tampereen takaa-ajon selvittely jatkuu. Poliisi ei ole toistaiseksi vahvistanut, ovatko Tampereen seudulla kiinni otetut kaksi ihmistä samat, joita epäillään murhan yrityksestä Porvoossa. Keskusrikospoliisi kertoi sunnuntaina, että se epäilee, että kiinni otetut liittyvät Porvoon ampumatapaukseen.
Kaksi poliisia haavoittui ampumisessa Porvoossa sunnuntain vastaisena yönä.



Porvoon ampumiset
Näin tapahtumat etenivät yön ja aamun tunteina Porvoossa.

Poliisi otti sunnuntai-iltana kiinni kaksi ihmistä Tampereen seudulla puoli tuntia kestäneen takaa-ajon päätteeksi. Useat takaa-ajoa todistaneet silminnäkijät ovat kertoneet, että kaahaileva ja holtittomasti ajanut auto oli Volvo-merkkinen ja että siinä oli Ruotsin kilvet. Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen ei halunnut sunnuntaina ottaa kantaa epäiltyjen kansallisuuteen tai muuhun taustaan. Poliisi ei ole vahvistanut, liittyykö tapaukseen järjestäytynyt rikollisuus.
Poliisi ei ole tutkinnallisista syistä myöskään kertonut, käyttivätkö poliisit aseitaan Porvoossa.
Lisää aiheesta:
KRP: Porvoon poliisiampumisista epäillyt saatu kiinni Tampereen seudulla – ampuivat poliisia kohti ja ajoivat poliiseja päin
Pääministerin mukaan hyökkäys poliiseja kohtaan kertoo muutoksesta yhteiskunnassa – Rinne haastattelutunnilla: "Pahaa on tapahtunut jo nyt"
Tutkija Porvoon ampumisesta: Poliisin työ muuttunut vaarallisemmaksi 2000-luvulla – "Näkyy selkeä virkamiehen vahingoittamistarkoitus, jopa ansoittamista"

tiistai 30. heinäkuuta 2019

30.7.19 Ti Maastohiihtäjä Mona-Liisa

Maastohiihtäjä Mona-Liisa Nousiainen on kuollut 

Maastohiihtomaajoukkueessa pitkään hiihtänyt 36-vuotias Nousiainen menehtyi pitkäaikaiseen sairauteen.
hiihto
Mona-Liisa Nousiainen_MV
AOP
Maastohiihtäjä ja harmonikan soittaja Mona-Liisa Nousiainen (os. Malvalehto) menehtyi maanantai-iltana. Asia vahvistetaan hänen perhepiiristään. Nousiainen kuoli 36-vuotiaana pitkäaikaiseen sairauteen.
Nousiainen tunnettiin etenkin maastohiihtäjänä, joka voitti urallaan kaksi maailmancupin osakilpailua, Liberecin sprintin vuonna 2013 ja Sotshin parisprintin Anne Kyllösen kanssa samana talvena. Hän hiihti uransa aikana maailmancupissa 17 kertaa 10 parhaan joukkoon.
Ensimmäisen maailmancupin osakilpailunsa Nousiainen hiihti jo vuonna 2001 Kuopiossa, ja 30 parhaan joukkoon hän sijoittui saman kauden aikana Tukholman sprintissä hiihtäen sijalle 14 vain 18-vuotiaana. Nuorten MM-kisoissa hän voitti kaksi henkilökohtaista maailmanmestaruutta ja yhden pronssin. Viesteistä Nousiainen saavutti kullan ja hopean.
Aikuisten MM-kisoissa Nousiainen edusti neljästi sijoittuen sprintissä parhaimmillaan kahdesti seitsemänneksi, Oberstdorfissa 2005 sekä Val di Fiemmessä 2013. Sotshin olympialaisissa hän oli sprintin 29:s. Nousiainen saavutti kolme SM-mitalia, joista yksi oli kultainen.
Mona-Liisa Nousiainen
Mona-Liisa Nousiainen voitti urallaan kaksi maastohiihdon maailmancupin osakilpailua.Tomi Hänninen
Nousiainen kuului pitkään Suomen maastohiihtomaajoukkueeseen ja hän lopetti aktiiviuransa keväällä 2018.
Nousiainen oli monilahjakkuus. Hän voitti niin Hopeisen kuin Kultaisen Harmonikka -kilpailun ja opiskeli harmonikan soittoa Sibelius Akatemiassa. Vuonna 2011 hän voitti myös Ylen Maestro-kapellimestarikilpailun.
Nousiainen oli naimisissa niin ikään maajoukkueessa hiihtäneen Ville Nousiaisen kanssa. Pariskunnalla on vuonna 2010 syntynyt tytär.
Nousiaisen lähiomaiset toivovat saavansa rauhaa suruaikaan.
Lue myös:
Hiihtoväki järkyttyi entisen maajoukkuehiihtäjän kuolemasta: "Hän pyrki siihen, että asiat menevät aina parempaan suuntaan"