Vesa-Matti Loiri on kuollut
"Kaikki roolit ovat tosi työtä, yhtä vakavia."
Viihdetaiteilija, näyttelijä-muusikko Vesa-Matti Loiri on kuollut. Asian STT:lle vahvisti Loirin asiainhoitaja.
77-vuotias Loiri kuoli keskiviikkona helsinkiläisessä sairaalassa. Hän kuoli syöpään, josta hän oli saanut diagnoosin alkuvuodesta. Loirin kerrotaan olleen valmis "yhden matkan päättymiseen ja toisen alkamiseen".
Kuolinvuoteeltaan Loiri halusi kiittää vielä kaikkia läheisiä, ystäviä ja työtovereita sekä erityisesti koko Suomen kansaa kaikesta kokemastaan.
– Loiri koki kiitollisena eläneensä eriskummallisen ja täyden elämän, jossa mitään ei jäänyt kokematta. Monet työt, unelmat ja intohimot saattoivat hänet uskomattomille retkille sekä kohtaamisiin lukemattoman määrän ihmisiä kanssa, Loirin asiainhoitaja Pete Eklund kertoo tiedotteessa.
Vesa-Matti Loiri oli ainutlaatuinen taiteilija suomalaisen kulttuurin historiassa. Loiri kykeni liikkumaan luontevasti viihteen ja taiteen rajapinnan molemmin puolin menettämättä uskottavuuttaan. Se on harvinaista maassa, jossa taiteilijat ovat joko vakavasti otettavia taiteentekijöitä tai sielunsa hömpälle myyneitä hahmoja.
Loiri uskoi, että koomikko kykenee saamaan draamaroolistakin irti enemmän tasoja.
– Jos ei näe traagisesta tai pahasta roolihenkilöstä muuta kuin kirjoitetun tarinan, tulkinta jää pintapuoliseksi. Luulen, että koomikoilla on etu tässä, Loiri luonnehti Toopelivisio-kirjassa vuonna 2006.
Loirin filmiura alkoi lahjakkaana teinitähtenä 16-vuotiaana 1960-luvun alussa Mikko Niskasen sota-aikadraamassa Pojat. Tämän jälkeen hän hakeutui teatterikouluun ja pääsi Kalle Holmbergin ohjaamaan musiikkinäytelmään Lapualaisooppera.
Holmberg muisteli aikanaan näyttelijän vahvaa karismaa ja ainutlaatuista ääntä, joka oli samaan aikaan käheä ja kirkas.
Kuuluisaksi Loiri havaitsi tulleensa "yhdessä yössä" 1960-luvun lopulla, kun hän voitti kaatuilun epävirallisen SM-kisan suositussa televisio-ohjelmassa Jatkoaika.
Pertti "Spede" Pasasen varhaisia komedioita ihastellut Loiri rekrytoitiin mukaan Spede-leffaan Noin 7 veljestä vuonna 1968. Esiintyjävirtuoosi kasvatti pientä rooliaan alati hauskemmaksi, sai siten elokuvassa aiottua enemmän tilaa ja kiinnitettiin Spede-tiimin vakiojäseneksi.
Uuno on numero yksi
1970-luvulla kansa rakastui Loirin ja Pasasen yhteiseen "lehtolapseen", Uuno Turhapuro -komediahahmoon. Reikäpaitaisen sänkinaaman ilmiömäisiä selittelytaitoja ihasteltiin aluksi television Spede Show'ssa ja vuodesta 1973 alkaen valkokankaalta. Leffojen tunnuslaulussa ironisesti mainitun lyksin (luksuksen) ympäröimän turpahuurun suosio synnytti Suomen pisimmän elokuvasarjan, jota tehtiin neljän eri vuosikymmenen aikana.
Turhapuroa on Kansallisbiografiassa luonnehdittu utopistiseksi kuvaksi suomalaisesta miehestä, joka huolettoman tuhattaiturin logiikalla luovii läpi byrokraattisen yhteiskunnan ja perhe-elämän vaatimusten. Elokuvatutkija Kimmo Laineen mukaan Loirin julkisuuskuva rakentui kuitenkin niin erilaisista ja ristiriitaisista piirteistä, ettei Uunon hahmo päässyt sitä täysin hallitsemaan.
– Turhapuro vetosi sekä naisiin että miehiin. Vaimot katsoivat helpottuneina, että tuo on vielä rähjäisempi tyyppi kuin oma ukko. Miehet taas ihailivat, että jees, joku uskaltaa panna akalle hanttiin, Loiri itse analysoi STT:n haastattelussa vuonna 2017.
Draamarooleissaan Loiri tapasi tulkita väkeviä hahmoja, jotka operoivat järjen ja hulluuden välialueella. Vakavista rooleista muistetaan esimerkiksi seppä Ilmarin hahmo Holmbergin kalevalaisessa tv-sarjassa Rauta-aika sekä mieleltään järkkynyt Gunnar elokuvassa Ulvova mylläri.
2000-luvulla Loiri menestyi valkokankaalla myös uuden sukupolven hittielokuvassa Pahat pojat, jossa hän näytteli uskonsekaista alkoholisti-isää.
Loiri itse on todennut, että kaikki roolit ovat tosi työtä, yhtä vakavia.
Ruislinnun laulu korvissani
Laulajanakin Vesa-Matti Loiri pystyi sekä naurattamaan että itkettämään.
Huumorihahmojen hillittömiä ralleja tallentui esimerkiksi Jean-Pierre Kuselan albumille Naurava kulkuri ja Tyyne-hahmon levylle Pim peli pom.
Vakavampaa puolta laulajana edustavat muun muassa menestyneet Eino Leino -tulkinnat, kuten Nocturne, sekä Loirin porautuminen Juha Vainion tuotantoon.
– Meillä kotona vanhempani lukivat paljon, ja minäkin tulin jo skidinä lukeneeksi pari Leinon kirjaa, Loiri muisteli vuonna 2001.
"Ruislinnun laulu korvissani, tähkäpäiden päällä täysi kuu, kesäyön on onni omanani, kaskisavuun laaksot verhouu", sanoitus on puhutellut laajaa joukkoa suomalaisia Loirin käheän äänen tulkitsemana.
– Se on vain niin ihana runo ja hieno teksti. Minäkin olen tehnyt siitä monta versiota. Aina kun bändini on vaihtunut, niin siitä on tullut uusi, vähän erilainen, mutta teksti ja tunnelma siinä pysyy aina samana, Loiri kertoi taannoin Ylen haastattelussa.
Vuonna 1980 Loiri edusti Suomea Eurovision laulukilpailussa kappaleella Huilumies. Jumbosijakaan ei nakertanut miehen kansansuosiota.
Sydämeeni joulun teen
Lukuisista suomalaiskodeista löytyy Loirin joulualbumi Sydämeeni joulun teen, jonka nimikappale on vakiinnuttanut sijansa suomalaisessa joululauluperinteessä. Esimerkiksi vuonna 2019 yksityisten radioiden soitetuin kotimainen joululaulu oli tekijänoikeusjärjestö Gramexin selvityksen mukaan Loirin versio.
Kassu Halosen ja Vexi Salmen laatimasta klassikosta on sittemmin tehty useita sovituksia eri artisteille.
2000-luvullakin Loirin levyt kävivät erinomaisesti kaupaksi. Ivalo-, Inari- ja Kasari-albumien tarjoamat versiot Suomi-popin tunnetuista kappaleista menivät kuin kuumille kiville.
– Suomessa on tehty niin paljon hyviä tekstejä. Levyä tehdessä oli hienoa tutustua näihin sanoituksiin oikein kunnolla, Loiri kertoi Ivalo-albumista STT:n haastattelussa 2006.
Vuonna 2017 Loiri kertoi uskovansa, että lähtisi pitkälle konserttikiertueelle viimeistä kertaa.
"Kuolemanpelkoa ei ole"
Näyttelemisen ja musiikin lisäksi Loiri oli monipuolinen urheilumies. Hänen lajejaan olivat muun muassa biljardi ja jalkapallo. Hänellä oli myös kolme Suomen mestaruutta vesipallossa ja Suomen mestaruus käsipallossa.
Jalkapallossa Loiri arvioi, että hänellä olisi voinut olla mahdollisuuksia maalivahtiammattilaiseksikin, jos siihen aikaan Suomessa lajin ammattilaisia olisi ollut.
– Uskallan väittää, että minulla olisi ollut eväitä ammattipelaajaksi, Loiri sanoi vuonna 2017 STT:n jutussa.
Loirille myönnettiin Pro Finlandia -kunniamerkki vuonna 1996 ja taiteen valtionpalkinto vuonna 2011. Lisäksi hän sai joukon muita huomionosoituksia.
Loirilla oli kumppaneidensa kanssa yhteensä viisi lasta. Heistä kaksi kuoli ennen isäänsä.
Suurista maailmanuskonnoista läheisimmiltä Loirista tuntuivat buddhalaisuus ja hindulaisuus. Hän uskoi, että kaikki suuret opettajat ja ajattelijat puhuvat lopulta samoista asioista.
Taiteilija sanoi STT:n haastattelussa vuonna 2016 uskovansa, että kuolemassa on paljon samaa kuin syntymässä.
– Ensin ihminen on lapsivedessä, äidin vatsassa, ja sitten yhtäkkiä se kuolee tänne elämään. Sitä lyödään vielä perseelle, että tulisi huuto. Samalla tavalla ajattelen kuolemasta. Kuolemanpelkoa ei ole.
Loiri oli syntynyt 4. tammikuuta 1945 Helsingissä.
Puhuttu ja luettu elämäkerta
Vuonna 2019 julkaistiin Jari Tervon kirjoittama Loiri-elämäkerta, josta tuli suuri myyntimenestys.
– Ellei anna kaikkeaan, ei anna mitään, todetaan vuosikymmenten mittaisen taiteilijauran tehneen Loirin elämäkerran alussa.
Tervo on kertonut, että Loiri ei aluksi innostunut elämäkerrasta, mutta muutti sittemmin mielensä ja kertoi asiasta puhelimitse sanomalla "terve, tehdään se vitun kirja".
– Pitkään ja hartaasti mietittyäni päätin kertoa Jarille kaiken. Kenenkään muun mukaan en olisi lähtenyt, Loiri luonnehti.
Kirjassa todella kerrottiin, jos ei aivan kaikkea, paljon kuitenkin. Julkisessa keskustelussa korostuivat Loirin naissuhteet ja seksikokemukset, joista osa olikin kuvattu varsin suorasukaisesti.
– Tällä miehellä on sellainen elämä, että tyyni toteaminen kuulostaa mielikuvitukselliselta, Tervo kuvasi teoksen kohdetta.
Helsingin Sanomien arvostelu oli otsikoitu sanomalla, että Loirin elämäkerta ei säästele naisjutuissa ja että tulos on osin vaivaannuttava. Suomen Kuvalehden teosarvostelussa kirjaa luonnehdittiin osin hämmentäväksi, mutta hyvällä tavalla.
Kulttuurijournalismiin erikoistunut verkkojulkaisu Kulttuuritoimituksen kritiikki ei ollut mairittelevaa, vaan kirjaa moitittiin (vanhojen) miesten (vähintään keski-ikäisille) miehille suunnatuksi ja sisältävän sovinismia ja pikkutuhmuuksia.
Yhtä kaikki, teos oli myyntimenestys. Kustannusosakeyhtiö Otavalta kerrottiin toukokuussa 2022, että kirja oli myynyt noin 125 000 kappaletta.
Turhapurosta Eino Leinoon, Tyynestä Vihtori Kosolaan
– Vesa-Matti Loiri oli syntynyt 4.1.1945 Helsingissä
– yksi tytär ja neljä poikaa, joista kaksi on kuollut
– opiskeli Teatterikoulussa vuosina 1963–1966
– teki kaikkiaan noin 60 elokuvaroolia, muun muassa Pojat (1962), Noin 7 veljestä (1968), Uuno Turhapuro -elokuvat (1973–2004), Rakastunut rampa (1975), Ulvova mylläri (1982), Jon (1983), Pahat pojat (2002), Tie pohjoiseen (2012)
– näyttämörooleja muun muassa Lapualaisoopperassa (Vihtori Kosola) ja Seitsemässä veljeksessä (Tuomas)
– tv-ohjelmia ja -sarjoja, esimerkiksi Jatkoaika, Spede Show, Rauta-aika, Vesku Show, Putkinotko, Loirinuotiolla
– huumorihahmoista tunnetuin on Uuno Turhapuro, lisäksi muun muassa Jean-Pierre Kusela, Nasse-setä, Tyyne, Auvo
– musiikkialbumeja yli 30: tunnetuimpia ovat teemalevyt Eino Leinon runoista ja Juha Vainion lauluista, huumorilevyistä muistetaan esimerkiksi Naurava kulkuri, joululevy Sydämeeni joulun teen, albumisarja Ivalo, Inari ja Kasari
– Mika Kaurismäki teki Loirista dokumenttielokuvan vuonna 2010
– Jari Tervon kirjoittama elämäkerta ilmestyi 2019
– sai Pro Finlandia -kunniamerkin 1996
– taiteen valtionpalkinto myönnettiin 2011
– musiikin Emma-palkintoja vuosina 2003, 2006, 2007, aiemmin Erikois-Emma
– elokuva-alan Jussi-palkinto vuosina 1976, 1982 ja 1983, lisäksi Betoni-Jussi
10. elokuuta kuollut Vesa-Matti Loiri tunnettiin laaja-alaisena viihdetaiteilijana – koko kansan Veskuna. Suuressa suosiossa paistattelulla oli myös kääntöpuolensa.
Näyttelijä-koomikko-muusikko Vesa-Matti Loiri muistetaan yhtenä laaja-alaisimmista suomalaisista viihdetaiteilijoista. Hän oli vaikka mitä. Näyttelijä, laulaja, koomikko ja muusikko. Suomen viidenneksi eniten levyjä myynyt artisti. Komediahahmot Uuno Turhapuro, Nasse-setä ja Jean-Pierre Kusela.
77-vuotiaana keskiviikkona 10. elokuuta kuollut Loiri teki pitkän uran suomalaisessa viihteessä. Hän paistatteli vuosikymmenten ajan suuressa suosiossa.
Suosiosta huolimatta, viihdetaiteilijaikonin aseman lisäksi Loirin elämään mahtui myös synkkiä puolia. Päihde- ja mielenterveysongelmia. Kahden lapsen ja yhden vaimon kuolema. Isän roolissa kipuilua. Verovelkoja.
Komediarooleilla tähdeksi
Loiri syntyi 4. tammikuuta vuonna 1945 Helsingissä. Hän kävi Suomen teatterikoulun vuosina 1963–1966. Näyttelijänurallaan Loiri näytteli niin teatterilavoilla, elokuvissa kuin televisiossakin.
Uransa aikana hän julkaisi yli kolmekymmentä albumia ja näytteli yli 70 elokuvassa. Koko kansan koomikoksi Loiri nousi muun muassa Jatkoaika- ja Spede Show -sarjojen kautta, mutta hän teki näyttelijänä niin ikään vakavaa draamaa.
Teatteripuolella Loiri näytteli tärkeitä rooleja muun muassa Arvo Salon Lapualaisoopperassa ja Kalle Holmbergin Seitsemässä veljeksessä. Hän oli kiinnitettynä näyttelijänä Helsingin kaupunginteatterissa vuosina 1966–1971 ja Turun kaupunginteatterissa vuosina 1973–1977.
Elokuvadebyyttinsä Vesa-Matti Loiri teki 17-vuotiaana Mikko Niskasen ohjaamassa nuorisokuvauksessa Pojat (1962). Loirin tähdittämistä draamaelokuvista tunnettuja ovat muun muassa Pedon merkki (1981), Sokkotanssi (1999), Pahat pojat (2003), Kaksipäisen kotkan varjossa (2005), Tie pohjoiseen (2012) ja Elämältä kaiken sain (2015).
1960-luvun lopulla Loiri tähditti Jatkoaika-televisiosarjaa, jonka myötä hänet tunnettiin kaatuilusta. Samoihin aikoihin Loiri aloitti yhteistyön Pertti ”Spede” Pasasen kanssa. Tuo yhteistyö jatkui Spede Show’ssa ja lukuisissa muissa Pasasen tv-sarjoissa ja elokuvissa, liki Pasasen yllättävään kuolemaan eli vuoteen 2001 asti.
Noissa tv-ohjelmissa syntyi myös hahmo, josta Vesa-Matti Loiri pitkään tunnettiin parhaiten: Uuno Turhapuro. Hahmo nähtiin valkokankaalla ensimmäisen kerran vuonna 1973 ja se on yhä tänä päivänä suomalaisten mielissä Loirin kenties merkittävin sekä ikimuistoisin rooli.
Vuonna 2019 ilmestyneessä Loirin elämäkerrassa kerrottiin, että näyttelijä oli maskeerannut hahmon elokuvalookin itse – mikä sai aluksi ohjaajan kauhistumaan. Yllättäen artistin itsensä luoma look sai kuitenkin jäädä elokuvaan.
– Loiri maskeerasi itse lopullisen, virallistetun Uuno-elokuvalookin: harvat hampaat, täplämäiset kulmakarvat, pörrötukka, musta sänki vaikka mies on vaalea. Kun Speden televisio-ohjelmien vakiohjaaja Inkeri Pilkama näki Loirin maskeerauksen, hän kauhistui, teoksessa kerrotaan.
Turhapuro-elokuvia tehtiin yhteensä kaksikymmentä. Elokuvasarjan viimeinen osa Uuno Turhapuro – This Is My Life sai ensi-iltansa vuonna 2004.
Lisäksi Loiri muistetaan arvostetuista rooleistaan muun muassa draamaelokuvissa Pahat pojat sekä Tie pohjoiseen. Loiri teki myös arvostetun ääniroolin vuonna 1993 ilmestyneessä Disney-elokuvassa Aladdin, jossa Loiri ääninäytteli Hengen roolin.
Laulaja ja huilisti
Ura muusikkona oli myös Vesa-Matti Loirille tärkeä. Hän sanoi aikoinaan musiikin olevan viimeinen asia, josta hän luopuisi.
Muusikkona Loiri tunnettiin etenkin Eino Leinon runoihin pohjautuvien kappaleiden tulkitsijana. Hän levytti kaikkiaan neljä albumillista Leinon runoihin sävellettyä musiikkia.
Loiri levytti 1970-luvulla myös Reino Helismaan sanoittamia lauluja ja vuosina 2003–2004 hän tulkitsi Juha Vainion sanoittamia kappaleita Ystävän laulut I- ja Ystävän laulut II -levyillä.
Loiri oli myös osaava huilisti. Hänen esikoisalbuminsa 4+20 (1971) oli lähes kokonaan instrumentaalilevy. Hän edusti Suomea vuoden 1980 euroviisuissa Huilumies-kappaleella, joka jäi finaalissa viimeiseksi.
Vuosina 2006–2008 Loiri julkaisi Ivalo-, Inari- ja Kasari-levyistä muodostuneen Lappi-trilogian.
Levyt muodostuivat vuonna 2003 kuolleen yhdysvaltalaislaulaja Johnny Cashin American-albumisarjaa mukaillen vanhoista suomalaisista pop- ja rock-kappaleista tehdyistä raukeista ja tunnelmallisista akustisista versioista.
Kesäkuussa 2009 Loiri esiintyi Seinäjoen Provinssirockissa ja heinäkuussa 2010 hän nousi lavalle Turun Ruisrockissa. Vuonna 2010 julkaistiin myös Skarabee-albumi, jolle lauluja olivat kirjoittaneet muun muassa Timo Kiiskinen, Tuure Kilpeläinen ja Olavi Uusivirta.
Toukokuussa 2011 Loiri esiintyi pelaajien toivomuksesta Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen MM-kultajuhlissa Helsingin Kauppatorilla.
Loirin levyjä on myyty yli 650 000 kappaletta ja levyistä kaksitoista on ylittänyt vähintään kultalevyrajan.
Vesa-Matti Loiri oli nuoruudessaan aktiivinen urheilija. Hän harrasti elämänsä aikana muun muassa nyrkkeilyä, jalkapalloa, käsipalloa, biljardia, golfia, vesipalloa sekä jääkiekkoa. Loiri saavutti Suomen mestaruuden vesipallossa ja käsipallossa. Kun näyttelijän ura vei mukanaan, urheilu-ura jäi.
Traagisia käänteitä ja päihteitä
Yksityiselämän puolella Vesa-Matti Loirin elämässä riitti monenlaisia käänteitä.
Elämänsä aikana Loiri oli naimisissa kolmesti. Ensimmäisen liitto Tuula Nymanin kanssa sekä kolmas avioliitto Riitta Jäppisen kanssa päättyivät kumpikin eroon. Loirin toinen vaimo Mona Loiri menehtyi auto-onnettomuudessa vuonna 1977. Loiri asui 1990-luvulla avoliitossa Stiina Toljanderin kanssa.
Hänellä oli liitoistaan viisi lasta: Jan, Joonas, Jenni, Ukko sekä Sampo. Loirin kaksi vanhinta lasta, Jan ja Joonas, ovat menehtyneet. Jan Loiri kuoli äitinsä tavoin vuonna 1994 auto-onnettomuudessa ollessaan 20-vuotias. Joonas Loiri menehtyi vuonna 2019 kotonaan saimaansa sairauskohtaukseen. Hän oli kuollessaan 37-vuotias.
Vaimon ja pojan tapaturmaiset kuolemat lisäsivät Loirin kiinnostusta henkimaailmaa kohtaan. Vuonna 2020 Loiri kertoi MTV Uutisille kokemistaan menetyksistä. Loiri totesi myös uskovansa karman ohjaavan sekä elämää että kuolemaa.
– Kun Jankku kuoli, niin äiti kysyi minulta, enkö tee surutyötä ollenkaan. Minä en vain näyttänyt sitä. Kyllähän ne on sellaisia asioita, kun lähdetään väärässä järjestyksessä täältä, niin se kolahtaa, Loiri kertoi MTV Uutisten haastattelussa.
– Menetys on suuri, mutta sielu jatkaa matkaa, olen sitä mieltä.
Päihteet eivät olleet Loirille vieraita. Jari Tervon kirjoittamassa Loiri.-elämäkertakirjassa (Otava, 2019) hän paljasti käyttäneensä nuoruudessaan muun muassa kannabista, meskaliinia ja silokki-myrkkysieniä.
Väkivalta ei sekään ollut Loirille vierasta. 1970-luvulla hän pahoinpiteli laulaja Frederikin Helsingissä Hotelli Hesperiassa. Loiri tuomittiin 40 päiväsakkoon pahoinpitelystä. Vuonna 1994 Loiri pahoinpiteli näyttelijä Ville Virtasta töölöläisellä grillillä. Jupakan saaneesta julkisuudesta huolimatta syytteitä ei nostettu.
Loiri kertoi kirjassa myös yrittäneensä itsemurhaa vuonna 1977 rauhoittavilla lääkkeillä.
Lukuisia palkintoja
Kuluvalla vuosituhannella Loirin terveys oli koetuksella. Hän sairasti aikuistyypin diabetesta, verenpainetautia ja uniapneaa. Kesällä 2010 Loiri oli kuolla aivojen hapenpuutteeseen saatuaan sairauskohtauksen.
Loiri kuitenkin ryhdistäytyi. Vuonna 2012 hänen uutisoitiin laihtuneen 30 kiloa ja olevan hyvässä kunnossa. Vuonna 2014 Loiri kertoi käyneensä vatsalaukun ohitusleikkauksessa ja hänen painonsa putosi kaikkiaan noin 70 kiloa.
Vaikka Loiri sai diabeteksensa hallintaan, sairaus ehti vaurioittaa hänen jalkojensa hermoratoja. Liikkuminen oli miehelle viimeisinä vuosina vaikeaa.
Vuonna 2020 75-vuotias Loiri kertoi musiikin olleen hänelle tärkeä osa elämänsä suruista selviytymistä. Loiri harmitteli tuolloin, ettei pystynyt enää soittamaan huilua diabeteksen takia, sillä hänen vasemman kätensä pikkusormi ei enää osunut huiluun. Nokkahuilun soittaminen kuitenkin luonnistui, sillä siihen ei Loirin mukaan pikkurilliä tarvittu.
Hän paljasti tuolloin myös olleensa aikeissa tehdä vielä yhden levyn.
– Itse asiassa olen tilannut kahdelta hienolta mestarilta eli Hectorilta ja Timo Kiiskiseltä biisit ja aion kirjoittaa vähän tekstiä itsekin ja soittaa nokkahuilua. Eihän 75-vuotiaana vielä eläkkeelle jäädä, Loiri totesi.
Loiri kertoi tuolloin myös toivovansa, että pääsisi vielä keikkailemaan.
– Tunnen eläväni lavalla. Niin kauan kuin tekee mieli lavalle ja tehdä asioita, niin kauan niitä teen, väkisin en ala vääntämään.
Loiri palkittiin uransa aikana monilla elokuva-, tv- ja musiikkialan palkinnoilla. Vuonna 2011 hänelle myönnettiin taiteen valtionpalkinto. Perusteluissa painotettiin Loirin kykyä ”olla sekä poikkeuksellisen suosittu koomikko että vahvojen draamaroolien tekijä”.
Loiri oli juuri sitä sekä paljon, paljon muuta. Hän oli laulajana heittäytyvä tulkitsija, joka osasi hyödyntää näyttelijäntaitojaan myös laulajana.
Vesa-Matti Loiri oli ristiriitainen persoona, jonka elämässä riitti varjopuolia.
Niistä huolimatta, hän oli suuri suomalainen viihdetaiteilija. Sellaisena hänet tullaan myös muistamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti