sunnuntai 14. heinäkuuta 2024

14.07.24 Su Ampuminen Trumpin

 Ampuminen Trumpin kampanjatilaisuudessa on tuomittu laajasti sekä Suomessa että maailmalla


Suomen valtionjohto tuomitsee Yhdysvaltain entiseen presidenttiin Donald Trumpiin kohdistuneen salamurhayrityksen.

Presidentti Alexander Stubb kertoo viestipalvelu X:ssä olevansa järkyttynyt Trumpiin kohdistuneesta hyökkäyksestä. Hän kertoo olevansa iloinen kuullessaan, että Trump voi hyvin. Stubb kirjoittaa tuomitsevansa kaiken poliittisen väkivallan.

Myös pääministeri Petteri Orpo (kok.) kertoo viestipalvelu X:ssä tuomitsevansa Trumpiin kohdistuneen ampumisen. Hän kirjoittaa, ettei väkivalta ole koskaan hyväksyttävää demokratiassa.

Orpo toivottaa Trumpille nopeaa toipumista. Hän ilmaisee osanottonsa tapauksen uhrien omaisille.

Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) kommentoi tapahtumaa niin ikään X:ssä. Hänen mukaansa on onni, että Trumpiin kohdistunut salamurhayritys epäonnistui. Hän kirjoittaa, että poliittinen väkivalta tulee entisestään jakamaan maata.

Ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) kirjoittaa olevansa surullinen tapauksesta. Hän toivottaa Trumpille pikaista paranemista. Poliittinen väkivalta ei Valtosen mukaan ole koskaan hyväksyttävää.

Oppositiopuolue vasemmistoliiton puheenjohtajan Li Anderssonin mukaan poliittinen väkivalta on tuomittavaa, vaikka olisi kuinka eri mieltä politiikasta. Hänen mukaansa oikeus rauhassa ja turvallisesti osallistua politiikan tekoon on kaikkien etu.

Europarlamentaarikko Mika Aaltolan (kok.) mukaan poliittista väkivaltaa ei voi oikeuttaa millään. Hän kirjoittaa, että Trumpin salamurhayritys kylvää helposti vain lisää väkivaltaa.

Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen kirjoittaa, että Yhdysvaltain yhteiskunnallinen ilmapiiri on huolettanut jo pitkään. Tällaisille tapahtumille ei tule antaa hänen mukaansa minkäänlaista tilaa.

RKP:n puheenjohtaja, opetusministeri Anders Adlercreutz tuomitsee hyökkäyksen Trumpia kohtaan. Hän kirjoittaa, että erityisesti tällaisina hetkinä politiikkaan osallistuvien on syytä pysähtyä ja pohtia miten sanat ja teot voivat auttaa vähentämään yhteiskunnan polarisaatiota. Hänen mukaansa polarisaatio on uhka demokratialle.

SDP:n kansanedustaja Jani Kokko toteaa, että äärilaitoja ruokkiva retoriikka johtaa nopeasti väkivaltaan poliittisia päättäjiä kohtaan.

Kristillisdemokraattien kansanedustaja Päivi Räsänen kertoo rukoilevansa, että kaikki ehdokkaat säilyvät hengissä. Salamurhayritys on hänestä järkyttävä.

Poliittinen väkivalta tuomittiin laajasti maailmalla

Yhdysvaltain entisen presidentin Donald Trumpin kampanjatilaisuudessa tapahtunut ampuminen on tuomittu maailmalla. Eri maiden johtajat ovat vedonneet poliittisen väkivallan lopettamisen puolesta ja ilmaisseet tukensa ampumisen uhreille.

Ranskan presidentti Emmanuel Macron pitää Yhdysvaltain ex-presidentin Donald Trumpin salamurhayritystä tragediana demokratioille. Macron kirjoitti viestipalvelu X:ssä toivottavansa Trumpille pikaista paranemista ja totesi Ranskan jakavan yhdysvaltalaisten järkytyksen ja suuttumuksen.

Britannian pääministeri Keir Starmer kertoi olevansa järkyttynyt tapahtuneesta. Hänen mukaansa poliittisella väkivallalla ei ole minkäänlaista paikkaa yhteiskunnassa.

Italian pääministeri Giorgia Meloni toivotti Trumpille pikaista toipumista. Hän kertoi toivovansa, että vihanpito ja väkivalta saataisiin loppumaan Yhdysvalloissa seuraavien kuukausien aikana.

Trumpin tukijana tunnettu Unkarin pääministeri Viktor Orban kuvaili tapausta synkäksi. Hän kertoi ajatustensa olevan presidentti Trumpin luona.

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu kertoi olevansa vaimonsa kanssa järkyttynyt hyökkäyksestä Trumpia vastaan. Hän kertoi rukoilevansa Trumpin turvallisuuden ja pikaisen paranemisen puolesta.

Intian pääministeri Narendra Modi kertoi olevansa syvästi huolissaan hyökkäyksestä ystäväänsä kohtaan. Hänen mukaansa väkivallalla ei ole paikkaa politiikassa tai demokratiassa.

Australian pääministeri Anthony Albanese kuvaili ampumista huolestuttavaksi. Hän kertoi olevansa helpottunut, että Trump on turvassa.

Japanin pääministeri Fumio Kishida tuomitsi poliittisen väkivallan. Hänen mukaansa kaikenlainen väkivalta on uhka demokratialle.

Brasilian presidentti Luiz Inacio Lula da Silva sanoi, että ampuminen tulee tuomita voimakkaasti.

Argentiinan presidentti Javier Milei taas syytti "kansainvälistä vasemmistoa" salamurhayrityksestä. Hänen mukaansa vaalien häviämisen pelossa vasemmisto turvautui terrorismiin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti