torstai 20. heinäkuuta 2023

20.07.23 To Jukka Kuoppamäki lopettaa

 

Jukka Kuoppamäki lopettaa keikkailun

Jukka Kuoppamäki heittää jäähyväiset keikkayleisölle.

Kuoppamäki, 80, on päättänyt perua kaikki syksyn keikkansa. Kuoppamäellä olisi ollut keikka esimerkiksi Mikaelissa Mikkelissä 10. syyskuuta..

Asiasta tiedotettiin tiistaina.


– Sydän täynnä kiitollisuutta – ja myös ripaus haikeutta – on yli 60 keikkailuvuoden jälkeen koittanut hetki todeta, että on aika ripustaa keikkakitara naulaan, kiittää ja kumartaa, ja jättää jäähyväiset konserttiyleisölle, kirjoittaa Kuoppamäki tiedotteessa.

Tiedotteen mukaan yli puolet elämästään Saksassa asunut, mutta kesät Suomessa viettänyt Kuoppamäki oli jo aikaisemmin todennut vaimolleen Sirpalle ja muille perheenjäsenille, että ”nyt alkaa ensimmäistä kertaa oikeasti ikä tuntua…”.

Kuoppamäki tunnetaan muun muassa sellaisista ikivihreistä kuin Sininen ja valkoinenKultaa tai kunniaaPaljon sanomatta jääPieni miesKiskot vievät etelään ja Valtatie. Hänen sävellystuotantoonsa kuuluvat lisäksi Katri Helenan tulkitsema Anna mulle tähtitaivasJari Sillanpään SatulinnaTapani Kansan R-a-k-a-s ja Dannyn ja Aikamiesten Tämä taivas, tämä maa.


Hänet palkittiin Kullervo Linnan Säätiön palkinnolla vuonna 1993 ja Erikois-Emmalla vuonna 2000. Sanoituksistaan Kuoppamäelle myönnettiin vuonna 2018 Juha Vainio -palkinto. Vuonna 2019 hän sai Suomen Leijonan Pro Finlandia -mitalin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti